”Deittini alkoi vältellä minua – romahdin täysin”

Olette tapailleet muutaman viikon. Kaikki on hyvin, kunnes toinen ilmoittaa, ettei halua jatkaa. Sinuun sattuu, vaikka ette ehtineet edes seurustella.

Kun opiskelin yliopistossa, ihastuin kolme vuotta vanhempaan opiskelukaveriini Jukkaan. Hän oli kohtelias ja hauskannäköinen poika, jolla oli nahkatakki ja kiinnostava työ sanomalehdessä. Ainejärjestömme syntymäpäivillä ajauduimme puolilta öin juttelemaan tupakkakopin kulmalle, ja hän pyysi minut kotiinsa. Puhuimme Jukan yksiössä aamuun saakka. Lopulta jäin sinne koko viikonlopuksi. Kun sunnuntaina avasin kotini oven, tuntui kuin olisin leijunut. Alkoi muutaman kuukauden tapailu. Kävimme kaupungilla, katsoimme elokuvia ja kokkailimme kasvisruokia. Kerroin ystävilleni Jukasta. Siitä, että olin ihastunut.

Marraskuussa työni vei minut muutamaksi viikoksi ympäri Suomea. Äkkiä Jukka alkoi vaikuttamaan etäiseltä. Aikaisemmat pitkät viestit muuttuivat hyvää reissun jatkoa -tyyppisiksi. Harmitti ja tulin levottomaksi. Kun palasin Helsinkiin, Jukka pyysi minua kahville. Kahvihetkemme oli vaivaantunut. Tuijotimme ikkunasta ja olimme hiljaa. Jossakin vaiheessa Jukka alkoi puhua. Hän sanoi, että se, mitä välillämme oli ollut, ei enää jatkuisi. Minussa ei ollut mitää vikaa, oli ollut mahtavaa, mutta ei. Homma oli tässä. Minua alkoi itkettää. Vaikka olin aavistanut, mitä Jukka sanoisi, sanat sattuivat silti. Kotimatkalla niiskutin ystävälleni puhelimessa, ettei minua oltu koskaan kohdeltu yhtä katalasti. Sanoin inhoavani Jukkaa. Oikeasti olisin tietysti vain halunnut olla hänen kanssaan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Lupa surra

Kun erosta oli muutamia kuukausia, minulla oli yhä paha mieli. En oikeastaan edes tiennyt, miksi minua harmitti. Emmehän olleet kunnolla seurustelleetkaan. Koin, että suruni olisi ollut oikeutetumpaa, jos olisimme heilastelleet puoli vuotta, päivittäneet Facebookin suhdestatuksen tai vielä parempaa: avo- tai avioeronneet. Nyt sureminen tuntui hölmöltä ja lapselliselta. En myöskään tiennyt, kuinka tilanteesta olisi pitänyt puhua. Oliko edes mahdollista puhua erosta, kun emme puhuneet seurustelustakaan? Soitan psykoterapeutti Teemu Heinolle. Ensimmäiseksi hän sanoo, että jätetyksi tuleminen on asia, josta saa tuntea surua. Se on inhimillistä ja ymmärrettävää.

– Suhteita ei pidä myöskään arvottaa sillä, kuinka kauan ne kestävät. Joskus lyhyt kohtaaminen voi olla merkittävämpi kuin vuosien yhteiselo.

Heino puhuu kauniisti. Hän muistuttaa, että ero sattuu myös jättäjään. Lisäksi Heino korostaa, että on tärkeää että emme vähättele tunteitamme. Surumme ei poistu sillä, että leikimme, ettei sitä ole. Suru kannattaa välittämättä siitä, syntyykö kahden viikon tapailusta vai kuuden vuoden avoliitosta.

– Emme voi valita, miltä meistä tuntuu. Siksi on tärkeämpää antaa tunteille tilaa.

Kelpaanko kenellekkään?

Heino sanoo, että usein, kun kohtaamme ihmisen, josta kiinnostumme, alamme haaveilla. Mietimme, olisiko tässä viimein se henkilö, jonka kanssa voisin mennä kvaerin häihin ja yhteiselle lomalle. Kun toinen ei haluakaan olla kanssamme, haaveemme musertuvat.

– Jätetyksi tuleminen aiheuttaa usein ajatuksen, etten kelpaa, koska minussa on jotain vikaa. Hylätyksi tulemisen kokemus on yksi suurimmista haavoistamme.

Heinosesta on tärkeää, että kokemuksistaan voi puhua seurassa, jossa voi olla täysin oma itsensä. Itkuinen, haavoittunut, epävarma. Oikeat ystävät kuuntelevat, eivätkä yritä puhua surua pois sanomalla, että uutta matoa koukkuun. Kurjan fiiliksen kanssa ei tarvitse olla seuraavana aamuna ok.

– Kuitenkin, jos paha mieli vaivaa vielä vuodenkin päästä, on syytä kääntyä ammattiauttajan puoleen.

Usein saatamme myös ryhtyä toistamaan ajatusta, että emme enää koskaan kelpaa kenellekkään. Heinon mukaan sekin on ymmärrettävää, koska surun keskellä alamme yleensä yleistää.

– Se ei kannata. Yksi ja kaksikin eroa on hyvin eri asia kuin se, ettei enää koskaan kelpaa.

Ja niinhän se on. Selvisin lopulta Jukasta ja muistakin sydänsuruista, jotka tulivat hänen jälkeensä. Vaikeilla hetkillä minua auttoi ajatus, jonka ystäväni joskus sanoi: ''Kun surettaa, kävele ensin miniaskeleilla ja itke. Jossain vaiheessa huomaat, että jaksat taas harppoa ja nauraa.''

Treeniä ja somepiilotusta

''Kävin pari kertaa deiteillä tyypin kanssa, josta en ollut alunperin edes kiinnostunut. Hän kuitenkin pyysi minua ulos niin kauan, että suostuin. Deiteillä tyyppi osoittautuikin aivan ihanaksi. Ihastuin. Seuraavatkin deittimme sujuivat hyvin, mutta sen jälkeen kundista ei enää kuulunut. Viesteihin hän vastasi vain parilla sanalla. Ymmärsin, ettei hän halua enää nähdä minua. Tuli todella paha mieli. Kuukauden ajan tunsin oloni surkeaksi, sitten alkoi helpottaa. Eniten minua auttoi ystävieni kanssa puhuminen. On tärkeää, että kehtaa tunnustaa, ettei kaikki ole hyvin, oli syy kuinka pieni tahansa.'' Silja

''Tapailin kundia, josta olin varma, että tässä on elämäni mies. Vietimme kolmisen viikkoa yhdessä todella tiiviisti. Tapasimme toistemme kavereita, ja kuulin salaa, kuinka minua kutsuttiin kundin tyttöystäväksi. Yhtäkkiä kundi alkoi vältellä minua. Hän ei selitellyt tilannetta mitenkään, vastaili vain viesteihin tylysti eikä halunnut enää nähdä. Romahdin täysin. Piilotin tyypin Facebookistani ja lakkasin seuraamasta häntä somessa. Itkin kurjaa oloani yksin kotona ja vielä enemmän parhaalle ystävälleni. Lisäksi juoksin pitkiä lenkkejä, fyysinen hyvä olo auttoi. On klisee, että aika tekee tehtävänsä, mutta onneksi se on totta." Lena

''Minulla on usein pahempi mieli lyhyen deittailun kuin pitkän parisuhteen päättymisestä. Parisuhteissa on yleensä ongelmia, joten ero on silloin helpompi ymmärtää. Kun deitti jättää, tulee tunne, ettei hän edes halunnut tutustua minuun. Eniten auttaa, kun voi jätetyksi tulemisen jälkeen keskittyä täysillä johonkin muuhun, kuten treenaamiseen. Myös shoppailu, leipominen ja muu itsensä hemmottelu auttaa ja on sijoitus omaan hyvään oloon.'' Milla

Kuva: Imaxtree

8 syytä, miksi seurustelu on parasta

5 asiaa, jotka estävät sinua löytämästä Sen Oikean

Näitä flirttailumokia tulisi jokaisen välttää