Muotoilija Laura Väinölä jakaa parhaat oivalluksensa kauneudenhoidosta

Muotoilija Laura Väinölä etsii jatkuvasti uusia visuaalisia inspiraationlähteitä, mutta meikkaa yksinkertaisesti. Ihonhoidossa haasteena on pitää atooppinen iho riittävän kosteutettuna. 

Luonnolliset, värjäämättömät hiukset

”En ole käynyt läpi erilaisia hiusvärejä tai muutenkaan ollut hiusteni suhteen kreisi kokeilija. Puolet elämästä minulla oli polkkatukka ja otsatukka, puolet taas tällainen hippimäisempi leikkaus. En värjää hiuksiani enää ollenkaan. Blondasin monta vuotta. Värin kasvattaminen pois kesti pitkään, mutta se ei haitannut minua. Joku kaveri tosin taisi kommentoida, että ehkä tuolle juurikasvulle kannattaisi tehdä jotain. Aion ainakin toistaiseksi pitäytyä luonnollisessa värissäni, vaikka värjääminen yhä toisinaan houkuttaa. 

 

”Hiuslaatuni on aika hieno ja lättänä, joten yrittää kuohkeuttaa sitä eri konstein.”

Hiuslaatuni on aika hieno ja lättänä, joten yrittää kuohkeuttaa sitä eri konstein. Haluaisin oppia pesemään hiuksiani harvemmin. Jossain vaiheessa pesin niitä päivittäin, nyt joka toinen päivä. Se on jo edistystä. Kuivasampoo pelastaa etenkin kiireisinä päivinä. 

Pidän hiukset usein auki, ja kampausta muutan korkeintaan siten, että vaihdan jakauksen paikkaa. Talvella hiukseni sähköistyvät, ja käytän sähköisyyttä vähentävää suihketta. Olen tykästynyt suolasuihkeeseen ja käytän sitä ympäri vuoden tuomaan rakennetta. Harrastin joskus tanssia, ja lindy hopia tanssiessa kokeilin heittokampauksia. Ja on minulla tanssiajoiltani kuvakin, jossa olen Cheekin kanssa pikkuletit päässä.” 

Kokonaisvaltainen ihonhoitaja

”Ihoni on herkkä ja kuivuu helposti. Olen joskus miettinyt, että ihon kannalta minun olisi parasta asua talvet jossain muualla kuin Suomessa. Ilmastoidut tilat, auringottomuus ja pakkanen rasittavat. Lisäksi matkustan paljon. Lentojen aikana suihkuttelen iholle kosteutta, ettei se mene aivan paperimaiseksi. Pesen kasvoni päivittäin puhdistusaineella ja huolehdin etenkin kosteuttamista. Pitkän etsinnän jälkeen olen löytänyt suosikkirasvan Essen valikoimista, ja sitä kuluu runsaasti talven aikana. Käytän toisinaan kuuriluontoisesti myös Dr. Hauschkan ampulleja. Ne auttavat kausina, jolloin iho kuivuu niin paljon, ettei rasvakaan enää auta. 

 

”Uskon, että kaikki mitä suuhun laittaa, vaikuttaa ruuansulatukseen ja sitä kautta myös ihoon. Yritän syödä mahdollisimman puhtaasti. Välttelen maitotuotteita ja rasvaisia ruokia enkä juo kahvia.”

Pahimpiin iho-ongelmiini olen saanut apua ihonhoitajalta. Käyn helsinkiläisessä ihohoitola Lupauksessa pari kolme kertaa talvessa. Se ei ole perinteinen kosmetologi, vaan suhtautuminen ihmiseen on kokonaisvaltaisempaa. Olen muutenkin kiinnostunut puhtaista aineksista ja monipuolisesta hyvinvointiajattelusta. Olen siirtynyt pikkuhiljaa koko ajan enemmän luonnonkosmetiikan käyttäjäksi. En ole kuitenkaan ehdoton kemikaalien välttelijä.

Jos löydän hyvän tuotteen, pitäydyn siinä, oli kyse perinteisestä tai luonnonkosmetiikasta. Myös luonnonkosmetiikassa voi olla ainesosia, jotka ärsyttävät herkkää ihoa. Esimerkiksi hyvää deodoranttia en ole vielä onnistunut löytämään.

Uskon, että kaikki mitä suuhun laittaa, vaikuttaa ruuansulatukseen ja sitä kautta myös ihoon. Yritän syödä mahdollisimman puhtaasti. Välttelen maitotuotteita ja rasvaisia ruokia, koska ne näkyvät heti ihossa. En juo kahvia, vaan piristän itseäni matchalla, teellä ja kurkumalla. Koitan myös muistaa syödä B12-vitamiinia, etteivät huulet ala halkeilla.”

Huulipunalla piristäjä

”Meikkaan lähes päivittäin, mutta teen sen nopeasti ja helposti. Käytän mahdollisimman vähän eri tuotteita. Silmiin riittää ripsiväri, mutta huuliin keskityn sekä arki- että juhlameikissä. Voimakkaanvärinen huulipuna virkistää huomattavasti etenkin kiireisinä ja väsyneinä päivinä, kun huomion saa siirrettyä pois silmistä. Suosin Diorin huulipunia. Minulla on sellainen nytkin taskussani.

 

”En usko, että innostun koskaan tekemään kunnianhimoisia meikkilookeja. Elämässäni on muita prioriteetteja.”

Arkimeikissä kuluu eniten aikaa peittämiseen. Minulla on herkkä ja atooppinen iho, joka muuttuu riesaksi etenkin talvisin. Silloin suun ja silmien ympärille voi muodostua ihottumaa. Olen etsinyt hyvää meikkivoidetta pitkään ja löytänyt Chanelin meikkivoiteen, joka ei kuivu tai paakkuunnu. Tällä hetkellä kuitenkin välttelen meikkivoiteen käyttöä, ettei iho ärsyyntyisi. Kesäisin iho voi paremmin ja saatan olla kokonaan ilman meikkiä. 

Tykkään kyllä rohkeammistakin lookeista ja kerään kiinnostavia meikkityylejä talteen Pinterestistä. Se on mahtava paikka kaiken visuaalisen ideointiin! Juhlatilaisuuksissa kokeilen välillä hullumpia silmämeikkejä, etenkin, jos meikkaajakaverini Karo Kangas tai Jenny Jansson laittavat minut. Taitavilta meikkaajilta voisi kysyä vinkkejä, mutta toistaiseksi olen keskittynyt meikkaustilanteessa nauttimaan hetkestä ja lopputuloksesta. 

Olisi hauskaa, jos minulla olisi hurja meikkimenneisyys, mutta aloin meikata vasta lukioikäisenä ja tyylini on aina pysynyt yksinkertaisena. En usko, että innostun koskaan tekemään kunnianhimoisia meikkilookeja. Elämässäni on muita prioriteetteja.” 

Kuvat: Liisa Valonen