10 vuotta yhdessä ollut pari kertoo: Näin olemme saaneet suhteemme kestämään

Teini-ikäisistä asti yhdessä olleet parit joutuvat usein kohtaamaan muiden epäilyjä, pitkiä erossaoloaikoja ja erilaisia tulevaisuudenhaaveita. Lue, miten 10 vuotta yhdessä olleet Sanni ja Anton ovat saaneet suhteensa kestämään. 

Lukiossa seurustelemaan alkaneet Sanni, 27, ja Anton, 27, eivät ole koskaan kyseenalaistaneet parisuhdettaan. Teinivuosien on-off-vaiheen jälkeen on ollut selvää, että tässä ollaan ja pysytään. Päätöstä ei ole horjuttanut edes se, vaikka monet kaveripariskunnat ovat eronneet ja udelleet, miten Sanni ja Anton voivat olla niin varmoja oman suhteensa kestävyydestä.

– Minulta kysytään välillä vieläkin, miten voin tietää, että haluan olla juuri Antonin kanssa, kun en ole seurustellut koskaan muiden kanssa. En vain osaa selittää sitä. Anton on parasta, mitä tiedän. Voin jopa ylpeillä sillä, että kaikkien näiden vuosien jälkeen olen yhä hulluna häneen, Sanni kertoo.

Erilaiset luonteet täydentävät parin mielestä toisiaan.

– Anton on järjen ääni ja huolehtii aina kaikesta. Meillä on edelleen pilke silmäkulmassa ja nauramme paljon yhdessä. Anton on paras ystäväni ja tuntee minut paremmin kuin kukaan muu. Hänen kanssaan voin olla oma itseni, Sanni kertoo.

– Sannissa parasta on hetkessä eläminen ja empaattisuus. Vaikka tulisi kotiin huonolla tuulella, Sanni saa aina mielen korkealle, Anton kiittää.

Jo suhteen alusta asti oli selvää, että Sannin ja Antonin tulevaisuudenhaaveet olivat melko kaukana toisistaan. Anton halusi ulkomaille, Sannin haaveissa taas on aina ollut perheen perustaminen.

Yläasteella yhteisten kavereiden kautta tutustunut pari seurusteli on-off-tyylillä lukion ensimmäisen vuoden, kunnes Anton lähti Saksaan vaihtoon. Ennen vaihtoa pari sopi olevansa vain kavereita, mutta Antonin palattua kotiin juttu eteni taas seurusteluksi.

Ulkomailla vietetty vuosi ei kuitenkaan ollut sammuttanut Antonin haaveita maailmalle lähtemisestä, päinvastoin. Hän oli yliopistosta vaihdossa viisi kuukautta sekä Singaporessa että Wienissä ja lähti valmistumisen jälkeen työkomennukselle Tukholmaan. Ikävä ei päässyt kertaakaan kasvamaan liian suureksi, sillä parisuhdetta ylläpidettiin Skypen avulla.

Kompromisseissa pari on jo edelläkävijä: Anton haaveilee, että he voisivat muuttaa pidemmäksi aikaa ulkomaille ja Sanni on luvannut miettiä asiaa, jos he perustavat pian perheen. Avioliitostakin on jo päästy yksimielisyyteen.

– Se on järkevää siinä vaiheessa, kun alamme tehdä yhteisiä investointeja. Sannille avioliitto on tärkeä, romanttinen juttu. Molempien pitää voida toteuttaa suhteessa unelmiaan, joten Sanni tulee saamaan oman unelmansa, Anton lupaa.

Koska pari on viettänyt pitkiä aikoja erossa toisistaan, Sanni on ollut välillä mustasukkainen puolisostaan. Se ei ole kuitenkaan johtunut luottamuspulasta, vaan siitä että Antonin uudet kaverit ovat saaneet viettää hänen kanssaan enemmän aikaa kuin Sanni.

– Erillään oleminen on tehnyt hyvää parisuhteellemme. Olemme oppineet arvostamaan yhteiselämää enemmän, ja molemmat ovat saaneet kokeilla välillä myös yksin asumista. Emme ole riippuvaisia toisistamme, vaan itsenäisiä ihmisiä. Olemme kuitenkin huomanneet, että olemme tiimi, vaikka välillämme olisi kuinka monta kilometriä tahansa, Anton pohtii.

Kumpikaan ei ole miettinyt, millaista olisi olla jonkun toisen kanssa. Tuntuu vain helpottavalta, ettei tarvitse etsiä enää sitä oikeaa esimerkiksi Tinderistä.

– Deittailu on nykyään haastavaa ja stressaavaa. Silloin kun me aloimme tapailla, treffeiksi riitti puistossa hengailu ja vaikutuksen pystyi tekemään tarjoamalla kaakaon kahvilassa. Pitkässä parisuhteessa on niin paljon plussaa! Ei ole enää turhaa draamaa, viestien analysoimista tai luurankoja kaapeissa. Tunnemme toisemme niin hyvin kuin vain on mahdollista.

Pitkän parisuhteen onnistumiseen ei ole Sannin ja Antonin mielestä olemassa mitään salaisuutta. Tärkeintä on puhua avoimesti unelmistaan ja rakastaa.

– Vaikka emme haluaisi samoja asioita samalla aikataululla, haluamme niitä silti yhdessä. Kompromissejä pitää tehdä, se takaa parisuhteessa toimivan arjen. Kumpaakin osapuolta on kuunneltava ja kunnioitettava, Anton kertoo.

– Tällä hetkellä tuntuu, että olemme aidosti toistemme elämämme rakkaudet, mutta koskaan ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan. Kai se on realismia tiedostaa, etteivät kaikki parit ole ikuisesti yhdessä, Sanni sanoo.

Kuva: MVPhotos