6 valkoista valhetta, jotka saa lipsauttaa seurustelukumppanille

1. "Olen tänään tosi kiireinen."
Tarvitset omaa aikaa ja koko illan vain omille pienille mutta kuitenkin niin tärkeille puuhillesi, mutta sen ilmoittaminen omalle kullalle tuntuu hankalalta. Koskaan ei ole kiva kuulla, että pieni paussi kahdenkeskisestä ajasta olisi paikallaan, mutta kiireisiin vetoaminen ei tunnu toisesta niin pahalta. Mitä sitten, vaikka "kiireesi" olisivatkin vain Sinkkuelämän katsomista ja varpaankynsien lakkaamista.

2. "Totta kai tykkään tästä sarjasta."
Joskus yhteisen ajan puolesta kannattaa uhrautua. Vaikka rakkaasi lempisarja ei kuuluisi omiin suosikkeihisi, sen yhdessä katsomisesta tulee kumppanillesi hyvä mieli. Sitä paitsi mikä olisi parempaa kuin kullan viereen sohvalle käpertyminen! Voit aina myös toivoa, että homma toimii joskus myöhemmin toiseenkin suuntaan.

3. "Haahahaha!"
Vaikka seurustelukumppanisi vitsit yleensä osuvat ja uppoavat, aina hänkään ei voi onnistua. Kaikki kuitenkin pitävät siitä, että saa toisen nauramaan, joten joskus pieni tekohörähdys voi olla paikallaan.

4. "Oho, en huomannutkaan."
Kultasi paidalla on tahra, jota ei saa pois, eikä vaatteita saa juuri nyt vaihdettua. Tiedät, että sotku saisi toisen vain nolostumaan ja harmistumaan, joten on ehkä parempi jättää asiasta huomauttaminen myöhemmäksi. Tieto lisää tuskaa, sanotaan.

5. "Totta kai tykkään simpukoista."
Siinä vaiheessa, kun kumppanisi on häärinyt keittiössä tunteja ja tehnyt romanttisen illallisen valmiiksi, mikä tahansa ruoka kelpaa. Tämä hetki ei ole sopiva sen kertomiselle, että oikeastaan inhoaa simpukkapastaa.

6. "Ei, en ole nähnyt leffaa aiemmin."
Olette selanneet Netflixin leffatarjontaa ikuisuuden, eikä mitään yhteistä katsottavaa löydy. Lopulta kumppanisi ehdottaa ihan hyvää elokuvaa, jonka oikeastaan olet jo nähnyt, mutta voisit katsoa uudestaankin. Tässä vaiheessa ilta jatkuu molempien osalta mukavammin, kun vain yksinkertaisesti unohtaa mainita, että leffa on entuudestaan tuttu.

 

Lue myös:

6 vihjettä, joiden perusteella suhteestanne on tulossa vakava

11 merkkiä siitä, että olet parisuhteesi järjestelmällisempi osapuoli

8 asiaa, joiden vuoksi romanttinen kylpyhetki ei onnistu koskaan

Kuva MVPhotos
Alkuperäinen juttu: Cosmopolitan.com