Oletko valmis vyölaukun paluuseen?

Vyölaukusta voi jo nyt povata tulevan kesän festarihittiä.

Turistien kestosuosikki on palannut aivan uudella eleganssilla. Nykymuotoiset vyölaukut ovat hillityn värisiä, nahkaisia tai pelkistetyn sporttisia. Ne eivät saa enää ajattelemaan passintarkastusjonoa, hiihtohissiä tai rullaluistindiskoa.

Vyölaukkuja on nähty nyt niin Kendall Jennerin, Rihannan kuin Sarah Jessica Parkerinkin lanteilla. Luksusmerkeistä esimerkiksi Stella McCartney, Prada ja Gucci ovat ottaneet sen mallistoihinsa. Guccin kevään mallistosta löytyy klassista käsilaukkua muistuttavia koristeellisia versioita sekä pelkistettyjä versioita, joissa logo on räikeästi esillä. Balenciagan kevätnäytöksessä vyölaukku oli vedetty olkapään yli.

Lanteilla kannettavien pussukoiden käytännöllisyys tunnettiin jo kivikaudella ja keskiajalla. Jäämies Ötzin muumion mukana löydettiin epäilyttävästi vyölaukkua muistuttava laukku. Viktoriaanisella sajalla naiset käyttivät sametilla ja pitsillä koristeltuja pussukoita.

Nykymuotoisen vyölaukun keksi australialainen Melba Stone vuonna 1962, tiettävästi kengurusta inspiroituneena. Hiihtäjät ja laskettelijat suosivat laukkua 1970-luvulla rinteissä, sillä laukkuun mahtuivat kätevästi eväsleivät ja hedelmät. Ranskassa vyölaukkua kutsuttiin muotonsa vuoksi ”le bananeksi”.

1990-luku oli vyölaukkujen kulta-aikaa. Ne olivat tuttu näky reiveissä, koska laukkujen kanssa oli helppo tanssia vapaasti. Vyölaukkuihin kätkettiin myös bilehuumeet, josta ne saivat lisänimen ”hash bag.” Kun vyölaukku alkoi 1990-luvulla yleistyä liikaa mukavuudenhaluisten keski-ikäisten keskuudessa, tyylitietoiset alkoivat karttaa laukkua. Niitä käyttivät lähinnä lomailevat faijat.

Vasta viime vuosina normcore ja ysärirevivalsimi ovat tuoneet vyölaukulle uutta nostetta. Onneksi, sillä vyölaukun käytännöllistä mukavuutta ei voi kiistää. Se on urheilullinen, sukupuolineutraali, jopa cyberpunk. Vyölaukku vapauttaa naiset kantamasta käsilaukkua ja miehet tunkemasta omaisuuttaan taskuihinsa. Ja mikä muka oli täydellisempi valinta klubille tai kesän festarikeikalle? Olalla heiluva ja koko ajan käsissä kannettavat käsilaukut ovat historiaa.

Kuvat: MVPHOTOS