neitsyyslupaus

Neitsyyslupauksen antanut: ”Yksikään mies ei täytä rakkaudenkaipuutani”

Fannin, 31, nimettömässä on sormus, joka kertoo hänen neitsyyslupauksestaan. Perheenään hän pitää katolisen kirkon yhteisöä.

”Päivisin teen väitöskirjaa yliopistolla ja vietän aikaa työkavereideni kanssa, mutta aamut ja illat omistan hengelliselle perheelleni. Olen köyhyys- ja neitsyyslupauksen antanut katolisen järjestön jäsen.

Asun ja työskentelen katolisessa asuntolassa, jossa asuu yhteensä viisitoista opiskelijaa eri maista. Aamuisin heräämme ennen seitsemää kappeliin aamuhartauteen ja messuun. Työpäivän aikana rukoilen rukousnauhan kanssa, luen vartin verran hengellistä kirjaa ja olen hetken hiljaa. Illalla olen läsnä yhteisöni jäsenille ja kuuntelen apua tarvitsevia. Päivän päätteeksi hiljennyn kappelissa.

Ei ole kovin yllättävää, että olen päätynyt tähän elämäntilanteeseen. Olin jo teininä aika vakavamielinen tyttö. Kun rippikoulussa kysyttiin, millaisesta poikaystävästä haaveilen, sanoin etsiväni tuleville lapsilleni isää. Pojat olivat kauhuissaan.

Mustavalkoisuudesta toiseen

Tulen aika perinteisestä luterilaisesta uusioperheestä. Kirkossa kävimme lähinnä jouluisin. Vanhempani erosivat, kun olin alle vuoden ikäinen, ja äitini ja isäpuoleni erosivat, kun olin 11-vuotias. Tunnen, että olen kantanut näitä eroja sisälläni pitkään, ja ne ovat aiheuttaneet minulle vaikeita tunteita ja erilaisia psyykkisiä ongelmia.

Teininä olin todella mustavalkoisesti ajatteleva kristitty, kuuluin konservatiiviseen raamattuseuraan ja ajattelin olevani varma siitä, mikä on oikein ja väärin. Lukion jälkeen pääsin opiskelemaan arkeologiaa ja teologiaa. Ajattelin, että haluan mieluummin papiksi.

Opiskeluaika oli täynnä hilpeitä juhlia ja sisäistä ahdistusta. Sain paniikkikohtauksia ja kävin juttelemassa psykologin kanssa. Opiskelusta ei tullut mitään, en saanut tehtäviä hoidettua. Minusta tuntui, etten uskonut rakkauteen. Samalla ajattelin, etten kelpaa miehille ja pohdin, onko minussa jotain vikaa. Onneksi en alkanut seurustella silloin kenenkään kanssa, sillä olisin ollut hedelmällinen kohde hyväksikäytölle ja väkivallalle.
Silloin ajatusmaailmani oli muutoksessa. Tein töitä ihmisoikeusjärjestölle ja opiskelin sukupuolentutkimusta.

Minusta tuli tiukka feministi ja suhteeni miehiin muuttui entistäkin vaikeammaksi. Samalla tuntui, että menin aivan sekaisin seksuaalisuuteen ja sukupuoli-identiteettiin liittyvien käsitteiden kanssa. Kun yritin pyristellä irti konservatiivisesta uskonnollisesta menneisyydestäni, minusta tuli toisella tapaa mustavalkoinen.

Olen onnellinen, että olin pienen hetken auki seurustelulle ja avioliitolle.

Parisuhde vai neitsyyslupaus?

Hain rauhaa nuorille tarkoitetusta, Ranskassa sijaitsevasta Taizé-luostarista.

Siellä kiinnostuin katolilaisuudesta ja päätin liittyä katoliseen kirkkoon. Se ei sujunut ongelmitta: keskustelussa hengellisen ohjaajani kanssa huusin naama punaisena. Kirkko suhtautui mielestäni esimerkiksi seksuaalivähemmistöihin loukkaavasti.

Ripillä käyminen ensimmäistä kertaa jännitti minua paljon. Koko kehoni tuntui heikolta, kun polvistuin ristikon taakse ja tunnustin syntini. Tulin kertoneeksi asioita, joita en ollut edes ajatellut jakaa papille. Innostuin kokemuksesta niin, että kävin messussa joka päivä monen kuukauden ajan. Samaan aikaan sain elämäni järjestykseen ja aloitin tohtoriopinnot yliopistolla. Luulen, että katolilaisuus vetosi myös tutkijapuoleen minussa, sillä kaipasin järkipohjaisia perusteita uskolleni. Nykyään en kannata naispappeutta katolisessa kirkossa, mutta ymmärrän, miksi naispappeja tarvitaan luterilaisessa kirkossa.

Tein opiskelijavaihtoni Italiassa. Kun palasin Suomeen, liityin osaksi yhteisöä ja aloin lukea kirjallisuutta parisuhteista ja rakkaudesta. Ensimmäistä kertaa elämässäni tutustuin kiinnostavaan mieheen ja aloimme tapailla. Koin sydänsuruja, kun juttu ei onnistunutkaan.

Tapailun päätyttyä ajattelin, että voisin tehdä neitsyyslupauksen. Tuntui, ettei yksikään mies riittäisi täyttämään rakkaudenkaipuutani. Yhteisö kehotti minua odottamaan. Piti miettiä, haluanko tätä todella. Kahden vuoden jäähdyttelyn jälkeen päätökseni piti edelleen.

Allekirjoitin vapaaehtoisen sopimuksen asiasta ja osallistuin pieneen rituaaliin. Kolmen vuoden päästä vahvistan lupaukseni lopullisesti ja hankin kultaisen sormuksen lupaukseni merkiksi. Olen onnellinen, että olin hetken auki seurustelulle. Ajattelen, että ihminen on ensisijaisesti tarkoitettu elämään parisuhteessa, mutta siitä luopuminen on minun kutsumukseni.

Välttelen tilanteita, jotka muistuttavat treffejä: en lähtisi miespuolisen kollegan kanssa lounaalle.

Palkka ja aika muiden hyväksi

Kannan nimettömässäni nyt rihkamasormusta viestiksi sekä itselleni että muille päätöksestäni. Välttelen tilanteita, jotka muistuttavat treffejä: en lähtisi kahdestaan mieskollegan kanssa lounaalle. Seksuaalisuus näkyy elämässäni esimerkiksi siten, että pukeudun naisellisesti ja kauniisti. Katolinen kirkko ei kuitenkaan hyväksy esimerkiksi itsetyydytystä, sillä katolisessa uskossa oleva ihminen kieltäytyy elämän nopeista nautinnoista. Ajattelen olevani seksuaalinen olento, vaikka en harrasta seksiä.

Miksi minulla on rinnat, jos en koskaan tule imettämään lasta? Tällaisia asioita olen miettinyt neitsyyslupauksen antamisen jälkeen. Nykyään ajattelen toimivani täysipäiväisenä äitinä yhteisössäni. Uskonnolliseen yhteisöön kuuluminen tarkoittaa minulle sitä, että annan palkkani ja aikani yhteisölle. Maksan yhteisiä laskuja enkä osta esimerkiksi vaatteita neuvottelematta perheeni kanssa. Olen joka päivä läsnä perheelleni. En ajattele olevani enää sinkku vaan nainen, joka elää ruuhkavuosiaan.

Biologinen perheeni on ollut muutoksesta hämillään. Heidän on ollut vaikea ymmärtää, ettei minulla ole varaa eikä aikaa lähteä vaikkapa yhdessä etelänlomalle. Myös köyhyyslupaus on aiheuttanut ongelmia. Jos saan perheeltäni jonkin lahjan, haluan luovuttaa sen yhteisömme johtajalle, ja hän antaa lahjan eteenpäin sellaiselle henkilölle, jonka hän katsoo tarvitsevan sitä eniten. Joskus saan lahjan takaisin itselleni.

Vaikein asia sekä minulle että perheelleni ovat joulut. Kotikaupungissani ei ole katolista seurakuntaa. Viettäessäni joulua biologisen perheeni kanssa tunsin suurta sisäistä ristiriitaa. Tunsin, että minun pitäisi olla kirkossa, mutta toisaalta halusin viettää joulua sukulaisteni kanssa. Lopulta valitsin kirkon, sillä se on minun tulevaisuuteni ja nykyinen perheeni.”

Fannin nimi on muutettu.

Lue myös:

”Olen kolmekymppinen, enkä ole koskaan seurustellut”

 

Teksti Jenna Parmala
Kuvat Fotolia