Tinder teki meistä pintasikoja

Näin tästäkin herkästä pojasta tuli ulkonäkökeskeinen urpo.

 

Catariina vinkkasi hyvästä aiheesta, Tinderin huonoista puolista.

Ensimmäinen ajatukseni oli: onko niitä? Ensimmäistä kertaa tiedän tarkan luvun, moniko nainen on musta kiinnostunut. Luku on 266. Kiitos, Tinder Gold. Viimeksi kun olin sinkku, luku oli ehkä kolme. (Paitsi baarissa pilkun aikaan ehkä kahdeksan. )

Mutta onhan niitä huonojakin puolia.

Ensinnäkin. Vaikka kuinka arvostaisi naisen sisäistä kauneutta, Tinder ohjaa parinhakua ulkonäkökeskeiseen suntaan. Mulla on Tinder Gold ja saan tiedon naisista, jotka ovat swaipanneet meikämandoliinin jatkoon. Niitä on sen verran, ettei ole aikaa swaippailla muita kuin jo kiinnostuneita.

Kun kiireisen viikon yhtenä iltana pyhittää hetkosen Tinderille ja pitäisi valita 200 naisesta 20 jatkoon, ei hirveästi ehdi tulkita kuvien taustoja ja arvailla harrastuksia. Ei ehdi edes klikata profiilitekstejä auki, vaan pysyttelee monivalikkoikkunassa ja pelaa puhtaasti kuvien perusteella. Lopputuloksena ainoa tapa saada digitaalista rakkausprojektia eteen päin on valita 20 hyvännäköistä ja ristiä kädet.

Aikoinaan toki hyvä ulkonäkö oli osatekijä, mutta ei ollut vaatimus keskustelun aloittamiselle. En mennyt juhliin, valinnut parhaimman näköisiä 20 prosenttia naisista ja jutellut vain heidän kanssaan.

Alkuvaiheessa yritin romanttikona lukea tekstejä ja miettiä, kuka olisi hyvä tyyppi juuri minulle. Havaitsin kuitenkin, ettei useimmilla ole profiilitekstiä lainkaan. Miksei?! Turha ihmetellä, että miehet ovat ulkonäkökeskeisiä, kun aineksia muuhun ei anneta.

Sitä paitsi osaavat sitä naisetkin olla ulkonäkökeskeisiä. Kymmenet matchit ovat kysyneet minulta Tinderissä pituuttani. Usein jopa sen jälkeen, kun ovat jo viestittelyn perusteella kiinnostuneet minusta ihmisenä. Haluavat siis vielä varmistaa, että biologiani kelpaa heille, ennen kuin sallivat itsensä rakastua minuun. Jumalauta! En ollut ikinä tajunnut, että se on niin tärkeä asia. Jouduin pyytämään kaveriani mittaamaan minut. Olen sitten 184,4 cm pitkä enkä milliäkään vähemmän. Mutta siis aika sikaa. Tai emakkoa. Sama kuin sanoisin naiselle, että aijai oletpas ihana tyyppi tavataanko, mutta lähetätkö ensin valokuvan, josta voin tarkistaa vyötärysmittasi?

Ulkonäkökeskeisyys aiheuttaa myös sen, että moni huijaa. Ainahan valokuvissa pyritään parhaaseen. Kai meikkikin on maailmaan kehitetty luonnonkauneutta peittämään eivätkä sen käytön perustelut eroa kauneusleikkauksen perusteluista. Silti Tinderissä moni syyllistyy täysin valheelliseen markkinointiin. Kävin kaksilla treffeillä, jossa kahvilapöytään tuntui istuvan oikeasti eri kuin Tinderistä tilattu nainen. Yhdellä kuvat taisivat olla jostain rippikoululeiriajoilta. Toisella taas niin uskomattoman ovelista kuvakulmista ja sellaisilla filttereillä, että teki mieli suositella uraa mainosgraafikkona. Kuulemma idea on, että mies huijataan pöytään valheellisin perustein, mutta sitten ihastutaan valloittavaan personaan. Ja kun häitä tanssitaan, ei kukaan muistele, millä materiaaleilla hommaan alun perin lähdettiin.

No itse en todellakaan kehtaisi ikinä sanoa toiselle, että hei oletpas rumempi kuin kuvissasi goodbye. Eikä se ulkonäkö ole niin tärkeää. Mutta periaatteen miehenä vittuunnun asiasta täysin ja suhde on siinä hetkessä tuhottu. Teininä mut houkuteltiin pitseriaan mainoksella ”mikä tahansa pitsa 7 euroa”. Lasku oli kympin ja tarjoilija sanoi ”se oli vain mainos”. En silloinkaan ollut onnellinen, en vaikka pitsa oli hyvää.

Hetkinen, tulipas jo paljon tekstiä ja ehdin käsitellä vasta yhden huonon puolen. No, ensi kerralla sitten.

 

AUTA YLIKELAAJAA! Oletko samaa mieltä, mitä neuvoja antaisit? Parhaat kommentit nostetaan seuraavan kuun lehteen!