6 askelta kohti vastuullisempaa shoppailua

Vastuullinen shoppailu nousi puheenaiheeksi viimeistään, kun ketjuliike toisensa jälkeen julkaisi oman kestävän mallistonsa. Vastuullisuus ei tarkoita ryppyotsaisuutta, vaan laajempaa näkökulmaa ostoksilla.

Harkittu ostopäätös on paras ostopäätös. Hutiostos on tehty yleensä impulsiivisesti tarjousrekistä tai tunnekuohun vallassa. Vaikka kyseessä olisi vastuullisesti tuotettu vaate, eettisyyden ja ekologisuuden arvot menettävät merkityksensä, jos vaate jää roikkumaan henkarille vailla käyttöä.

Edullinen hinta on usein voimakas vaikuttaja ostopäätöksessä. Vaatteita pyritään myymään mahdollisimman edullisesti, jotta niitä ostettaisiin enemmän. Tähän ajatukseen perustuu valtaosa vaateteollisuuteen kytkeytyneistä ongelmista. Vastuullinen vaate on sellainen, jonka alkuperä voidaan jäljittää mahdollisimman pitkälle, sen tuotantoketju on tiedossa ja tuotannon vaiheissa on otettu huomioon sen kuormitus ihmisille ja ympäristölle. Vastuullisuus ulottuu myös ostamiseen. Laadukas tuote kestää käytössä pitkään eli on siten vastuullinen valinta.

Vaateteollisuuteen liittyy paljon raflaavia väitteitä. Vaateteollisuudelta ei lainsäädännöllisesti vaadita läpinäkyvyyttä, jolloin brändit voivat piilottaa tuotantoprosessinsa kuluttajalta. Informaation puutteessa uskomukset vahvistuvat, ja keskusteluissa liikkuu paljon erilaisia mielipiteitä ja luuloja. On
siis aika pilkkoa tyypillisimmät niistä palasiksi.

1. Luomupuuvilla on aina ekologinen valinta.

Luomupuuvilla on tavallista puuvillaa ekologisempi valinta, kyllä. Puuvillaan liittyy kuitenkin joukko muita pulmia. Sen kasvatus kuluttaa valtavasti vettä, samoin käsittelyprosessit. Puuvilla on maailman suosituin vaatemateriaali, ja sitä kulutetaan koko ajan enemmän – itse asiassa niin paljon, ettei se tule
riittämään. Suomessakin kehitetään tällä hetkellä tekstiilijätettä hyödyntäviä uusia kuituja ratkomaan materiaalin tulevaa puutetta. Johtopäätöstä luomupuuvillan ehdottomasta ekologisuudesta ei siis voida vetää.

2. Tekokuitu on luonnonkuitua kehnompi materiaali.

Laadukkaassa vaatteessa tärkeintä on materiaali. Tekokuiduilla on ominaisuuksia, joita luonnonmateriaaleilla ei ole. Esimerkiksi puuvillavaatteiden käyttöikää voidaan pidentää yhdistämällä siihen tekokuitua, jolloin sekoite kestää käytössä kauemmin. Toisaalta, jos tekokuitua käytetään korvaamaan
luonnonmateriaalia vain hinnan takia, vaatteen laatu kärsii. Luomulaatuisia luonnonkuituja pidetään yleisesti kestävämpinä vaihtoehtoina, mutta tiedostava kuluttaja suuntaa katseensa nyt muuntokuituihin, kuten puupohjaiseen lyocelliin tai kierrätystekstiileihin.

3. Ketjuliikkeistä ostaminen on kestämätöntä.

Pikamuotiketjujen tuotantomalli perustuu nopealle ja edulliselle tuotannolle, joka ei lähtökohtaisesti ole eettisesti kestävä bisnesmalli. Massatuotantoprosessin eettistä ja ekologista kestävyyttä on hankala jäljittää, sillä tuotantovaiheita on paljon ja brändit ovat usein yhteydessä vain ensimmäisen portaan tuottajaan. Sen takana voi olla kymmeniä tuotantolaitoksia, joiden olosuhteista brändit itsekään eivät välttämättä ole tietoisia.

4. Vastuullinen valinta on kallis valinta.

Vastuullinen valinta on tyypillisesti hieman kalliimpi kuin pikamuotiketjun verrokkituote. Pitää kuitenkin muistaa, että korkea hinta ei takaa tuotteen vastuullisuutta tai laatua. Tyypillisessä tuotantoprosessissa ompelija saa tuotteen hinnasta 0,5–5 %. Kymmenen euron puseron kohdalla siis enintään
50 senttiä. Mutkat suoraksi vetäen voidaan siis ajatella, että mitä nopeammin tuote tehdään, sitä enemmän niitä valmistetaan ja sitä edullisemmin niitä voidaan myydä ja ostaa enemmän.

5. Euroopassa tehty vaate on turvallinen.

Pohjoismaissa on tiukka lainsäädäntö, joka suojelee työntekijöiden oikeuksia ja takaa kohtuullisen palkan. EU:ssa valmistetut vaatteet täyttävät eettiset kysymykset todennäköisimmin, mutta Made in EU -merkintäkään ei ole tae eettisyydestä. Työturvallisuus ja palkat ovat merkittävimpiä ihmisoikeuskysymyksiä vaateteollisuudessa. Riskimaiden epäinhimilliset palkat johtavat ylitöihin, terveysongelmiin ja velkaantumiseen, sillä vaikka minimipalkka olisi taattu, se ei useimmiten riitä elämiseen. Työturvallisuuteen kiinnitetään aiempaa enemmän huomiota, mutta siihen vaadittiin traaginen, yli tuhannen ihmisen hengen vienyt Rana Plaza -tehtaan romahdus Bangladeshissa vuonna 2013. Merkittävä työturvallisuuteen ja vaatteen turvallisuuteen vaikuttava tekijä ovat tuotannossa käytetyt kemikaalit.

6. Made in Bangladesh = huono homma.

Missä vain voidaan tuottaa hyvää ja huonoa laatua, eettisesti ja epäeettisesti. Pelkästä maamerkinnästä ei voida vetää johtopäätöksiä. Made in -merkintä ei ole edes pakollinen vaatteissa, eikä se kerro koko totuutta tuotteesta, sillä siihen kirjataan usein tuotantoprosessin viimeinen maa. Vastuullisuudesta ja vaatteiden tuotannosta kertominen on brändin oman harkinnan takana ja kuluttajalla itsellään on suuri vastuu vastausten etsimisessä. Vastuullisuuskellojen pitäisi soida, jos yrityksen nettisivuilla ei ole mainintaa vastuullisuusasioista. Brändi, joka julkaisee tiedot missä ja miten vaatteet valmistetaan, tuntee myös valmistusprosessiin osallistuvat tahot ja seisoo niiden takana.

CHECK LIST SOVARIIN

Kysy itseltäsi: tarvitsenko tätä oikeasti?

Onko brändi sinulle tuttu? Löydätkö tiedon, missä vaate on valmistettu?

Millaisia kokemuksia merkin vaatteista on? Kestävätkö ne käyttöä?

Käännä vaate ympäri ja tutustu pesulappuun. Mitä materiaalia vaate on? Onko se helppo huoltaa ja pitää hyvänä?

Syynää saumat. Jos pistos on niin pitkää, että ne ovat havaittavissa vaatteen oikealta puolelta, vaate on kursittu kasaan nopeasti, eikä se tule kestämään käytössä pitkään.

Jos tuote on alennuksessa, kysy ostaisitko sen myös täysihintaisen

Juttua varten haastateltiin Eettisen kaupan puolesta (Eetti) ry:n Puhtaat vaatteet -kampanjan koordinaattoria Anna Härriä, suomalaisen tekstiilialan perheyrityksen Black Moda Oyn tekstiilituottajaa Laura Keski-Vähälää sekä vaatesuunnittelijaa ja kestävän tyylin asiantuntijaa Rinna Saramäkeä.

Kuva: Imaxtree