Seksivallankumous on täällä!

Mitä sinulle on opetettu koulussa terveystiedon tunneilla seksuaalisuudesta? Seksipositiivisuuden puolestapuhujat kertovat, miksi saamasi opit ovat liian suppeat ja mitä seurauksia sillä on.

Videotaiteilija Mikaela Välipakka, 24, ajaa seksivallankumousta. Se tarkoittaa seksuaalisuuteen liittyvistä asioista julkisesti ääneen puhumista ja niihin liittyvän häpeän ja kiusallisuuden vähentämistä. Seksivallankumouksen ansiosta useammat ihmiset voivat tuntea oman seksuaalisuutensa hyväksytyksi. Kun tuodaan esille erilaisia seksuaalisuuden muotoja, niistä puhuminen tulee muillekin helpommaksi.

Seksuaalikasvatus kouluissa on Välipakan mukaan edelleen heikkoa, vaikka parempaan suuntaan mennään.

”Koska kouluissa ei puhuta tarpeeksi seksistä ja seksuaalivähemmistöistä, moni kokee näiden asioiden suhteen häpeää ja saa virheellisen kuvan seksistä ja kehoista. Osallistun seksivallankumoukseen valistamalla ihmisiä ja puhumalla avoimesti seksistä, seksuaalisuudesta, kehoista ja parisuhteista.”

Tamperelainen Välipakka julkaisee Instagramiin itsestään miltei alastomia kuvia ja videoita. Hän sanoo näyttävänsä vartalostaan niin paljon kuin haluaa, sillä hänen kehonsa todella on hänen, eikä muilla pitäisi olla sanottavaa siihen, miten hän tuo sen esille. Kuvatekstit jatkavat usein kuvien tarinaa. Yhden alusvaatekuvan alla Välipakka kertoo masentuneena laiminlyöneensä vartaloaan vuosien ajan – pelkän ulkonäön perusteella ei voi tietää toisen terveydentilaa.

Rajansa Välipakka kyllä tuntee. Hän kertoo saavansa joka viikko yllättäviä dick picejä eri miehiltä. Usein hän reagoi valistamalla kyseistä henkilöä siitä, miksi peniksensä esittely tuolla tavalla on ahdistavaa ja väärin.

”Dick picit ovat kuin itsensä paljastelu bussipysäkillä, mutta tuotuna sosiaaliseen mediaan. Se on modernia seksuaalista häirintää ja tietynlaista vallankäyttöä.”

Vertaistukea ja seksimokia

Välipakka puhuu seksiin liittyvistä asioista monipuolisesti Mia Huun kanssa luotsaamallaan Youtube-kanavalla Mian ja Minnin Seksiklupi. Sen suhteen menossa on juuri nyt tauko, mutta pian kanavalle tulee lisää puhujia – samalla nimeksi muuttuu pelkkä Seksiklupi.

Seksivallankumous ulottuu netin ulkopuolellekin. Välipakka ja Huu ovat pitäneet eri tilaisuuksissa paneelikeskusteluja ja tehneet kouluvierailuja yläasteille. He pitävät myös Seksimoka-nimisiä open mic -tapahtumia.

”Niissä paikalla olijat kertovat lavalla hauskimpia seksimokiaan. Niille nauretaan yhdessä, ja illan hauskin saa palkintokorin, joka sisältää esimerkiksi liukuvoidetta.”

Mielenterveydestä puhuminen on Välipakalle myös tärkeää. F60.3 (epävakaan persoonallisuushäiriön diagnoosi) on taiteilijan teos, joka on ollut esillä Amos Andersonin taidemuseossa Generation 2017 -näyttelyssä. Ääni- ja tilainstallaatio sisälsi ihmisten tarinoita epävakaasta persoonallisuudesta sekä esimerkiksi seksi- ja päihdeaiheisia kuvia.

Sosiaalisesta mediasta löytää lukemattomien ihmisten tarinoita mielenterveysongelmien kanssa painimisesta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomen mielenterveyshoitopalveluita on supistettu jatkuvasti, joten netistä saatava vertaistuki voi olla jollekin elintärkeää.

”Välillä puhun epävakaasta persoonallisuudestani Instagramin tarinoissani. Olen nostanut niitä korostuksiksikin profiiliini.”

Välipakan tavoite on poistaa seksuaalisuuden lisäksi mielenterveysongelmiin liittyvää häpeää. Avoimuus ja kommunikaatio auttavat siinä.

Kannattaa myös muistaa, että suuri osa Instagrammaajista ei paljasta näitä asioita itsestään, Välipakka sanoo. Kaikilla on ongelmia, jotkut vain piilottelevat niitä enemmän.

Valokuvaaja-taitelija Jirina Alanko, 26, uskoo provosoimisen voimaan. Hän haluaa saada aikaan sokkireaktioita: ne herättävät keskustelua ja ravistelevat ihmisiä.

Alanko on kuvannut paljon eroottissävytteisiä boudoir-kuvia erilaisista ihmisistä. Seksuaalisuusteema on kiehtonut helsinkiläistä kuvaajaa jo yli 10 vuotta. Se on ajanut hänet seksi- ja kehopositiivisuuden pariin.

Alanko kertoo boudoir-kuvaamisen näyttäneen hänelle ihmisten – varsinkin naisten – suhtautumisen omaan vartaloonsa aidoimmillaan. Monet kuvattavat ruoskivat itseään siitä, miltä näyttävät, eivätkä usko omaan seksikkyyteensä. Usein he yllättyvätkin kuvaussession lopputuloksesta ja miettivät, ovatko he tosiaan tuo seksikäs henkilö kuvassa. Kuvaaja itsekin sanoo pitkään pidätelleensä itseään ja ujostelleensa vartalonsa esittelemistä. Eroottisten kuvien ottaminen muista ihmisistä on auttanut myös häntä itseään. Yhdeksi suosikkikuvattavakseen Alanko mainitsee 74-vuotiaan rouvan, joka oli itsevarma ja esiintyi luontevasti kuvauksissa.

”Ihastuttava daami! Sain hänen itsevarmuudestaan paljon oppia. Ilman kuvaamista en olisi näin sujut itseni kanssa.”

Naisten seksuaalisuus on Alangon mukaan edelleen tabu. Naista arvostellaan kevytkenkäiseksi, jos hän harrastaa irtosuhteita ja halvaksi, jos hän poseeraa eroottisissa valokuvissa omaehtoisesti.

Tätä kutsutaan slut shamingiksi.

Kynsilakkaa, viiksiä ja korsetteja

Queer-teema on myös Alangolle keskeinen ja tärkeä. Hän haluaa kuvata kaikkia sukupuolia ja seksuaalisuuksia edustavia ihmisiä, sillä aikki ansaitsevat mahdollisuuden esiintyä omana itsenään ja tuntea itsensä seksikkääksi. Erityisesti perinteisen maskuliinisuuskuvan ulkopuolella olevia miehiä hän on kuvannut mielellään. Esimerkiksi yhdellä mallilla isot viikset yhdistyivät meikkiin ja punaisiin kynsiin.

Alanko esiintyy myös itse monissa julkaisuissaan alusvaatteissa ja korseteissa – muita ihmisiä jonkin aikaa kuvattuaan hän halusi itsekin kokeilla siirtyä kameran toiselle puolelle. On auttanut samaistumaan kuvattavien tunteisiin, kun tietää tilanteen herkkyyden ja jännityksen.

Provosoiva Instagram-profiili aiheuttaa ihmisissä ristiriitaisia reaktioita. Monet näkevät kuvat ja videot tärkeinä seksivallankumouksen välineinä ja fanittavat niitä – joidenkin mielestä ne taas ovat pelkkää pornoa.

Instagram ei kerro kaikkea Alangosta valokuvaajana – hän ottaa myös esimerkiksi mainoskuvia eri yrityksille. Sosiaalisen mediaprofiilinsa takia hänen ammattitaitoaan on epäilty monta kertaa.

”On outoa, miten eroottisen kuvaamisen harrastaminen muka vähentää pätevyyttä muuhun kuvaamistyöhön. Se on vain yksi räiskyvä teema.”

Ihmiset kuvittelevat helposti, että eroottisesti sosiaalisessa mediassa esiintyvät ihmiset haluavat vain huomiota. Alanko haluaisi heidän lopettavan tuomitsemisen ja miettivän, mitä muuta kuvien takana voi olla. Hänen kohdallaan ne ovat merkinneet kehollista, seksuaalista ja henkistä vapautumista. Alastomuus ei ole hänelle enää niin vakava asia – eikä pitäisi olla muillekaan.

Nännit

Kun haastateltavilta kysyttiin, mitä he haluaisivat muuttaa Instagramissa, vastaukset olivat samat: he sallisivat nännien kuvaamisen muillekin kuin miehille.

”Jos osattaisiin uskottavasti selittää sukupuolten nännien eroavaisuus, niin kuuntelisin. Tällä hetkellä naisten (nännien) sensuroiminen tuntuu minusta epäreilulta ja syrjivältä”, sanoo Välipakka.

Alanko kertoo haluavansa taistella nännisensuuria vastaan, mutta se on hänelle riski.

”Naiselta saatetaan yhdenkin nännikuvan takia poistaa koko Instagram-profiili. Se on suuri menetys, etenkin jos on tehnyt somen eteen paljon työtä.”

Sääntöjen kiertämiseen on keksitty monia keinoja. Naiset ovat esimerkiksi muokanneet kuviin nänniensä päälle miesten nännejä. Genderless Nipples -niminen käyttäjä taas julkaisee kuvia pelkistä nänneistä, joiden omistajien sukupuolesta ei ole tietoa.

Kenties seksivallankumouksen jälkeen näitä keinoja ei enää tarvita.

Kuvat: Mikaela Välipakka / IG @minnivalipakka, Jirina Alanko / IG @jirinacid

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Lue myös:

”Porno alistaa naista” ja 4 muuta väitettä pornosta

Mitä miehet oikeasti ajattelevat pettämisestä?

Miksi Carrie Bradshaw on sittenkin huono esikuva naisille?

Teksti Tommi Nikkola