Spotifyn kanssa riitaantunut Taylor Swift perustaa oman suoratoistopalvelun

Taylor Swift on tunnettu tarttuvista pop-biiseistään, mutta hän on myös menestyvä bisnesnainen. Nyt Taylor aikooo lanseerata oman suoratoistopalvelun

Laulaja Taylor Swift, 27, on jo kauan vastustanut musiikin suoratoistopalveluita, jotka eivät hänen mielestään maksa artisteille tarpeeksi korvauksia heidän töistään. Vuonna 2014 Taylor poisti kaiken musiikkinsa Spotifysta, koska oli tyytymätön palveun maksamiin tekijänoikeuskorvauksiin. Hän kirjoitti myös Wall Street Journaliin jutun suoratoistopalveluiden tavasta vähätellä musiikkia ja sen arvoa.

– Musiikkiteollisuus muuttuu niin nopeasti, että kaikki siihen liittyvä, kuten Spotify, tuntuu suurelta kokeelta. En ole valmis lahjoittamaan omaa elämäntyötäni kokeelle, josta ei mielestäni makseta tarpeeksi palkkioita tekijöille, Taylor selitti tuolloin päätöstään. 

Seuraavana vuonna Taylor aloitti julkisen sodan myös Apple Musicia vastaan. Hän kirjoitti avoimen kirjeen, jossa kritisoi suoratoistopalvelun suunnitelmia tarjota asiakkailleen kolmen kuukauden ilmaisia kokeilujaksoja, joiden aikana artisteille ei maksettaisi lainkaan rojalteja. Lisäksi Taylor poisti 1989-albuminsa Apple Musicista kokonaan. Yhtiö myöntyi lopulta laulajan vaatimuksiin. 

Nyt TMZ uutisoi, että Taylor on päättänyt ottaa ohjat lopullisesti omiin käsiinsä. Hän suunnittelee oman suoratoistopalvelunsa, Swiftiesin, aloittamista. TMZ:n mukaan Taylor on rekisteröimässä kokonaan uutta tavaramerkkiä, joka sisältäisi ”ei-ladattavaa multimediasisältöä äänitallenteiden muodossa.”

Taylorilla on ennestään jo TV-kanava, Taylor Swift NOW, joka toimii yhdysvaltalaisen DirecTV-tietoliikennesateelliittiyhtiön alaisena. Mitähän kymmenkertainen Grammy-voittaja Taylor keksii seuraavaksi?

Kuva: MVPhotos

Alkuperäinen juttu: Cosmopolitan.com
Teksti: Lidia Pirilä

Katso myös:

Sara Forsberg: "Hollywoodissa on joskus vaikea uskoa ihmisten hyvyyteen"

Game of Thrones jatkuu neljän kuukauden päästä – 5 faktaa uudesta kaudesta

Emma Watson ei suostunut käyttämään korsettia Bellen roolissa – myös kenkien piti olla juoksukelpoiset