Yö ankkurissa

Ei nettiä. Ei tietoa kellosta. Täysin lomamoodissa. Olimme hylänneet puhelimemme jonnekin veneen uumeniin kannen alle, kun nauroimme toinen toistaan hauskemmille jutuille ja ihastelimme upeimpia maisemia aaltojen keinuttaessa meitä eteenpäin.

Olimme ankkuroineet illalla idylliseen luonnon poukamaan, jonka pohjalla komeili luonnonmukainen ranta. Rantaa reunusti kaunis vaaleiden pikku kivien röykkiö mikä laskeutui loivasti kirkkaimpaan veteen mitä olen ainakaan hetkeen nähnyt. Rannasta kohosivat jylhät kukkulat ja vehreä luonto pikkulintujen laulun säestämänä.

Yöllä katselimme loputonta tähtitaivasta ja yritimme bongata mahdollisimman monta tähdenlentoa. Raahasimme sisältä tyynyt ja peitot kun yö alkoi viiletä ja kävimme makuulle purjeveneen keulaan vieri viereen. Pieni puheen sorina ja aaltojen liplatus olivat ainoat äänet muuten niin hiljaisessa yössä.

Aamulla heräsin virkeänä auringonnousuun, kun se lempeästi valaisi kattoikkunan ja lämmitti kasvoja. Vene keinutti tuuduttavasti, kun kömmin ylös etukajuutasta. Vaihdoin uikkarit päälle ja hyppäsin veneen perästä vielä yön jäljiltä hieman viileään veteen. Pinnalle noustessani maistoin suolan huulillani, tunsin auringon säteiden lämmön ja virkistävän meriveden kehoani vasten. Kurkistin kohti potkivia jalkojani ja näin turkoosin veden läpi pohjan muodot. Sukeltelin ja asetuin hetkeksi kellumaan. Vesi oli sen verran suolaista, että huonompikin kelluja kellui vaivatta. Korvat painuivat pinnan alle ja saatoin kuulla pelkän meren kohinan. Tämä on se hetki mistä haaveilen sateisina, koleina ja harmaina aamuina.

 

Kuvat: Julia Toivola / edit by me

Sijainti: Jossain päin Turkin saaristoa