Maaliskuun horoskooppi

Cosmopolitanin maaliskuun horoskooppi lupaa säpinää ja flirttiä, mutta myös sydänsuruja.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

KALAT (20.2.–20.3.)

Tunteellinen kalat on luova ja taiteellinen.

Hän aistii herkästi ympäristön mielialamuutoksia ja pyrkii mukautumaan niihin parhaansa mukaan. Jos kalat tuntee tulevansa ylikuormitetuksi, hän pakenee omaan kuplaansa tai vetäytyy haaveilemaan omiin päiväuniinsa. Huomaavainen kalat kuuntelee läheistensä murheita herkällä korvalla ja hänelle on helppo uskoutua. Lojaalisuus ja empaatisuus ovat erityisiä vahvuuksiasi.

Tänä vuonna: Juuri nyt ihmissuhteet ovat tärkeässä roolissa. Olet herkkä toisten tunteille, ja otat joskus nokkiisi asioista, jotka ovat vain väärinymmärryksiä. Tänä vuonna suhdedraamalta ei voi välttyä, joten yritä pitää pää kylmänä ja tarkista faktat ennen kuin reagoit. Juuri nyt on oikea hetki asettaa tavoitteita parisuhteelle ja työelämälle. Mitä haluat tänä vuonna saavuttaa ja mistä haluat hankkiutua eroon? Säilytät kaipaamasi harmonian, kun luot vankan suunnitelman, jossa on riittävästi haasteita rakastamasi haaveilun lisäksi.

OINAS (21.3.–20.4.)

Kuukausi alkaa hieman hitaasti,mutta onneksi Venus tuo loppukuuhun kaipaamaasi säpinää ja flirttiä. Kannattaa kuitenkin olla varovainen, sillä Merkurius sotkee ajatuksiasi ja vaikeuttaa kommunikointia. Lue tarkkaan lähettämäsi viestit, ennen kuin painat lähetä-nappulaa. Tahattomaan draamaan on onneksi luvassa helpotusta 20. päivä, kun oma jaksosi alkaa.

HÄRKÄ (21.4.–20.5.)

Kuukausi on otollista aikaa tutustua uusiin ihmisiin, ja tehokas verkostoituminen on sinulle nyt erityisen hedelmällistä. Kunnianhimoinen Mars viihtyy merkissäsi ja saa sinut suoriutumaan vaikeiltakin tuntuvista tehtävistä. Älä kuitenkaan näännytä itseäsi, sillä loppukuusta energiatasosi laskevat. Varaa aikaa myös levolle ja palautumiselle.

KAKSOSET (21.5.–21.6.)

On aika ottaa isoja riskejä ja tavoitella suuria unelmia. Jos olet tarkkaavainen, huomaat ympärilläsi uusia tuttavuuksia, jotka voivat auttaa sinua kunnianhimoisissa pyrkimyksissäsi. Nyt on oikea hetki marssia rohkeasti pomon luo keskustelemaan uusista urapoluista. Palkitse itsesi loppukuusta, kun työkiireet hellittävät ja on irtioton aika.

RAPU (22.6.–22.7.)

Tässä kuussa kaikki on sinulle ihanan helppoa. Olet kuin piirrettyjen satuprinsessa, jota linnut ja muut metsän eläimet auttavat arkisissa askareissa. Ei ihme, että olet täynnä positiivista energiaa. Rakkauselämäsi kukoistaa ja tunnet itsesi erityisen onnekkaaksi. Säteilysi huomataan ja loppukuusta saavutat suuria onnistumisia myös työpaikalla.

LEIJONA (23.7.–22.8.)

Venus antaa rakkauselämällesi roihua tässä kuussa. Saat nauttia jännittävistä yllätyksistä sekä tulikuumista kohtaamisista myös makuuhuoneen puolella. Romantiikkaan kannattaa panostaa, sillä sitä todella on tarjolla. Aivan tasaista kyyti ei kuitenkaan ole, sillä loppukuusta parisuhteeseen saattaa syntyä kitkaa. Onneksi loppukuun kujeet pelastavat sydämesi pahimmilta kolhuilta.

NEITSYT (23.8.–22.9.)

Nyt kannattaa vetää syvään henkeä! Tämä kuu ei ole parasta aikaa rakkauselämällesi, ja tilanteet saattavat muuttua tahtomattasi niin mutkikkaiksi, että varatuista voi tulla sinkkuja. Jos haluat paeta kurjaa tunnelmaa kotona, työelämä tarjoaa sinulle hauskoja haasteita (sekä kaivattuja lisätienestejä!). Horisontissa häilyvien sydänsurujen varalta sinun kannattaa pitää huolta omasta jaksamisestasi.

VAAKA (23.9.–23.10.)

Jos pari- tai ystävyyssuhteesi ovat viime aikoina valvottaneet sinua öisin, lopulliset ratkaisut saattavat tapahtua juuri tässä kuussa. Kuun puolessa välissä on aika punnita tarkkaan, kannattaako huonoa suhdetta jatkaa, tilinteon hetki on 20. päivä. Muutos ei kuitenkaan ole välttämättä huono asia. Saattaa käydä myös niin onnellisesti, että ystävyyssuhde muuttuukin ihanaksi romanssiksi.

SKORPIONI (24.10.–22.11.)

Kuun alkupuolisko lupailee rentoa yhdessäoloa kumppanin tai kavereiden kanssa. Viihdyt nyt erityisen hyvin kotona läheistesi ympäröimänä. Tässä kuussa tunnet olosi luovaksi, romanttiseksi ja itsevarmaksi. Jopa niinkin itsevarmaksi, ettet voi olla ottamatta puheeksi bongaamiasi epäkohtia. Harkitse kuitenkin sanojasi tarkkaan, ettet saa aikaan tarpeetonta harmia.

JOUSIMIES (23.11.–22.12.)

Olet todella liekeissä tässä kuussa! Kalenterisi on täynnä kiinnostavia tapaamisia, matkoja ja houkuttelevia mahdollisuuksia. Vaikka elämä tuntuu nyt kiireiseltä, se ei suinkaan ole ahdistavaa, vaan nautit uusista tuulista täysin siemauksin. Ihan pelkkää myötätuulta ei valitettavasti ole luvassa, sillä kuun keskivaiheilla joudut osalliseksi työpaikan konfliktiin. Onneksi helpottava ratkaisu löytyy loppukuusta.

KAURIS (23.12.–19.1.)

Nyt on sinun aikasi loistaa! Hakeudu uusiin työkuvioihin ja huomaa loistava tilaisuus, joka tarjoutuu eteesi 7. päivä. Älä kuitenkaan tartu siihen heti, vaan harkitse asiaa 9. päivään saakka, jolloin maltillinen Saturnus auttaa sinua tekemään viisaimman päätöksen. Kun olet tarkkana nyt, saat toivomasi breikin ja aikaa levolle 20. päivän jälkeen.

VESIMIES (20.1.–19.2.)

Venus ja Aurinko antavat merkillesi tässä kuussa erityistä vauhtia. Vedät puoleesi kiinnostavia ihmisiä ja pankkitilisikin saa yllättävää täydennystä. Ei huono homma ollenkaan, vai mitä! Pidä kuitenkin maltti raha-asioissa, äläkä tee suuria taloudellisia päätöksiä. Jos et pidä varaasi, ylität budjettisi pahasti! Loppukuusta Mars sekoittaa pakkaa kotona ja edessä on vuoristorataa.

Teksti Teksti JAKE REGISTER Toimittanut Anna NUMMISTO Kuvat Fotolia ja MVPHOTOS