Stand up -koomikko Inka Valima: ”Mummoni on aina ollut paras yleisöni”

Mikrofonin piteleminen on valtaa. Siksi stand up -koomikko Inka Valima vitsailee lavalla esimerkiksi omista tisseistä ja seksuaalisesta häirinnästä.

Jännitys on niin kova, että Inka Valima meinaa oksentaa. Hän ei tunne On The Rocks -baarin takahuoneesta ketään. Olo on kuin ensimmäisenä päivänä uudessa koulussa. Inka lohduttautuu ajattelemalla, että jossain yleisön joukossa istuu poikaystävä ja kavereita.

On vuosi 2016 ja hän on nousemassa ensi kertaa stand up -lavalle. Aplodien raikuessa Inka kävelee esiin takahuoneesta. Esiintymisaikaa on vain viisi minuuttia, mutta Inka saa yleisön nauramaan. Tunne on mieletön, ja Inka tietää heti, että tämä täytyy tehdä uudestaan.

Nyt, kolme vuotta myöhemmin, Inka on esiintynyt satoja kertoja ympäri Suomen. Silti jännitys palaa ennen jokaista keikkaa.

– Kun jännitys menee yli, alan sekoilla ja unohdan, mitä olen sanomassa. Ainoa keino viedä huomio pois lavallemenosta on tanssia hermostuneesti takahuoneessa.

Lavalla olo helpottuu viimeistään silloin, kun yleisö puhkeaa nauruun.

– Sisuskaluissani kihelmöi ja saan jopa kylmiä väreitä. Muiden nauru on äärimmäisen koukuttavaa.

Siviilissä Inka on ennemmin rauhallinen tarkkailija kuin äänekäs läpänheittäjä. Hän saattaa myös punastua roisista vitsistä, vaikka kertoo niitä itse lavalla.

Mummo nauraa seksivitseille

Lapsena Inka halusi olla taiteilija, muttei päässyt taidekouluun. Oli pakko keksiä toinen suunnitelma, joten hän opiskeli kokiksi. Kun ravintolakokin työ kävi liian raskaaksi, Inka keksi kotitalousopettajan ammatin.

Opiskellessaan Savonlinnassa Inka liittyi Ylioppilasteatteriin ja tutustui improvisaatioon. Valmistumisen jälkeen hän muutti Helsinkiin, mutta palo esiintymiseen jäi. Hän huomasi kansanopistossa stand up -kurssin ja päätti kokeilla lajia.

Mummoni on aina ollut paras yleisöni.

– Tykkäsin jo lapsena vitsailla ja naurattaa, mutta sitä ei koulussa katsottu hyvällä. Mummoni on aina ollut paras yleisöni. Minulle riitti, että olin yhden mielestä ratkiriemukas. Nykyään mummo nauraa yleisössä törkyisille seksivitseillenikin.

Kurssilla muutkin huomasivat Inkan taidot. Opettaja kehotti häntä hakeutumaan lavalle, ja muutaman sähköpostin jälkeen ensimmäiset keikat järjestyivät nopeasti.

– Minulla kävi hillitön tuuri. Osuin saumaan, jossa tyyliselleni koomikolle oli kysyntää.

Valtaa mikrofonista

Inka toi lavalle vakavia teemoja, kuten lähisuhdeväkivallan ja seksuaalisen häirinnän. Inka on itse kokenut molemmat. Minun kehoni ei ole minun -esityksessään hän kietoo yhteen omat muistot, yhteiskuntakritiikin ja huumorin.

– Vaikka me toon myötä kokemuksista on alettu puhua, esimerkiksi väkivaltaan liittyy yhä paljon tabuja.

Inka halusi tehdä stand upissa jotain, millä on merkitystä hänelle itselleen.

– Minussa asuu pieni maailmanparantaja. Jos mitenkään pystyn vaikuttamaan epäkohtiin, haluan tehdä sen. Lavallaolo ja mikrofoniin puhuminen ovat valtaa. Haluan käyttää sitä muuhunkin kuin pieruvitsien kertomiseen.

Inka toivoo, että joka kerta edes yhdelle kuulijalle tulisi olo, että koska hän pystyy puhumaan, myös muut pystyvät. Ja että asialle voi pelon sijaan nauraa.

Nykyään Inka keikkailee kahden setin kanssa: toinen on ”se tavallinen”, tosin feministinen ja kantaaottava, toinen puolen tunnin ”lyhytspesiaali”, jossa käsitellään rankempia aiheita. Jokaisen spesiaalin jälkeen joku tulee kiittämään Inkaa ja kertomaan, mikä merkitys hänen esityksellään on.

Mustan huumorin rajoilla

Käännä häiritsevä juttu hauskaksi. Niin Inka miettii, kun hän kirjoittaa vitsejä.

– Viime aikoina olen miettinyt paljon huorittelua ja sitä, miten mielikuvitukseton haukkumasana se on. Haluan löytää tavan nauraa sille.

Inka toivoo, että yleisö nauraisi sekä hänen kanssaan että hänelle. Siksi kohteena on välillä myös oma keho. Lavalla Inka vitsailee vaikkapa siitä, että hänen 75GG-kuppikokonsa kuulostaa mopoauton rekisterinumerolta.

– Tissien ajatellaan olevan kaikkien omaisuutta, mutta kun puhun omasta kehostani lavalla, olen itse ohjaksissa. Toisaalta isot rinnat ovat usein myös vähän koomiset, joten vahvistan tätä stereotypiaa, mutta teen sen omilla ehdoillani ja tilanteen omistaen.

Suurin osa Inkan vitseistä syntyy muistikirjaan tai junassa matkalla päivätyöhön Vantaan aikuisopistoon. Joskus oma läppä saa hihittämään.

– Se on hyvä merkki. Jos itseä kutkuttaa, tulee fiilis, että tämä toimii.

Toisaalta mustan huumorin kanssa rajaa joutuu usein hakemaan.

– Joku sairaan hauskalta kuulostava juttu saattaakin saada yleisöltä vain surullisia katseita. Jos haluaa vitsailla maailman hirveimmistä asioista, se pitää tehdä niin absurdilla tavalla, että kaikki varmasti tajuavat, kenen puolella koomikko on.

On raadollista mokata, kun haluaa olla kauhean hyvä.

Kokemuksensa ansiosta Inka tietää, mitkä vitsit toimivat aina. Pitkät tai kokeelliset vitsit Inka kertoo ensin muutamalle läheiselle tai tutuille koomikoille. Silti voi käydä niin, että keikalla vain muutama ihminen hörähtää tai aiemmin suunniteltu vitsi unohtuu.

Maailmanlopunfiilis Inkalle iskee vasta keikan jälkeen, mutta hän pääsee siitä nykyään nopeasti yli. Auttaa, kun muistaa, että keikka ei merkitse muille yhtä paljon kuin itselle.

– On raadollista mokata, kun haluaa olla kauhean hyvä, mutta ajan myötä olen oppinut armollisuutta itseäni kohtaan.

Teksti Ida Valpas
Kuvat Fabian Björk