Syyskuun Cosmopolitan on täällä! Kansitähtenä upea Ellinoora

Uusi lehti on täällä. Mukana on Ellinooran haastattelun lisäksi muun muassa muhkea paketti syksyn muotia, asiaa työpaikkakiusaamisesta ja yrittäjyydestä sekä kauneusammattilaisten yllättävät beauty hacksit.

"Epäonnistumiset rakentavat meitä enemmän kuin onnistumiset. Tärkeintä on, mitä teet niiden jälkeen. Uskallatko aloittaa alusta?" Laulaja Ellinoora

"Vaikuttaa siltä, että jostain syystä herätän kiusaajassani epävarmuutta, jota hän ei osaa purkaa aikuisella tavalla. Ei itsevarman ihmisen tarvitse osoittaa osaamistaan olemalla toiselle ilkeä." Työpaikallaan kiusatuksi joutunut Silja, 28

"Nykyään osaan olla ylpeä ja onnellinen siitä, että juuri tämä on minun kehoni. Se on vaatinut ikää, kokemuksia ja parempaa itsensä tuntemista." Aino-Kuutamo Uusitorppa, toinen Valtavan ihana – Havaintoja naisen kehosta ja kiloista -kirjan kirjoittajista

"Haluaisin, että naisia rohkaistaisiin yrittäjiksi enemmän. Slushin kaltaisissa tapahtumissa huomaa, että naisyrittäjiä näkyy etenkin teknologiavetoisella alalla niin vähän, että joukosta on helppo erottua edukseen." Yrittäjä Salla Lundelin

"En kaipaa rutiineja tai paikallaan oloa. Haluan elää hetkessä ja kokeilla omia rajojani." Cosmon kolumnisti Janni Hussi

Katso myös:

Työpaikallaan kiusattu kertoo: "Kontrolloiva pomo sai minut vihaamaan työtäni"

Amy Poehler, Demi Lovato ja muut julkkisnaiset kertovat, miksi naisten pitäisi lopettaa toistensa kadehtiminen

Kerro meille, mitä mieltä olet uudesta Cosmosta! Voita kosmetiikkaa