Aina mustiin pukeutuva testasi, miltä tuntuu elää kymmenen päivää ilman yhtäkään mustaa vaatetta

Krooninen mustiin pukeutuja kokeili elää kymmenen päivää ilman ainoatakaan mustaa vaatekappaletta. Se oli juuri niin vaikeaa kuin miltä kuulostaakin. 

Kaverini nauravat minulle päin naamaa. Ai sinä, pukeutumatta yhteenkään mustaan vaatteeseen yli viikkoon? Onnea matkaan!

Kyllä. Minä aion viettää seuraavat kymmenen päivää pukeutumalla vaatteisiin, jotka eivät ole mustia.

Olen kuten lähes kuka tahansa suomalainen nainen. Vaatekaappini koostuu pääasiassa mustista ja tummanharmaista vaatteista. Valikoimaa ”piristää” muutama tummansininen tuote, jotka nekin menevät tietyssä valossa mustista. Seuraavat kymmenen päivää minun on siis joko oltava alasti, pukeuduttava kesämekkoihin keskellä talvea tai ryhdyttävä todella luovaksi.

Musta on suosittu väri pukeutumisessa, koska se voi merkitä mitä hyvänsä: itsevarmuutta, surua, tyylikkyyttä tai massaa. Musta on klassikko, sillä miesten puvut ovat mustia, ja nainenkin voi verhoutua juhliin aina luottopikkumustaan. Lisäksi siihen on todella helppo yhdistellä muita värejä.

– Mustia vaatteita käytetään liikaa, mutta vika ei ole yksin käyttäjissä, sanoo stylisti Sohvi Nyman.

Mustaa on vaikea välttää, sillä kauppojen hyllyt ovat sitä täynnä. Nyman toivoo, että vaateliikkeiden sisäänostajat piristäisivät vaatevalikoimaa ja suomalaista talvea enemmän kirkkailla väreillä.

Tunnen vastalauseen nousevan sisimmästäni. Tummat värit ovat turvallisia. Niissä ihminen ei tee itsestään numeroa tai esittele muotojaan. Mustaan hukkuu helposti. Mutta onko se hyvä vai huono?

– Mustat vaatteet luovat kasvoille varjoja ja juonteita sinnekin, jossa niitä ei tavallisesti ole. Mustasta poolopaidasta tulee helposti kaksoisleuka ihan hoikallekin ihmiselle.

Mitä? Jos olisin tuon tiennyt, olisin ryhtynyt tähän jo aiemmin.

Karsin varmuuden vuoksi vaatekaapistani kaiken mustan testiviikkojen ajaksi. Päätän varmistaa, etten sorru vilppiin. En kuitenkaan vie mustia vaatteita ullakolle, vaan asettelen ne viereiselle hyllylle. Eihän sitä tiedä, jos tulee vaikka jokin hätätilanne.

Herään ensimmäisenä aamuna motivoituneena. Minä pystyn tähän! Sitten avaan vaatekaappini ja epätoivo valtaa välittömästi mieleni. Miten helvetissä näitä yhdistellään?

Valitsen kukalliset housut ja vaalean neuleen ja tunnen oloni mukavaksi, mutta hiukan arkiseksi. Kun tarkkailen itseäni peilistä, minusta alkaa tuntua, että kuulun 90-lukulaiseen musiikkivideoon. Uskaltaudun kuitenkin ne ylläni varovasti lähikauppaan. Ympärillä kulkevilla ihmisillä on yllättävän paljon värikkäitä vaatteita. Tuossa menee nuori mies, jolla on punaiset kengät ja turkoosi takki. Ja kaupassa näen varmaan kahdeksan eri naista, joilla on keltaiset talvitakit. Eikä kukaan heistä näytä sirkuksesta karanneelta. Eikä kukaan tuijota minua. Vaikka olen pukeutunut kukallisiin housuihin keskellä pimeää ja ankeaa joulukuuta. Toisin saattaisi olla, jos olisin pukeutunut päästä varpaisiin vaaleanpunaisen eri sävyihin.

– Kyllä minuun kiinnitetään kadulla huomiota, ja joskus huomaan, että erotun katukuvassa muista kuin huutomerkki, sanoo meikkitaiteilija Johanna ”Pinksu” Marjomaa, jonka kaikki vaatteet ovat aina pinkkejä. Kaikki. Aina.

– Huomio ei häiritse, jos se on hyväntuulista. Ivallisen naureskelun laitan naureskelijan oman huonon olon piikkiin.

Ajattelen pukeutuvani kauttaaltani vaaleanpunaiseen ja huomaan voivani hiukan huonosti. Mutta sitten ajattelen, että minulla on vielä kymmenen päivää aikaa käännyttää itseni.

Seuraavien päivien aikana huomaan urautuvani turvallisiin vaatteisiin: vaaleat farkut, valkoinen kauluspaita ja neule. Kukaan ei tunnu tajuavan, että olen vaihtanut kokomustan univormuni väreihin. Tai no, melkein kukaan.

– Pinkki paita! Ei voi olla todellista! hihkaisee yrityksen kaupallinen johtaja, kun ilmestyn kokoukseen huomiotaherättävän hattaraisessa, vaaleanpunaisessa neuleessa.

Vaatteideni ja ulkonäköni ruotimiseen käytetään kokouksen alussa monta minuuttia. Se ei tunnu mukavalta. Tajuan, että käytän mustia vaatteita paitsi siksi, että ne ovat mielestäni tyylikkäitä, myös siksi, että niitä käyttämällä sulautuu helposti joukkoon. En halua herättää huomiota, enkä varsinkaan halua, että ulkonäköäni kommentoidaan.

”Kiva paita” riittää kehuvaksi kommentiksi. Mutta jos kollega ihmettelee ääneen, että onpas erikoisen värinen vaate tai että mihinkäs sitä ollaan noin laittautuneena menossa, tunnen oloni kiusaantuneeksi. Samoin käy kokouksessa, kun työkaverit tappelevat siitä, mihin puolueeseen näytän kuuluvani vaaleanpunainen neule päälläni.

Nyman uskoo, että työpaikka sanelee jonkin verran pukeutumista.

– Työelämässä vaatteella ja sen värillä on väliä. Ymmärrän, että joissakin työpaikoissa on pakko pukeutua tummaan, asialliseen pukuun eikä kaikkialla voi esimerkiksi korostaa liikaa naisellisuutta.

Silloin Nymanin mielestä kannattaa kehystää kasvot värillisellä huivilla tai koruilla. Tai jos pystyy, voi valita puvun väriksi mustan sijaan vaikkapa suklaanruskean tai tummansinisen. Huomiokin pysynee silloin aisoissa. Vaikka pidän vaaleanpunaisesta kovasti, päätän olla pukematta sitä enää töihin.

Tajuan, että vaikka vaaleanpunainen paita on kiva, en ole tarkistanut ollenkaan, onko se juuri minulle oikean sävyinen.

– Ihminen alkaa säteillä, kun hän saa päälleen oikeanväriset vaatteet. Ihonväri näyttää tasaisemmalta ja hampaat valkoisemmilta, Nyman sanoo.

Hän uskoo, että hyvin istuvat, sopivan sävyiset vaatteet nostavat myös itsetuntoa ja parantavat ryhtiä. Täytyy myöntää, että minun oloani värikkäät vaatteet eivät kohenna. Ainakaan vielä.

Tunnen oloni kuusivuotiaaksi, kun jokainen vaate on eri väriä. Minusta tuntuu, että kaikki naisellisuus, tyylikkyys ja aikuisuus katoavat heti aamusta, kun puen päälleni vaaleansiniset rintaliivit ja vihreät pikkuhousut. Itsetunnon romahdus tapahtuu viimeistään pilkullisten sukkien kohdalla.

On hämmentävää, miten paljon alusvaatteiden väri vaikuttaa oloon. Niitä ei kukaan näe, paitsi poikaystävä, jota olen varoittanut. Turhaudun olooni ja itken hänelle iltaisin luvaten palata mustiin alusvaatteisiin, joissa tunnen itseni seksikkääksi. Murheeni läpi huomaan, ettei häntä taida juuri kiinnostaa alusvaatteideni väri – enemmän se, onko minulla niitä lainkaan.

Mustasta saattaa tulla hyvä ja itsevarma olo, mutta harva voi kantaa sitä.

– Musta sopii vain 12 prosentille suomalaisista, Nyman kertoo.

Jos kaupassa olevista vaatteista lähes 90 prosenttia on mustia, mutta vain 12 prosenttia voi käyttää sitä, ollaan kyllä ihan metsässä.

Värikkäät vaatteet vaikuttavat siis omaan ilmeeseen, mutta miten on mielialan laita? Pinksu Marjomaa on valinnut pinkin juuri siihen liittyvistä syistä.

– Saan pinkistä energiaa, ja siitä tulee hyvä olo. Väri on nykyisin jo niin iso osa minua, että minun on vaikea kuvitella muuta.

Marjomaa pukeutuu mustiin ainoastaan hautajaisissa, ja silloinkin lainaa mekon kaveriltaan. Ei sellaista kannata omistaa, jos sitä ei koskaan käytä.

– Haluan kehottaa ihmisiä kokeilemaan värejä. Ne piristävät, Marjomaa kannustaa.

Aluksi värikkäät vaatteet eivät piristäneet minua lainkaan. Sitten huomasin, että ajatus mustasta alkoi masentaa. En halunnut pukeutua kauttaaltaan vaaleanpunaiseen, mutta en kyllä mustaankaan. Pukeutumisneuvoja Nymankin on sitä mieltä, että musta masentaa.

– Käytän itse kirjavia vaatteita, koska niistä tulee hyvä fiilis. Jos haluaa masentua, kannattaa pukea se musta poolo.

Taianomainen musta poolo: paha mieli ja kaksoisleuka samalla hinnalla. Ei houkuta. Toisaalta Nyman neuvoo, että mustiin kannattaa kyllä pukeutua joskus. Silloin, kun ei halua vaikuttaa liian hyvinvoivalta.

– Eräs asiakkaani haki sairaslomaa, muttei saanut sitä, koska oli pukeutunut niin pirteästi. Neuvoin häntä sonnustautumaan seuraavalla lääkärikäynnillä mustaan pooloon. Saikku napsahti heti.

Testi on sujunut odotettua vaivattomammin. Olen ymmärtänyt, ettei värikkäiden vaatteiden tarvitse olla kaikenkirjavia pelleasuja: tyylikäs tummansininen tai klassinen valkoinen käyvät ihan yhtä hyvin.

On kuitenkin hetkiä, jolloin värit tuntuvat edelleen vierailta. Illalliselle hienoon ravintolaan en osaa mennä kovin kirjavissa vaatteissa. Valitsen tummanvihreän mekon ja viininpunaiset sukkahousut. Yllätyksekseni ne sopivat minulle ja näyttävät jopa paremmilta kuin yksikään kokomusta asu.

Kymmenen testipäivän lähetessä loppuaan huomaan, etten juuri enää ajattele mustaa, ainakaan kokovartaloasuna. Kaipaan mustia alusvaatteita ja sukkahousuja, tai sitä, että voisin yhdistää värillisiin sukkahousuihin mustan mekon. En kuitenkaan enää ajattele, että verhoutuisin mustaan päästä varpaisiin.

Olen odottanut ihmiskokeen loppua kuin nousevaa, mustaa aurinkoa. Mutta kun ensimmäinen ”tavallinen” päivä koittaa, puen mustat alusvaatteet, mutta jatkan sinisillä housuilla ja valkoisella puserolla.

– Musta kuuluu perusväreihin, ja sitä on hyvä olla vaatekaapissa, kunhan ei pukeudu siihen kokonaan. Mustat housut voivat olla ihan tarpeelliset, mutta mustaa paitaa tai mekkoa ei kaappiin vaadita, Nyman sanoo.

Uskomatonta mutta totta: olen samaa mieltä. 

Kuva: Imaxtree