Miksi minä maksan kaiken vol. 2?

Miten kävi sugar daddy -suhteen kanssa? Tykkäsikö nainen musta vai mun lompakosta?

Pari viikkoa sitten kirjoitin, että tapailin naista, jonka kanssa tehtiin vain asioita, jotka maksoivat paljon. Meillä lähestyi yhteinen vapaaviikonloppu, eikä nainen halunnut mun luo, vaan hotelliin tai vuokramökille, pois kaupungista. Eikä maksupolitiikasta puhuttu sanaakaan.

Mitä tein? Käynnistin hienovaraisen mutta nerokkaan henkisen tiedustelu- ja ladunvalvontaoperaation. Halusin selvittää, suostuisiko nainen viettämään kanssani viikonlopun ilman mitään luksusta, ja ilman, että maksaisin kaiken.

Homma alkoi kevyellä rahanihkeilyllä. Toin siis rahan kevyesti mukaan keskusteluun. Laittelimme viestejä eri majoituksista pitkin viikkoa ja saatoin heittää, että hei toihan on kohtuullinen hinta. Ja sitten jostain heitin, että alkaa mennä järjettömän hintaiseksi… Annoin hienovaraisesti ymmärtää, että hinnallakin on jotain väliä.

En kuitenkaan halunnut tehdä nihkeilyä liian isosti, sillä en ollut todellakaan varma, että nainen oli gold digger. Ehkä hän ei vaan pitänyt kaupungeista. En halunnut nihkeilyllä turhaan pilata tuttavuutta kivan naiseen, jonka kanssa edessä saattoi häämöttä rakkaus ja muutto arvatenkin maalle…

Eli samalla kun nihkeilin, vaikutin edistäväni suunnitelmaa minilomasta. Sitten heitin, että mun mielestä ei ole niin tärkeää, miten hieno hotelli tai mökki on, kunhan on hyvää seuraa ja kaunis luonto. Vaikken todellakaan ole tuota mieltä!!! Gold digger ei varmasti sietäisi miestä, joka arvostaa luontoa yli luksuksen.

Mutta! Nainen piti kaiken nihkeilyn keskellä pintansa. Ilme tai whatsapp-viestikään ei värähtänyt. Joko hän oli kaltaiseni henkisen tiedustelutoiminnan ekspertti. Tai ihan normaali kiva nainen, joka yritti järjestää yhteistä kivaa viikonloppua maalla. No, se oli ihan fifty-sixty tuossa vaiheessa.

Sitten aloitin loppuhyökkäyksen. Rakkaus on sotaa, joku sanoi ehkä joskus. Kun majoitusta ei ollut vielä löytynyt, heitin peliin tekaistun työesteen, miksi pääsisin ehkä lähtemään perjantaina vasta myöhemmin, jolloin maalle  ei kannattaisi enää lähteä. Kysyin, tulisiko hän siinä tapauksessa Helsinkiin.

Ensin nainen vastanihkeili todella voimakkaasti ja sanoi, että haluaa niin paljon pois kaupungista, että hänen pitäisi ehkä miettiä viikonlopulle muita vaihtoehtoja. Nostiko kullankaivaja päätään vai ei? Pokerinpeluuta. Bluffausta. Eivätkä kortit todellakaan olleet vielä pöydässä. Ehkä.

Oli aika heittää all in. Sanoin, että mulla on 159 muuta tärkeää very VIP-kutsua viikonlopulle. Ja jos ei ollut varmaa nähdäänkö ollenkaan, mä sitten sanoisin mieluummin kyllä yhteen varmoista kutsuista.

Success! Nainen sanoi, että jos ei muu natsaa, hän tulee luokseni ja bunkataan kämpällä. Gold digger oli peitottu. Tai häntä ei koskaan ollutkaan.

Enää piti varovasti kokeilla, suostuisiko nainen joskus maksamaan jotain, kuten oman osuutensa. Tämä vaati tarkkuutta. Heitin naiselle, että tehdäänkö niin, että mä tarjoan mökin tai hotellin ja sinä maksat kaupasta puolet? Jonkun täysin epäloogisen hymiön taisin siihen ujuttaa kevennykseksi. Pelkäsin gold diggerin selän katkeamista.

Nainen pysyi viilipyttynä ja vastasi, että totta kai. Joko hän tiesi, että testailin vain ja feikkasi. Tai sitten hän oli normaali kiva ihminen ja mä olin se juonia punova sekopää. Ei tartuta lillukanvarsiin.

Joka tapauksessa tämän pitkän tiedustelu- ja laadunvalmistusprosessin kautta olin ehkä varmistanut, että nainen on valmis näkemään ilman luksuspuitteita ja on valmis maksamaan itsekin jotain. Ja tämän viikon nihkeilyn jälkeen hän ei todellakaan voinut pitää mua minään massipäällikkönä. Ellei hän tiennyt mitä teki ja on henkisissä tiedustelutaidoissa korkeammalla tasolla kuin minä.

Lopulta maksoin mökin ja kaupan ja aivan kaiken ja oli tosi kiva viikonloppu. Kuka bluffasi? Hävisikö joku?

 

AUTA YLIKELAAJAA! Oletko samaa mieltä, mitä neuvoja antaisit? Parhaat kommentit nostetaan seuraavan kuun lehteen!