Janni Hussi: ”Olenko itsekäs, kun en tunne tarvetta lisääntyä?”

Kolumnistimme Janni Hussi haluaisi tietää, miksi lapseton mies tuntuu edelleen olevan paljon hyväksyttävämpi asia kuin nainen, joka ei halua lapsia.

”Suurin virhe naisena on sortua ajattelemaan liikaa sitä, mitä meiltä odotetaan. Silloin kasaa itselleen kohtuuttomat paineet siitä, millainen pitäisi olla ja miten elämää kuuluisi elää.

Kun olin pitkässä parisuhteessa, minulta tivattiin jatkuvasti, milloin menemme naimisiin ja milloin meille tulee perheenlisäystä. Asuntokin olisi pitänyt valita sen mukaan, mikä on mahdollisimman turvallinen tuleville lapsille.

Öööö. Muistiko kukaan koskaan kysyä minun mielipidettäni? Kiinnostiko ketään, mitä mieltä minä olin lasten hankkimisesta?

Ihmiset olettavat yhä automaattisesti, että elämän kuuluu tapahtua tietyssä järjestyksessä. Ensin seurustellaan, sitten mennään naimisiin, sitten hankitaan lapset ja koira. Minä olen kuitenkin aina kyseenalaistanut tätä mallia. En ole esimerkiksi koskaan ollut vakuuttunut siitä, että haluan lapsia. En vain ole onnistunut löytämään itsestäni sellaista ”äidillistä” hahmoa, jota toisissa naisissa tuntuu olevan minunkin edestäni. Olen silti saanut kuulla monta kertaa, miten ”mieleni muuttuu vielä, kunhan vähän vanhenen tai tapaan sen oikean.” Ehkä, mutta olen jo 26, enkä ole kokenut vielä mitään ahaa-elämystä.

Kaveripiirissäni sen sijaan lisäännytään tällä hetkellä kiihtyvissä määrin, joten olen ravannut baby showereissa. On ihanaa, että elämässä juhlitaan kaikkia juhlimisen arvoisia asioita, mutta olen joka kerta tuntenut itseni todella ulkopuoliseksi vauvajuhlissa. Tehdään vaippaleikkejä, tutkaillaan vauvakirjoja, puhutaan omista lapsista. Kun muut jauhavat vaipanvaihdosta, heitän väliin tarinan koirani Harrin löysästä mahasta, kun se oli syönyt pihalta löytämänsä ranskiksen. Yritän epätoivoisesti olla mukana jutuissa, mutta liian usein keskustelut päättyvät kiusalliseen letkautukseeni, jota kukaan ei ymmärrä.

Välillä minulle tulee sellainen olo, että olen huono nainen, kun en tunne palavaa tarvetta tulla äidiksi. Olen myös todella huono vauvojen kanssa. Kun ystäväni pyysi minua pitelemään hetken vauvaansa, jähmetyin täysin. Pidin pikkuista sylissäni hartiat korvissa, lähes hengittämättä. Tuijotin vauvaa ja se minua. Yritin vain miettiä, mitä sen kanssa kuuluu tehdä, mitä sille kuuluu sanoa. Sitten muistin, miten kaikki aina puhuvat vauvan tuoksusta, siitä maailman ihanimmasta. Nuuhkaisin vauvaa, enkä voinut ymmärtää niitä ihmisiä. Vauvan naama alkoi kääntyä nyrpeäksi ja muuttua punaiseksi. Juuri kun paniikki meinasi ottaa minusta vallan, äiti palasi ja nappasi vauvansa takaisin. ”Teillähän meni tosi kivasti!”

Kokemus sai minut pohtimaan, puuttuuko minulta jokin äiti-geeni kokonaan? Olenko itsekäs, kun en tunne tarvetta lisääntyä? Vai olenko kenties saanut tarpeekseni ihmissuhteista, joissa olen joutunut huolehtimaan aikuisesta ihmisestä kuin lapsesta? Olen mielestäni hyvin empaattinen ihminen, rakastan elämää, luontoa ja eläimiä. Minut kuitenkin leimataan helposti kylmäksi tyypiksi, jota kiinnostaa vain oma napa ja oma ura. Ikään kuin lapseton nainen olisi automaattisesti kylmä tai itsekäs.

Onneksi asenteet ovat muuttumassa, vaikka vielä on paljon tehtävää, jotta asenne vanhemmuuteen olisi tasa-arvoinen. Lapseton mies kun tuntuu edelleen olevan paljon hyväksyttävämpi asia kuin nainen, joka ei halua lapsia.”

Kuva: Juha Salminen