Pilasiko Tinder deittailun?

Ainakin se teki meistä sinkuista pinnallisempia, kärsimättömämpiä ja laiskoja. 

Kun amorin työtä helpottamaan luotu sovellus Tinder saapui Suomeen kolme vuotta sitten, lähes jokaisessa tuutissa hehkutettiin, että se pelastaa suomalaisen treffikulttuurin – tai ehkä paremminkin luo sitä tänne. Samaan hengenvetoon puhuttiin nettideittailun uudesta aallosta, sillä Tinderiä selailtiin julkisesti, ja se houkutteli käyttäjikseen paljon sellaista väkeä, jotka olisivat todennäköisesti kiertäneet perinteisemmät seuranhakufoorumit kaukaa.

Kuka olisi uskonut, että jurot suomalaiset innostuvat sovelluksesta, jossa tuntemattomille läheteltiin sydämiä ja vieläpä omalla nimellä ja kasvoilla. Toissa kesänä elettiin Tinderin kulta-aikaa, jolloin sillä oli Suomessa arviolta noin 102 000 aktiivista käyttäjää.

Tämänhetkinen luku ei todennäköisesti ole ainakaan mainittua suurempi. Kun Tinderistä tuli valtavirtaa, sen uutuudenviehätys haihtui nopeasti ja moni sinkku hakeutui muihin palveluihin, esimerkiksi GPS-paikannusta hyödyntävään Happn:iin. Toki joku saattoi myös löytää Tinderin sinkkumarkkinoilta etsimänsä ja valitsee nyt verhoja Ikeassa swaippailun sijaan.

Mutta jos nyt ihan rehellisiä ollaan, aika moni tympääntyi ja lopetti mobiilideittailun kokonaan. Monien kohta kolmekymppisen sinkkunaisen lailla kuulun itse tuohon jälkimmäiseen kategoriaan.

Olen myös sitä mieltä, että Tinder pilasi deittailun. Meistä tuli kärsimättömiä, tunnottomia ja laiskoja. Ennen kaikkea pinnallinen Tinder vei romantiikan taian mennessään. Miten siinä niin kävi?

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Hurmoksesta uupumukseen

Kun matcheja alkoi Tinderin aktiivisen hinkkaamisen myötä paukkua, moni meistä tempautui hurmoksessaan ”deittilimboon”. Potentiaalisia saaliita tuntui olevan ainakin yhden kaupungin kokoinen sinkkumeri täynnä, joten moni viritti vieheensä myös viestittelyä pidemmälle.

Treffeillä käymisestä tuli aikaa ja omistautumista vaativa harrastus. Tapasin töiden kautta vuosi sitten kolmekymppisen miehen, joka oli ollut treffeillä yli sadan Tinder-matchinsa kanssa. Yli sadan! Ystäväpiirissänikään ei ollut tavatonta, että samalle viikolle oli sovittuna kolmet tai neljät treffit.

– Tinderissä pärjäävät parhaiten ne, jotka jaksavat yrittää, eivät lastaa tapaamiseen liian suuria odotuksia ja jotka eivät ota torjumista itseensä. Eli ne, jotka pärjäävät deittailussa muutenkin, rakkauskouluttaja, Suomen virallinen lemmentohtori Mia Halonen pohtii.

Itse tein jo heti alussa kaikki kolme virhettä: kävin treffeillä harvoin ja niin pitkän viestittelyn jälkeen, että odotukseni eivät täyttyneet todellisuudessa. Otin torjumisen lisäksi itseeni, vaikkei treffiseura olisi edes sykähdyttänyt. Amatöörin mokia.

80 prosenttia Tinderin käyttäjistä käyttää palvelua löytääkseen itselleen parisuhteen. Luku käy ilmi loppuvuodesta 2015 julkaistusta Tinderin tekemästä selvityksestä, johon kerättiin dataa yli 300 000 ihmiseltä. Tästä voi päätellä, että vaikka treffeille lähtisi kuinka avoimin mielin, lähes jokaisen toiveena on rakastua. Jos ei tänään, niin ehkä huomenna.

Kun treffiseura alkoi Tinderin myötä vaihtua tiuhaan tahtiin ja odotukset lösähtivät alas kerta toisensa jälkeen, moni sinkku diagnosoi itselleen deittiuupumuksen. Psykologi Elina Nurminen kirjoittaa Väestöliiton blogissa, että deittiuupumuksessa ja työuupumuksessa on samoja piirteitä. Niiden toimintaympäristö vaan on eri.

– Työelämässä uupumuksen oireita ovat uupumusasteinen väsymys, kyyninen asenne työtä kohtaan sekä ammatillisen itsetunnon aleneminen. Ihan yhtä lailla deittailu väsyttää ja kyllästyttää. Sinkun asenne kumppanin löytymistä kohtaan voi muuttua kyyniseksi. Usko siihen, että on kumppaniehdokkaiden silmissä kelpaava ja rakastettava, vähenee.

Jotkut sinkut ovat kärsineet jopa deittailun aiheuttamista rytmihäiriöistä.

Vain ulkonäkö merkitsee

Mitä helpompaa on löytää kepeää seuraa, sitä vaikeampaa on löytää rakkautta. Tinderissä rakkautta etsitään pinnallisin keinoin, vaikka parisuhteen rakennusaineeksi tarvitaan muutakin kuin fyysistä vetovoimaa.

Koska palvelussa ensivaikutelma luodaan pelkästään ulkonäöllä, on ymmärrettävää, että jokainen haluaa näyttää mahdollisimman edustavalta filttereineen ja huolella valittuine kuvakulmineen. Profiiliin voi ujuttaa rivin pari tekstiä, mutta suurin osa jättää sen tekemättä. Ei jää muita vaihtoehtoja kuin arvioida toisen ulkonäköä.

– Jos vanhempasi olisivat arvioineet toisiaan Tinder-tavalla, olisiko sinua olemassa? Halonen haastaa.

Jyväskylän yliopistossa on parhaillaan tarkistuksessa Tinderiä käsittelevä, tietojärjestelmätieteen pro gradu, jossa käy ilmi että Tinderin käyttö tosiaan teki käyttäjistään pinnallisempia, ulkonäkökeskeisempiä ja valikoivampia perinteiseen kumppaninetsintään verrattuna. Samanlaisia tuloksia on saatu maailmalla jo aiemmin.

Tinder siis vahvistaa nimenomaan niitä puolia, jotka eivät ole ensisijaisen tärkeitä. Kärjistäen: seksikkyys menee luotettavuuden edelle ja tätä rataa. Ymmärrettävästi moni tositarkoituksella liikkeellä oleva hämmentyy ulkonäkökeskeisessä sovelluksessa ja kadottaa kuvien joukkoon sen, mitä oli etsimässä.

– Hyvännäköisistä matcheista saa itsetuntobuustia. Silloin Tinder toimii kuin peli, eikä sillä ole mitään tekemistä oikean rakkauden etsimisen kanssa, Halonen summaa.

Ei ihme, että moni lemmenkaipuinen meni Tinderistä sekaisin. Tinder on kuin loppumaton joulukalenteri. On vaikea pysähtyä, sillä mahdollisuuksien luukkuja riittää avattavaksi. Ehkä jossain niissä lymyää se todellinen jackpot. Siksi harmittavan moni ihan mukava kohtaaminen tyssää ensimmäisiin treffeihin.

– Ensimmäiset treffit jännittävät aina, joten harva meistä on silloin parhaimmillaan. Mutta toinen tai kolmas kerta on jo eri asia. Kun tavataan useammin kuin kerran, ihmisten välille ehtii syntyä inside-juttuja ja huumoria. Suhde muodostuu silloin luontevasti, Halonen vinkkaa.

Helppous = laiskuus

– Lähtökohtaisesti Tinder ja muut deittipalstat ovat tuoneet mukanaan hirveästi mahdollisuuksia, sillä niiden ansiosta ei tarvitse enää odotella, että tapaisi kiinnostavia ihmisiä kavereiden kautta tai ravintolassa, Halonen perustelee.

Tinderin valtti on kiistatta sen helppous. Taskussa mukana kulkeva sovellus kun ei ole sidottu aikaan tai paikkaan. Tinderin kohdalla helppous tarkoittaa myös sitä, ettei tarvitse nähdä kovinkaan paljon vaivaa. Vaivattomuus puolestaan johtaa helposti laiskuuteen ja välinpitämättömyyteen.

Jos ihminen putkahtaa elämään klikkauksella, on yhtä helppoa myös poistaa hänet siitä – tai jättää vain vastaamatta, ghostata kuten sanotaan. Välinpitämättömyydestä deittailuskenessä on tullut Tinderin takia niin arkista, että harva enää ajattelee pahoittavansa toisen mielen ghostaamalla. On surullista, jos netissä kukoistava välinpitämättömyys ja käytöstapojen puute luikertelevat myös niihin kohtaamisiin, jotka tapahtuvat kasvokkain. Merkkejä on jo ilmassa.

Laiskuus, tuo seitsemästä kuolemansynnistä helpoin, vaivaa sinkkuja jo nyt. Tinderistä tuli niin suuri osa monen elämää, että se opetti kasan uudenlaisia kumppaninetsinnän toimintamalleja. Ensinnäkin sen, että aloitteenteko ei vaadi heittäytymistä. Jos tyyppi, jonka kohdalla painoit sydäntä, ei toiminut samoin, hän ei ikinä saa tietää, että sinä olit kiinnostunut. Koska sama logiikka ei toimi normaalissa elämässä, moni aloite jää torjutuksi tulemisen pelossa tekemättä. Ajatellaan, että ”better be safe than sorry”, vaikka vaihtoehtoja on oikeasti enemmän kuin nuo kaksi.

Nykyään on ihan tavallista, että emme lähesty kiinnostavaa tyyppiä bileissä tai luennolla, vaan yritämme ensin selvittää, onko hän Tinderissä ja teemme aloitteen siellä. Aivan sama vaikka olisit istunut koko illan hänen kanssaan samassa pöytäseurueessa.

– Tietenkin live-tilanteessa lähestyminen on vaikeampaa, sillä silloin joutuu kohtaamaan heti vastapuolen reaktion. Sanon aina, että pitää muistaa, että Wayne Gretzkyllä on myös kaikista eniten huteja, koska hän on ollut eniten maalilla, Halonen kannustaa.

Ei pelkkiä pikavoittoja

Tarkoittaako Tinderistä ja muista deittimedioista luopuminen tänä päivänä sitä, että mahdollisuudet löytää kumppani perinteisin keinoin ovat nyt huomattavasti huonommat kuin Tinderiä edeltävänä aikana?

– Tuskin. Ehkä Tinder on madaltanut suomalaisten kynnystä lähteä treffeille. Mikä tahansa ele kohti aktiivisempaa tapailukulttuuria on tässä maassa positiivinen muutos ja jokaiset treffit erävoitto, Halonen toteaa.

Mutta ennen kuin säntää treffeille, Halonen kannustaa pysähtymään hetkeksi ja miettimään, millaiset asiat ovat oikeasti tärkeitä.

– Millaista elämää haluat elää kymmenen vuoden päästä? Millaiseen suuntaan olet menossa, ja millainen ihminen sopisi siihen viereen? Kun näitä asioita miettii, alkaa arvostaa muutakin kuin pintaa ja pikavoittoja.

Vaikka elämme loppumattoman swaippailun aikoja, kaikki parit eivät todellakaan tapaa Tinderissä. Asia selvisi Mic-verkkomedian viime vuonna teettämässä kyselytutkimuksessa. 18–34-vuotiaista vastaajista 38,6 prosenttia oli löytänyt rakkaansa yhteisten kavereiden kautta. 22,3 prosenttia tapasi sosiaalisessa ympäristössä kuten baarissa, ja 17,9 prosenttia suhteista alkoi työpaikalla. Nettideittipalveluissa tapasi vajaa kymmenes vastaajista, 9,8 prosenttia.

Haaste keväälle 2016 kuuluukin näin: poista Tinder ja ala hymyillä. Kuka lähtee mukaan? 

Katso myös:

Mitä tehdä treffeillä? 14 hauskaa ideaa

Tiesitkö, että heidän piti näytellä Harry Potter -leffoissa?

Näin ihastut kumppaniisi uudelleen

Kuva: Istock