Janni Hussi parisuhteestaan: ”Sen kyllä tuntee, kun joku kolahtaa”

Oletko koskaan täräyttänyt satasella seinään? Siis kuvainnollisesti. Minä olen, muutamankin kerran. Joskus olen ollut niin väsynyt pitkään jatkuneesta rasituksesta, että stoppi on tullut kropan pakottamana, joskus taas ihmissuhde on päättynyt aivan puskista puhelinsoittoon. Tällä kertaa kuitenkin tuntuu, että olen rysäyttänyt aivan toisenlaiseen seinään.

Kun olen mennyt pää kolmantena jalkana, yrittänyt löytää jostain aikaa omalle hyvinvoinnilleen ja yhdistänyt siihen vielä uusien ihmisten tapailun, olen välillä miettinyt, ettei koko kuvioista tule yhtään mitään. Ehdin jo tympääntyä ajatukseen deittailusta ja vastakkaisesta sukupuolesta, joten laitoin Tinderin jäähylle. Ja juuri silloin kun tein päätöksen, etten halua enää tavata ketään uutta, tuli joku, joka sai koko elämäni sekaisin.

Ei sitä turhaan sanota, että rakkaus ei löydy etsimällä. Ja oikeasti: kuka muka nyt oikeasti etsimällä etsisi rakkautta? Sen sijaan olen aina uskonut siihen, että sen kyllä tuntee, kun joku kolahtaa. Olen ollut kaksi vuotta sinkkuna, ja se on tuntunut hirveän hyvältä. Olen päässyt itseni kanssa sopusointuun ja arkeni on toiminut erinomaisesti. En ole kaivannut siihen mitään lisää. Mutta vaikka olen nauttinut ihan suunnattomasti yksin olemisesta, on pakko myöntää, että päähäni on toisinaan hiipinyt ajatus, että tapaankohan enää koskaan ihmistä, joka pystyisi viemään jalat altani. Aloin olla jo skeptinen koko asian suhteen ja osittain ehkä luovuttanutkin. Ajattelin, että tulee jos on tullakseen, mutta huonoon tai ihan kivaan suhteeseen en ala vain sen takia, että vierelläni olisi joku.

Kaksi vuotta yksin on opettanut minulle paljon itsestäni, sekä siitä, mitä haluan kumppaniltani. Haluan jonkun, jolla on samat arvot kuin itselläni ja joka ymmärtää intohimoisen suhtautumiseni työhöni ja elämään. Jonkun, joka ymmärtää, että haluan seikkailla ja tutkia maailmaa, kohdata uusia asioita lapsen innolla ja luoda uraa. En ole millään asteella kodinhengetär ja tukahdun, jos minulta sellaista odotetaan. En varmasti ole puolisona helpoimmasta päästä, mutta väitän, että se rakkauden määrä, jota voin kumppanilleni antaa, korvaa kaiken.

Jos minulta olisi alkusyksystä kysytty, miltä loppuvuoteni näyttää, en olisi ikinä uskonut vastaavani siihen ”rakkaudentäyteiseltä”. Mutta en pane lainkaan pahakseni. Maailma nimittäin näyttää aika kauniilta myös vaaleanpunaisena.