Mikseivät ihmiset jaksa huolehtia parisuhteistaan!?

”En ole enää rakastunut” on yksi yleisimmistä eron syistä, ja siitä voi yleensä syyttää vain itseään.

Kaveriporukassani tavataan sanoa: jos parisuhteessa pitää tsempata, peli on jo menetetty, ja on parempi erota heti. Ajatus siis on, että oikean naisen kanssa eroajatukset eivät olisi ikinä edes hiipineet mieleen, ja kaikenlainen tsemppaus on vain saattohoitoa.

Vaikka rakastan kavereitani yli kaiken (etenkin nyt kun olen sinkku), pakko sanoa, että ajatus on täyttä skeidaa.

Kaikkia ihmissuhteita täytyy ylläpitää, hoitaa ja tsempata. Ainakin, jos niiden haluaa säilyvän hyvinä. Jopa maailman luonnollisin, lapsen ja vanhemman välinen suhde, muuttuu jäiseksi, ellei siihen panosta. Eli siis aika ajoin näyttele, että kylläpä kiinnostaa kovasti keskustella isän kanssa erilaisista päältäajettavista ruohonleikkureista.

Myös olohuoneen kattovalo, lihakset ja auto lakkaavat toimimasta ilman panostusta, joten miksi parisuhde olisi eri asia? (No hyvä on, verot ehkä rullaavat aina, mutta muuten…)

Romanttiset elokuvat päättyvät aina siihen, että mies ja nainen saavat vihdoin toisensa. Eihän olisi kovin kummoista viihdettä näyttää, miten sankari saa pian maailman pelastamisen ja rakastumisen jälkeen kännykkäänsä uuden tehtävän: hae Alepasta kauramaitoa ja tamponeja, ja keksi kotiin tullessasi tapa vaihtaa sänkyyn uudet Ikean pussilakanat, vaikka niissä ei ole kulmissa käsiaukkoja. Se ei olisi kivaa katsottavaa kenellekään, se on tosielämää.

Ei ihme, että yleisimpiä eron syitä on ”en ole enää rakastunut”. Jos parisuhdetta on kohdellut maagisena ikiliikkujana, jossa ei kuulu tsempata ja jossa riittää, kun on oma itsensä, voi rakkauden hiipumisesta syyttää vain itseään.

Asenne johtaakin vääjäämättä eroon. Koska parisuhteen eteenhän pitäisi tehdä töitä enemmän kuin minkään muun asian eteen elämässä. Parisuhdetta ei kattovalon tapaan ole tarkoitus heti vaihtaa uuteen.

Miten parisuhdetta sitten hoidetaan? Vaikka itselläni on takana vain tuhoutuneita suhteita, voin silti heittää pari ajatusta! Alkuinnostus ja rakastuminen kestävät maksimissaan kolme vuotta. Jos ei sen jälkeen oikeasti halua hoitaa suhdetta, voi aivoja hämätä ekstra-aktiviteeteilla: muuttaa yhteen, mennä naimisiin, hankkia lapsia, vene, koira, mökki – mitä tahansa, mikä peittää alleen suhteen ytimen hoitamisen. Samalla parisuhde alkaa näivettyä, mutta arki pysyy mukavan kiireisenä ja tuntuu, että mennään elämässä eteen päin.

Toinen vaihtoehto on panostaa suhteeseen tasaisesti, ei vain ystävänpäivinä ja helvetinmoisten riitojen jälkeen. Itse ajattelen, että olisi tärkeää pysyä kärryillä siitä, mitä kumppanini ajattelee ja tuntee. Haluaisin säilyttää kosketuksen hänen elämäänsä ja ymmärtää häntä. Haluaisin pitää kumppaniini yhteyden, jollaista muilla ei häneen ole. Se riittäisi minulle kertomaan, että suhteessa on kaikki hyvin.

Miten yhteyden säilyttäminen onnistuu? Eksäni vanhemmilla oli aika yksinkertainen keino: oli arki millaista tahansa, aina päivän lopuksi he istuivat sohvalle, joivat kupit teetä ja juttelivat siitä, miten päivä meni, ja mitä kuuluu. Tarvittaessa vaikka väkisin, vaikka toinen olisi jo ehtinyt nukahtaa toisen tullessa kotiin (silloin juotiin kofeiinitonta teetä). Näin säilyi yhteys, eikä tapahtunut klassista ”erkanimme toisistamme” -syndroomaa, joka jotenkin mystisesti pääsee tapahtumaan, vaikka aamuisin olisikin annettu pusu poskelle ja seksiäkin olisi ollut ainakin kerran kuussa.

Minä ja eksäni emme jutelleet iltaisin. Eksä meni nukkumaan, ja minä katsoin olohuoneessa läppäriltä sarjaa rentoutuakseni rankan työpäivän jälkeen. Silloin joskus, kun juteltiin, ei ollut yhteyttä, eikä kumpaakaan jaksanut kiinnostaa, mitä toisen töissä tapahtuu. Loppuvaiheessa en edes ymmärtänyt eksäni työasioista mitään, mutten viitsinyt enää kysyä tarkentavia kysymyksiä.

Ehkä olimme muutenkin väärät toisillemme, ja sehän on ok. Mutta jos olisimme hoitaneet parisuhdettamme, olisimme ehkä tajunneet senkin aiemmin kuin vasta seitsemän ja puolen vuoden jälkeen. Lisäksi sain myöhemmin kuulla, että eksä oli rakastunut suhteen loppuvaiheilla työkaveriinsa. Aiemmin olin tästä verisesti loukkaantunut. Nyt ymmärrän sen täysin.

KOMMENTOI! Oletko samaa mieltä, mitä neuvoja antaisit? Parhaat kommentit nostetaan seuraavan kuun lehteen!