Kuinka suhteita siskoihin kannattaa ylläpitää? Näin pääset eroon sisarkateudesta

Sisarusten kesken käydään usein elämän rajuimmat riidat, mutta harva side on sisaruutta vahvempi. Ehkä juuri siksi se on joskus se kaikista hankalin ihmissuhde.

Kaksi pikkutyttöä istuu vierekkäin valokuvassa. Kummallakin on vähän sinne päin leikattu valkoinen otsatukka. Päällä äidin kutomat neuleet ja hameet samasta meripihkanvärisestä langasta. Tytöistä isompi on kerhon kuvauspäivänä kuumeessa, mutta tiristää silti kalpeille kasvoilleen hymyn. Pienempi on totisena suu rutussa, kädet siististi polvien päälle aseteltuna.

Olen viisivuotias, pikkusiskoni puolitoista vuotta nuorempi. Näytämme samalta, mutta olemme aivan erilaisia. Olen laittanut valokuvan jokin aika sitten esille kehyksiin. Varmaan siksi, että muistaisin useammin, että minulla on sisko, ja että voisin yrittää itsekin olla parempi sellainen.

Sisaruutta vahvempaa sidettä tuskin onkaan, mutta se jää usein aikuisiällä muiden ihmissuhteiden varjoon. Kun lapsuudenkoti ei enää tarjoa jaettua arkipäivän ympäristöä, yhdistävien tekijöiden löytämiseksi on nähtävä vaivaa. Sisarukset, jotka vielä vaikkapa vuosikymmen sitten jakoivat kerrossängyn, ovatkin nyt omillaan omissa elinpiireissään – toisinaan jopa eri mantereilla.

Ajan mukana muuttuneet olosuhteet tekevät kohtaamisesta erilaista kuin ennen ja pakottavat sisarukset tutustumaan toisiinsa uudelleen.

– Jos sisaruussuhde on ollut lapsuudessa hyvä, eli jos siinä on ollut tasavertaista kunnioitusta puolin ja toisin, se kantaa pitkälle aikuisuuteen. Jos siihen taas on kuulunut paljon ristiriitoja ja kateutta, vaatii työtä, että suhteen voi rakentaa uudestaan, psykoterapeutti Ulrika Segercrantz psykoterapiakeskus Vastaamosta sanoo.

Hän kertoo, että jos lapsuudesta on jäänyt jotain hampaankoloon, se korostuu usein aikuisiällä. Kuka olikaan vanhempien lellikki ja keneltä vaadittiin aina jostain syystä enemmän? On usein mutkattomampaa viettää aikaa sen itse kokoamansa perheen eli ystävien kanssa kuin kohdata ne hiekkalaatikolle asti juontuvat epämiellyttävät tunteet.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kilpailu resursseista

Esikoinen on määrätietoinen huolehtija, keskimmäinen joustava kapinallinen ja kuopus luova hurmuri. Syntymäjärjestyksen ja luonteenpiirteiden välinen suhde on populaaripsykologian kiisteltyjä ikuisuusaiheita. Moni tunnistaa kuvauksista itsensä tai sisaruksensa, mutta mitään tyhjentävää tieteellistä näyttöä syntymäjärjestyksen suhteesta persoonallisuuteen ei kuitenkaan ole.

Syntymäjärjestys itsessään ei myöskään perustele sitä, miksi saman perheen lapset sijoittuivat aikuisina hyvin eriarvoisiin yhteiskunnallisiin asemiin. Yhdysvaltalaissosiologi Dalton Conley kertoo The Pecking Order -kirjassaan sitä, että vastaus löytyy vanhemmista ja heidän tavastaan jakaa kakku sisarusten kesken. Conleyn tutkimuksen pohjana oli pitkäaikainen, yli 5 000 perheen seurantatutkimus, jonka lopputulema on kärjistettynä se, että lapset kilpailevat perheessä erilaisista resursseista ja vanhemmat investoivat niitä lapsiinsa eri määrin. Kilpailun kohteena ovat niin raha ja tila kuin vanhempien jakama aika sekä huomiokin. Kahden lapsen perheissä eroja ei juuri näkynyt, mutta heti kolmen lapsen katraassa ensimmäinen ja viimeinen lapsi saivat eniten resursseja – ja sitä kautta keskimmäistä paremmat eväät elämään.

Segercrantz on samaa mieltä siitä, että vanhempien tavalla kohdella lapsiaan on kauaskantoinen vaikutus sisaruussuhteisiin, vaikka he eivät sitä tiedostaisi. Vanhempien oma elämäntilanne vaikuttaa aina myös jälkikasvuun.

– Vanhemmat kuvittelevat usein, että kaikki on hyvin, mutta lapset oireilevat silti. Vanhemmat eivät näe sitä tai kuuntele lapsiaan tarpeeksi.

Nuorimmaisen lepsun lempeä kohtelu on klassinen mielipahaa vanhemmissa sisaruksissa aiheuttava esimerkki, varsinkin jos ikäerot sisarusten välillä ovat pieniä.

– Kuopusta saatetaan hemmotella siksi, koska muut lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa ja vanhemmat pelkäävät kuopuksen lähtemisen aiheuttamaa uutta elämänvaihetta; tyhjän kodin tuntua ja vanhuutta. Vanhempien sisarusten silmissä lelliminen näyttää siltä, että nuorimmaista rakastetaan enemmän.

Ikuisesti avuton kuopus?

Missä on sosiaalista kanssakäymistä, siellä on aina myös rooleja – niin tietoisia kuin tiedostamattomiakin. Koska sisaruussuhteet ovat lapsuudessa tiiviitä, rooleista voi olla vaikea luopua aikuisena.

Ystäväni isosisko oli sisaruskatraastaan ensimmäinen, joka tuli murrosikään. Sen takia esikoinen on vieläkin vanhempiensa silmissä ”se itsekäs riidanhaastaja”, vaikka roolilla ei ole ollut vuosikymmeneen mitään totuuspohjaa, eikä kukaan hyväntuulisen isosiskon opiskelukavereista tai kollegoista ole nähnyt tätä puolta.

– Vaikka kuinka yrittää tsempata vuosikausien ajan, rooli on ja pysyy. Ihan vituttaa siskon puolesta, kolmekymmentävuotias ystäväni puhisee.

Ihminen kasvaa ja kehittyy koko ajan. Jos muutosprosessia ei hyväksy ja toimii sinnikkäästi aikansa eläneiden roolien mukaan, ollaan helposti tulenaralla maaperällä. Segercrantz antaa esimerkin:

– Jos pikkusisko nähdään aina sellaisena, jota pitää auttaa eikä itsenäisenä aikuisena, se on aika yksipuolista eikä varmasti tue kypsää kanssakäymistä.

Monesti lapsuudenrooleihin tarrautumisen syynä voi olla ihmiseen sisäänkirjattu pelko muutoksesta. Kun hyväksyy oman kasvunsa ja muutoksensa, on helpompi sallia ne myös muille.

– Tiukassa olevista rooleista ja niihin liittyvistä ennakkokäsityksistä on mahdollista päästä irti, mutta se vaatii keskustelua. Avoimuus on todella tärkeää. Ne perheet, joissa ei puhuta, ovat monesti hukassa, psykoterapeutti sanoo.

Kateudesta vihreät

Olin kaksivuotias, kun pikkusiskoni sai nimen. Ristiäisissä olin hänen saamastaan huomiosta niin suivaantunut, että astelin juhlaväen keskelle äitini korkokengissä. Katsokaa, minäkin olen täällä ja taatusti parempaa seuraa kuin tuo kuolaava nyytti! Kateelliset kannanotot eivät jääneet siihen, mutta laantuivat onneksi iän myötä.

Muuttuvien roolien ja niiden hyväksymisen lisäksi kateus on yleisimpiä sisaruussuhteita hiertäviä tekijöitä. Moni tietää tarinan sisaruksista, joiden välit katkesivat tyystin perintöriidan takia, mutta kateus syntyy helposti pienemmistäkin asioista. Pohjimmiltaan sisarkateudessa on Segercrantzin mukaan kyse huomiosta.

– Ihmisen syvin tarve on tulla nähdyksi ja kuulluksi, joten on luonnollista että sisarukset kilpailevat vanhempien jakamasta huomiosta joskus vielä aikuisinakin.

Kateus korostuu silloin, kun sisarukset ovat samaa sukupuolta. Tutkimusten mukaan samaa sukupuolta olevien sisaruussuhteet ovat läheisempiä, mutta myös herkemmin vihamielisempiä kuin eri sukupuolta edustavien sisarusten suhteet. Kateudessa keskitytään siihen, mikä itseltä puuttuu eikä välttämättä edes haluta nähdä asiaa toisen näkökulmasta.

– Empatialla on sisaruussuhteissa todella suuri merkitys. Sitä voi onneksi opetella, mutta se vaatii kypsyyttä: halua keskustella ja selvittää asioita.

Käsittelemätön sisaruuskateuskuvio voi toistua myös parisuhteessa vaikka siten, että puolisot alkavat kilpailla keskenään. Toinen voi kokea olevansa alakynnessä ja nähdä kumppanin aseman etuoikeutettuna. Kateus ei kuitenkaan ole pelkästään negatiivinen tunne, sillä se paljastaa sen, mitä haluaa tai millaista toivoisi elämänsä olevan. Kateus voi toimia lähtölaukauksena toiminnalle, joka vie parempaan suuntaan.

Lohdullinen itsestäänselvyys

Sisaruussuhde nähdään helposti itsestäänselvyytenä. Muuttumattomana asiana, joka on olemassa ilman vaivannäköä. Siksi sisko saattaa unohtua pidemmäksikin aikaa varsinkin silloin, kun elämässä menee hyvin. Se ei ole psykoterapeutin mielestä välttämättä aina huono asia.

– Voi ajatella, että on aika lohdullista, että alati muuttuvassa elämässä on aina joku kiinteä piste.

Vaikka jakaisi saman geenipoolin, taustan, perheen ja ympäristön, sisarukset voivat olla niin erilaisia, että ongelmien syy löytyy pikemminkin persoonallisuuksien eroista kuin muuttuneista rooleista tai kateudentunteista.

– Sisaruksistaan ei tarvitse pitää, mutta se on toki hyvä tavoite. Tai ainakin suhde kannattaisi pitää asiallisena. Se helpottaa tulevaisuudessa eteen tulevista asioista, kuten ikääntyvistä vanhemmista huolehtimista.

Segercrantz uskoo, että sisaruussuhteissa pätee pohjimmiltaan auttamisen, lapsuuden perheen suojelemisen ja yhtenä rintamana seisomisen kirjoittamaton sääntö. Eränlainen lojaaliuden korkein mahdollinen muoto.

Vaikka tiedän nykyään aivan liian vähän, mitä sen kuvan pienelle mutrusuulle kuuluu, voin olla varma, että hän vastaa puheluuni keskellä yötä silloin, kun kaikki muut maailmassa kääntävät kylkeään. Se on ihana itsestäänselvyys, mutta sen lisäksi voisin pyytää pikkusiskoa pitkästä aikaa vaikkapa lounaalle.