Miksei mies puhu?

Sain uuden toiveaiheen lukijalta (kiva juttu, laittakaa lisää somen kautta tai mailiin): mikseivät miehet puhu? Ensimmäinen reaktioni oli ”miten niin ei muka puhuta” ja halusin lopettaa kirjoittamisen siihen. Miehet…

 

Kysymys on itselleni sinänsä hankala, koska ylikelaan kaikkea niin paljon, että yleensä peittoan puhemäärässä naisetkin. Jossain vaiheessa nainen tajuaa, että ainoat tavat saada mut hiljaiseksi ovat seksi ja sukeltaminen, ja ollaan kaukana rannasta.

 

Mutta mun kaveritkin puhuvat paljon. Ainakin mun kanssa ja vaikeistakin asioista. Ehkä mies ei vain puhu sinun kanssasi? En tarkoita sitä mitenkään ilkeästi, mutta arvon naiset, kanssanne ei aina ole sataprosenttisen mutkatonta keskustella.

 

Kammottava ja varoittava esimerkki omasta lähihistoriastani tapahtui noin kolme tuntia sitten naisen kanssa, jota olen tapaillut. Olimme asunnollani ja heitin aluille leppoisan kysymyksen naisen ajatuksista suhteemme suhteen.

 

Asumme eri paikkakunnilla, ja näkeminen on aina vähän kuin miniloma – harvoin ja hauskaa. Siksi halusin kysyä alustavia ajatuksia siitä, oliko naisella ovi auki johonkin vakavampaankin, vai hakiko hän vain ajoittaista hengailua hyvässä seurassa (kyllä, ajattelen itseäni hyvänä seurana). Tarkoitus oli olla epäahdistava. Yritin vielä keventää keskustelua sanomalla, ettei pelkkä hengailukaan ole mulle mikään dealbreaker. Ikään kuin naisella ei voisi olla vääriä vastauksia. Nopeaa ja mukavaa on asiointi Ylikelaajan kanssa.

 

Kaikki meni siitä sitten täysin päin helvettiä. Nainen ymmärsi höpötyksestäni, että suhde oli mulle pelkkää hengailua, eikä mitään vakavaa ollut näköpiirissä. Nainen meni mietteliääksi ja sanoi, että onpas ahdistava puheenaihe. Mähän en tiennyt syntyneestä väärinkäsityksestä ja yritin ihmeissäni sönköttää, että hei ajattelin vain kysyä vähän mitä ajattelet. Sen jälkeen nainen oli tunnin hiljaa ja pakkaili kamojaan (hänen oli muutenkin tarkoitus lähteä takaisin kotikaupunkiin). Mutta ikinä ei ole pientä reppua pakattu niin pitkään ja niin piinaavassa hiljaisuudessa.

 

Sen tunnin ajan ajatukseni kehittyivät kovaa vauhtia vaiheesta toiseen: Mitä tapahtui? Ei hitto olinko tosiaan noin ahdistava? Eikös sen pitäisi olla hyvä juttu, että mies puhuu? Kai mulla on oikeus kysyä vähän missä mennään? Ei sitten puhuta, mutta turha sitten itkeä, jos puolen vuoden päästä toinen kelaa, että mennään kihloihin ja toisella onkin viisi samanaikaista Tinder-säätöä, kun ei puhuttu. On se nyt komiaa, ettei aikuinen nainen saa sanaa suustaan vaan mököttää. Ja se viimeinen ajatus: miksi avasin suuni?

 

Kun maailman hitaiten täyttyvä reppu oli pakattu, nainen sanoi, että on ikävä fiilis, kun sanoin, ettei kiinnosta mikään vakava. Sitten selvisi väärinkäsitys. Mutta olin sen verran kypsänä, että sanoin aika yksioikoisesti, että niin joo väärinkäsitys olisi selvinnyt tunti sitten aika helposti, jos et olisi alkanut mököttää.

 

Sitten nainen alkoi itkeä, kun olin niin tyly. Siitä tuli mulle tietysti aivan karmea olo ja vannoin, etten enää ikinä virittäisi keskustelua mistään. Kyynelien kautta päästiin uuteen mökötysmoodiin. En muista, purkiko nainen reppunsa saadakseen jotain lisäpakattavaa. Sitten kai kumpikin oli leppynyt sen verran, että homma sovittiin, kaikki oli hyvin ja elämä jatkui entistä ehompana.

 

Miksi kerroin tarinan? Opetus tälle miehelle tapahtuneesta oli, että ei välttämättä todellakaan kannata avata suutaan. Puhuminen parisuhteessa on kuninkuuslaji, jonka naiset osaavat miehiä paremmin, säännöt ovat pääosin naisten määrittämät case-by-case-periaatteella ja panokset ovat korkealla. Siinä on iso riski tehdä enemmän pahaa kuin hyvää.

 

Miksei mies puhu? Kannattaa miettiä, ovatko miehen kokemukset kanssasi puhumisesta sellaisia, että ne rohkaisevat puhumaan?

 

AUTA YLIKELAAJAA! Oletko samaa mieltä, mitä neuvoja antaisit? Parhaat kommentit nostetaan seuraavan kuun lehteen!