Pyhimys: ”Rakkaus on ainoa syy tehdä asioita”

Isyys määrittelee tällä hetkellä eniten räppäri Pyhimystä, jonka arkea tahdittavat pienet tyttäret. Jos hän jotain katuu, niin valitsemaansa artistin elämäntapaa.

Mikko Kuoppala, 37, tunnetaan Pyhimyksenä, Teflon Brothers- ja Ruger Hauer -yhtyeistä sekä lukuisista muille artisteille tehdyistä hiteistä. Pyhimys keikkailee harvakseltaan, vain muutaman kerran ennen kesää. Seuraavat konsertit ovat Neljä vuodenaikaa: Talvi ja Kevät.

Artistinimeni Pyhimys juontaa juurensa sädekehään, joka syntyy hahmon pään päälle, kun hän on tehnyt jotain tyhmää tai tuhmaa mutta esittää viatonta. Se on illuusio viattomuudesta. Olin nuorena usein mukana pahanteossa, mutta en jäänyt kiinni. Simon Templar -hahmo on hyvisten puolella, mutta operoi moraalin rajamailla.

Teksteissäni olen rehellinen, kerron esimerkiksi yksinäisyydestä. En silti ole mikään totuuden torvi, vaan yritän kohdata ihmisyyden kaikkine puutteineen. Enkä yritä esittää mitään parempaa ihmistä. Räpissä sankari ja antisankari-hahmot kulkevat sykleissä. Mielestäni nyt on tilausta samaistuttavalle antisankarille, joka on epätäydellinen.

Viiltävät havaintoni arjesta syntyvät itsestään. En tarkkaile mitään aktiivisesti, vaan imen itseeni enemmän kaikkea kuin saan laitettua ulos. Se on samaan aikaan sekä kirous että lahja. Musiikki on välttämätön kanava, että saan edes jotain ulos. Ehkä olen jonkinlainen pesusieni, joka muistaa paljon kaikkea ja pitkältä ajalta.

Kaksi vuotta sitten uuvuin, sillä olin haalinut liikaa töitä. Se oli elämäni vaikein syksy. Minulla on ollut sellainen aikaisemminkin, molemmat ovat osuneet aika tarkasti tyttärieni syntymään. Ensimmäinen tapahtui 2011, kun esikoinen ilmoitti tulostaan ja ryhdistäydyin isäksi tulemisen takia. Lopetin soolourani ja lähdin yksin kuukaudeksi Aasiaan. Sen reissun aikana aloin kirjoittaa Ruger Hauerin toista levyä ja Riku Mattila otti Teflarit suojiinsa Universalille. Kun pöytää tyhjentää, tulee jotain muuta tilalle. Sitten sama tapahtui viiden vuoden päästä.

”Kaksi vuotta sitten uuvuin, sillä olin haalinut liikaa töitä. Se oli elämäni vaikein syksy.”

Vuonna 2017 lähdin perheeni kanssa kahdeksi kuukaudeksi Thaimaahan. Toinen lapsemme oli juuri syntynyt. Mielialani olivat menneet sellaiseksi, etten saanut oikein mistään enää kiksejä. Ongelma ei ollut se, että elämä olisi ollut kauheaa, vaan päinvastoin: elämä oli niin siistiä, että hauskuuttakin piti vain suorittaa. Joka viikko meni maanisdepressiivisesti, keikkailun tai arjen mukaan. Nykyään pyrin pitämään parempaa tasapainoa kaiken suhteen. Olen esimerkiksi muuttanut suhtautumistani alkoholiin. Molempien lasten syntymä on aiheuttanut elämässäni uudelleenjärjestelyä.

Sosiaalinen media on addiktiivista. Se vaikuttaa todella paljon meidän kuvaamme maailmasta, mutta samalla somea on vaikea ymmärtää. Onko meidän mieltämme edes tarkoitettu ottamaan vastaan sitä kaikkea tietoa? Kun selaa tuntikausia toisten elämää, oma elämä alkaa tuntua pieneltä ja merkityksettömältä. Sitten on vaikea enää keskittyä omaan tekemiseen. Poistan esimerkiksi Instagramin puhelimestani aika ajoin. Lasken myös Spotifyn sosiaaliseen mediaan. Meille artisteille se on tärkein some, mutta yritän suhtautua siihen pelinä, etten liikaa vahtaisi tykkäyksiä tai striimauksia. Some on hyvä työväline, mutta sen käyttämiselle pitää olla hyvä syy.

Vain elämää oli suurimmaksi osaksi sellaista mitä etukäteen kuvittelinkin. Minusta ei tuntunut, että olisin astunut hallitsemattoman junan kyytiin. Tein tuotannolle heti selväksi, että olen mukana omana itsenäni. Julkisuuskin on peli, jossa tyhmintä on kerjätä yleisöltä rakkautta. Totta kai kaikki haluavat olla pidettyjä, mutta se ei onnistu kuin olemalla oma itsensä. Vain elämää itse asiassa paransi itseluottamustani. Tuli sellainen olo, että riitän tällaisena kuin olen. Minusta ei tule koskaan koko kansan artistia, mutta se ei haittaa.

Suosiossa merkittävintä on laatu, ei määrä. Olen töissä kuulijoilleni ja tunnen ydinkuulijani. Pyrin olemaan heille mahdollisimman uskollinen toistamatta itseäni. Moni artisti toistaa itseään, ja sitten jengi kyllästyy. Sen jälkeen artisti kokeilee jotain muuta, mutta se tuntuukin feikiltä. Itse olen pyrkinyt pitämään viuhkan melko laajana. Hitaasti rakennettuun kivijalkaan on mennyt vuosia, mutta se on parempi kuin nopeasti puhallettu saippuakupla.

”Minusta ei tule koskaan koko kansan artistia, mutta se ei haittaa.”

Kaikista hirveintä on yleisö, joka ei ymmärrä sinua – koosta riippumatta. Siksi en halua lämpätä ketään isoakaan nimeä, vaan tehdä keikkoja, joissa on oma yleisöni.

Mensan jäsenyys merkitsee minulle sitä, että kuulun yhdestä tietystä kokeesta parhaiten suoriutuneeseen kahteen prosenttiin. En todellakaan tuo sitä ilmi arkisissa tilanteissa, päinvastoin tulee kauheita paineita jos joku kysyy vaikka nopeaa päässälaskua. Olen siinä todella huono.

Elämässäni on aina ollut vahvoja naisia. Sen takia päätösten tekeminen on minulle vaikeaa. Pidän siitä, että minulle esitetään konkreettisia vaihtoehtoja, mutta jonkun pitää tuoda ne eteeni.

Tähän ikään mennessä olen oppinut rakkaudesta sen, että se on monimuotoinen tunne, jota on vaikea määrittää. Se toimii pohjamotivaattorina kaikelle. Rakkaus on ainoa syy tehdä asioita.

Otan vaimoni huomioon liian harvoin. Olen hyvä suurissa eleissä, mutta pienet arkiset huomionosoitukset meinaavat unohtua.

Isyys on tällä hetkellä tärkein roolini ja asia, joka vaikuttaa eniten identiteettiini. Se on ykkösasia. Tyttäreni ovat nyt 2- ja 6-vuotiaita. Lapsia kohtaan kokee aivan erilaista rakkautta kuin puolisoa tai vaikka lapsuudenperhettä. Se on kyseenalaistamaton tunne, jota ei tarvitse perustella.

Kasvattaminen on minulla verissä. Teen joitain asioita samalla tavalla kuin omat vanhempani, mutta osan eri tavalla. Olen esimerkiksi spontaani, saatamme lähteä vaikka lyhyellä varoitusajalla Linnanmäelle. Omassa lapsuudessani asioita piti harkita ja miettiä pitkään. Siitä syntyi jo nuoruudessani kapina, jonka vuoksi teen tarkoituksella nopeita liikkeitä.

Kadun aika vähän asioita, mutta joskus sitä, että olen valinnut tämän elämäntavan. Artistius on elämäntapa. Kaikki ei ole mennyt täydellisesti, vaan olen joutunut oppimaan asioita kantapään kautta. Kaikilla meillä on luurankoja kaapissa.

”Elämässäni on aina ollut vahvoja naisia. Sen takia päätösten tekeminen on minulle vaikeaa.”

Vihaisena olen hiljaa. Kyräilen mielessäni enkä ainakaan ala laukoa mitään, mitä saattaisin katua. Mietin jo etukäteen, että jos sanon näin, ajan itseni ansaan. En räjähdä helposti.

Harva tietää, että olen laiska ja teen todella vähän töitä. Teen asioita paljon mielessäni valmiiksi, suunnittelen etukäteen. Konkreettinen tekeminen jää ihan loppuun. Tarvitsen haudutteluaikaa, joten nukun aamuisin pitkään ja käynnistyn hitaasti. En ole mikään sähäkkä toimija.

Luonteenpiirre, josta haluaisin eroon, on turha itsekriittisyys. Jonkun verran pitää aina olla itsekriittinen, muuten ei kehity. Silti joskus tuntuu, että vaikka asiat ovat hyvin, ajattelen olevani sama tyhmä minä. Silloin on hyvä muistaa, että ehkä muut eivät näe minua niin kielteisesti.

Pelkään konkreettisia asioita. Vaikka kaikki on hyvin, pelkään jotain yllättävää kriisiä. Päällimmäisenä on mielessä oma terveys tai lasten hyvinvointi. Kaikesta on koko ajan huoli.

Seksikkyys on minusta pinnan alla.

Olen onnellisimmillani mökillä. Vaimon vanhemmilla on mökki, jossa on hyvä ottaa perspektiiviä asioihin. Mökillä ei voi tehdä oikein mitään, siellä oleminen on staattista.

Lue myös:

10 suoma­lais­räp­päriä paljastavat, mistä heidän artistinimensä tulevat

Teksti Annika Vuorensola Kuvat: Fabian Björk