Pilaanko suhteeni ihan itse?

Löysin mielestäni täydellisen naisen. Kiinnostus kuitenkin lopahti yllättäen. Mistä tunnistan, ovatko syyt aitoja ja hyviä, vai mun omia issueita? Pitääkö suhde päättää joka tapauksessa?

Onpa tullut erihyviä kysymyksiä ja aihe-ehdotuksia, kiitos! Seuraavissa kirjoituksissa vastaan niihin. Nyt pitää kirjoittaa siitä, mikä eniten ahdistaa.

Julistin viime kirjoituksessani uudenvuodenlupauksena, että lopetan suhdesekoilun. Lopetan seksisuhteet ja keskityn vain oikeasti potentiaalisiin tyttöystäväehdokkaisiin. Vieläpä yksi kerrallaan. Vuoden 2019 piti olla mun vuosi!

Vuotta on kulunut pari viikkoa ja se on pilalla. Tiedän sen. Ei musta ole muuttumaan.

Olen nimittäin löytänyt juuri uudenvuodenlupaksen mukaisen naisen. Tinderistä tietysti. Olemme viettäneet yhdessä viisi iltaa ja yötä ja yhden viikonloppureissun.

Nainen ei asu toisessa maassa, hänellä ole viittä lasta, eikä hän edusta fanaattisesta mitään hyvin erikoista seksuaalista skeneä. Kaikki isoja muutoksia viime vuoden naisiin verrattuna. Nainen on fiksu, kunnianhimoinen, kaunis ja hauska ja hänellä on huikea kroppa.

Mutta. Musta on alkanut tuntua, ettei mua kiinnosta. Mutta en ole varma, pitäisikö lopettaa suhde. Vai miettiä miksi ei kiinnosta ja yrittää päästä issueista yli. Ehkä sitä kautta saisin paskan vuoden sijaan vaimon.

Alkuinnostuksen jälkeen mua ei ole huvittanut laittaa naiselle viestiä. Mulla on kuitenkin huono omatunto täydestä radiohiljaisuudesta. Siksi olen keskiyöllä viestittänyt jotain väkinäistä, kuten ”huh mikä päivä, ihan puhki. Mites sulla? =)”. Toisaalta olen ollut tänä vuonna kiireisempi kuin koskaan. Ehkä viime vuoden naisten kanssa mulla oli vaan enemmän tylsää aikaa käsissäni, ja tässä suhteessa ei ole oikeasti mitään vikaa?

Tosin. Muhun iski viime viikolla ajatus, että olispa kivaa lähetellä erikoisia seksiviestejä viime vuoden seksisuhdelaisten kanssa. Vaikka juuri halusin kumppanin, jonka kanssa seksi olisi ihan normaalin hyvää. Melkein jo käynnistin vanhoja suhteita.

Löysin myös aikaa selailla Tinderiä tylsistyneenä. Matchasinkin kolme naista, joilla ei profiilikuvassa edes näkynyt kasvoja. Ehkä ajattelen, että jos ei kehtaa näyttää kasvoja, nainen aikoo tehdä jotain tuhmaa. Sellainen kiehtoo. Koska sellainen on kaikkea muuta kuin alku mahdolliseen parisuhteeseen. Vaikka voihan oikea syy kasvottomuudelle olla, ettei halua matchausvalinnan perustuvan liikaa ulkonäköön. Olisi jäätävä tilanne, jos keskustelu syvenisi ja nainen lähettäisi kuvansa, ja homma tyssäisi siihen. Täytyypä muistaa poistaa matchit.

Olen myös alkanut keksiä naisesta vikoja, pitkälti ilman perusteita. Ensin keksin, että nainen on liian suorituskeskeinen. Vaikka itsekin olen. Mutta ei. Hän on kunnianhimoinen ihan terveellä tavalla ja silti lempeä muita kohtaan. Sitten keksin, että hän on liian täydellinen, eikä tule koskaan hyväksymään mun rosoja. Mulla on elämässä kuitenkin ollut vaikka ja mitä ongelmia. Mutta ei. Olen kertonut hänelle kaikesta, mutta mikään ei ole pelästyttänyt.

Ainoa vika, mihin vielä hitusen tarraudun, onkin se hirvein syy. Ehkä hän ei ole tarpeeksi hyvännäköinen? Vaikka en ole ikinä pitänyt itseäni ulkonäkökeskeisenä ja vaikka en ikinä haluaisi mitään palkintonaista, jonka päätehtävä elämässä on näyttää hyvältä. Lisäksi nainen on todella kaunis kaikilla mittareilla. Mutta ulkonäön kauneus on siinä, että se on katsojan silmässä. Ja olen tällä hetkellä mestari kääntämään kaiken kauniin negatiiviseksi.

Ulkonäkömurheeni saivat viime viikolla vahvistusta. Näin kahvilassa naisen, joka oli niin kaunis, että melkein lähetin naiselleni eroviestin sillä sekunnilla. Katastrofaalinen ajatuspolku meni näin:

–          Kahvilanainen on superkaunis.

–          Miksei mun nainen näytä tuolta?

–          Miten voin ajatella näin tyhmästi?

–          Joka tapauksessa ajattelen nyt näin.

–          Jos reagoin näin voimakkaasti tuntemattoman kahvilanaisen kauneuteen, tulen lopulta pettämään nykyistä naistani.

–          En halua ikinä pettää.

–          En voi jatkaa deittailua naiseni kanssa.

Sokrateksella olisi oppimista deduktiivisista päättelytaidoistani.

Nyt olen masentunut enkä tiedä, mitä pitäisi tehdä. Lopettaa suhde vai jatkaa? Kaverini mukaan joko en ole valmis seurustelemaan, tai sitten kemiat eivät vain kohtaa; ja joka tapauksessa kannattaisi lopettaa. Mutta en haluaisi pilata kaikkia tulevia suhteitani issueillani. Ja tietysti ahdistaa tavata naista näiden ajatuksien kanssa. Hjälp!

KOMMENTOI! Oletko samaa mieltä, mitä neuvoja antaisit? Parhaat kommentit nostetaan seuraavan kuun lehteen!