Oletko tyytymätön suhteeseesi? Tee asialle jotain

Jos parisuhteestaan lähinnä valittaa, kannattaa asialle tehdä jotain.

Viimeksi kirjoitin, että parisuhdetta pitäisi hoitaa aivan kuin koiraa, siis jatkuvasti.

Kaveriporukassani koirat hoidetaan kyllä hyvin, mutta monella parisuhde on päässyt valahtamaan kristinuskon kaltaiseksi harrastukseksi: halutaan olla yhdessä, koska parisuhde on tavallaan kiva asia, mutta mikään siihen liittyvä ei kiinnosta.

Kun tilanne on edennyt edellä kuvattuun vaiheeseen, ihmiset tapaavat toimia muutamalla eri tavalla. Yleisin tapa on olla tekemättä mitään. Sitten valitetaan kundien saunaillassa, kuinka nainen ei anna seksiä. Sitten ollaan saunailloissa aina neljä tuntia ja kymmenen drinkkiä pidempään kuin kotona sovittiin. Ja sitten petetään. Mutta ei erota, ennen kuin löytyy joku ”parempi”, jonka kanssa sama kuvio voidaan toistaa uudestaan. Näitä kuvioita mahtuu ihmisen elämään helposti kolme. Tosirakkaudeksi julistetaan lopulta se, kenestä ei enää ehtinyt vanhuuden takia vaihtaa pois. Kuolinvuoteella kuitenkin muistellaan sen ensimmäisen naisen hellää kosketusta.

On uskomatonta, kuinka pitkään ihminen kestää valitusvaihetta. Niin suuria ovat mukavuudenhalu ja muutosvastarinta. Aina puhutaan, kuinka miehet haaveilevat siitä, mitä heillä ei ole. Kuinka he ajattelevat, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Se pitää paikkansa. Mutta se ei silti saa ihmisiä eroamaan. Ajatus hetkenkin yksinäisyydestä ja riskinotosta tuntuu niin epämiellyttävältä, ettei kolme ankeaa vuotta tunnu missään. Oman kokemukseni mukaan tuttu helvetti voittaa tuntemattoman taivaan yhdeksän kertaa kymmenestä. Tuntemattomaan liittyy riski yksin jäämisestä, ja tottuuhan helvettiin nopeasti.

Kun huomaa ajautuneensa valitusvaiheeseen, toinen vaihtoehto on tietenkin erota. Erossa on yksi hyvä puoli. Se on sentään muuvi johonkin suuntaan.

Sillä muuveja pitää tehdä. Paskaan ei pidä jäädä makamaan. On kaikkien ajan ja elämän haaskausta jumittua valittamaan neljäksi vuodeksi ja erota sitten. Aina voi viisastella, että ”ne neljä vuotta olivat kuitenkin hienoa aikaa ja kannan niistä ajoista mukanani hienoja muistoja”. Mutta jos toinen osapuoli on siinä ajassa hukannut elämästään kriittiset lapsentekoajat, ja viimeiset vuodet olivat pelkkää valitusta ja juoksuhiekassa räpiköimistä, voi jumitusta pitää rikoksena kumppania, itseään ja koko ihmiskuntaa kohtaan.

Itse valitin kavereilleni paskasta suhteesta ja naisesta neljä vuotta, kunnes vaihtoehtoina olivat joko naimisiinmeno tai ero. Vedin liinat kiinni ja jätin naisen. Ilman mitään sen kummempaa yritystä panostaa suhteeseen. Yritykseni olivat lähinnä kavereille valittamista tai sitä, että menin kuntosalilta baariin tuopin ääreen pohtimaan, mitä tehdä parisuhteen kanssa. Ja aina välillä lähdin mökille miettimään parisuhdettani. Aina yksin tai kavereiden kanssa, en koskaan kumppanini kanssa. Nerokasta.

Itsevarmana ajattelin, että jos en ole varma naimisiinmenosta, täytyy vain löytää parempi nainen. Nyt vuotta myöhemmin ajattelen, että suhteen huonous johtui suurelta osin omasta nollapanoksestani, nainen oli aivan fantasisen upea ja päästin todennäköisesti elämäni naisen käsistäni.

Muuveja pitää siis tehdä. Mutta sen muuvin ei muuten tarvitse olla ero. Muuveista lisää ensi kerralla.

Vaikeaa on tietysti tietää, missä vaiheessa suhteessa kannattaa vielä yrittää, ja missä vaiheessa tsemppaus on vain saattohoitoa ennen suhteen varmaa kuolemaa. Onko kokemusta?

KOMMENTOI! Oletko samaa mieltä, mitä neuvoja antaisit? Parhaat kommentit nostetaan seuraavan kuun lehteen!