Janni Hussi: ”Somessa elämäni vaikutti täydelliseltä, vaikka en todellisuudessa voinut hyvin”

Kolumnistimme Janni Hussi käyttää nykyään aikaansa vain asioihin, jotka tekevät onnelliseksi.

"Olen joutunut opettelemaan balanssia kantapään kautta lähes jokaisella elämäni osa-alueella. Olen on-off-persoona, joten asioiden tekeminen maltillisesti on harvoin edes vaihtoehto. Kunnes jokin asia, kokemus tai tapahtuma pakottaa siihen.

Suurin oppimisen paikka elämässäni on ollut järkevän liikuntamäärän opetteleminen. Muistan aikoja, kun treenaminen oli vain suorittamista. Salille ja lenkille oli pakko lähteä, koska ohjelmassa luki niin. Puntilla piti tehdä toistoja ainakin 20, mielellään enemmänkin. Aamulla kaurahiutaleita punnittaessa ruokavaakaan oli saatava täsmällinen grammaluku, tai muuten hiutaleita napsittiin yksi kerrallaan pois puurokulhosta. Ettei dieetti vain mennyt pieleen. Ja vaikka minua kuinka väsytti tai heikotti, treeneihin oli raahauduttava. Aina.

Liikkuminen ei ole ollut minulle koskaan yhtä vastenmielistä ja turhauttavaa kuin silloin. Parsakaalit ja kanafileet pursuivat korvista, ja yksikin ylimääräinen suupala aiheutti kamalan morkkiksen. Somessa elämäni näytti täydellisesti organisoidulta ja hallitulta #fitnesslifelta, mutta todellisuudessa olin alakuloinen ja väsynyt suorittamiseen.

Samoihin aikoihin olin haalinut itselleni järjettömän kasan töitä ja yritin olla hyvä tyttöystävä, sisko, tytär sekä kaveri. Kaikki se oli liikaa, ja tilanne ajautui burn outiin. Muistan kun yritin heittää koirapuistossa palloa koiralleni. Olin niin väsynyt ja loppu, että heittämisen sijaan romahdin hiekalle itkemään pallo kourassa. En ollut kuunnellut huolestuneita läheisiäni, vaan kuvitellut olevani kuolematon. Olinkin vain yksi muista, tavallinen ihminen, jonka voimavarat olivat rajalliset.

Sen ymmärrettyäni oli aika tehdä pieni reality check. Tai ei edes kovin pieni, vaan tuosta hetkestä alkoi useamman vuoden mittainen parantuminen ja kehittyminen. Pikkuhiljaa aloin tajuta, että elämässä on niin paljon muutakin kuin treenaaminen ja ruokamäärien tuijottaminen. Tajusin myös, kuinka paljosta olin jäänyt paitsi. Kaikki ne hauskat ravintolaillat kavereiden kanssa, spontaanit leffaillat ja after work -lasilliset työkavereiden kanssa. Ennen olin käynyt suorittamassa ne kaikki läpi muovipurkkiruokieni kanssa hyvän ystävän velvollisuudesta. Kuinka monta hauskaa juhlaa tai rantalomaa olikaan mennyt ketuilleen ihan vain sen takia, että stressasin ulkonäköäni. Olenko tarpeeksi kireä? Näkyykö selluliitti? Lista oli loputon.

Balanssin löytäminen vei minulta lähes kolme vuotta. Se vaati paljon ajatustyötä, itsensä etsimistä ja virheiden hyväksymistä. Keinutuolissa kadun todennäköisesti vain sitä, että annoin suorittamiselle ja ulkonäön syynäämiselle niin paljon painoarvoa elämässäni, vaikka avaimet onneen olivat koko ajan omissa käsissäni.

Olenkin oppinut, että tärkeintä on kuunnella omaa intuitioaan. Se puolestaan vaatii pysähtymistä. Joskus on hyvä ottaa hetki aikaa itselleen ja kysyä, mitä minulle oikeasti kuuluu. Olenko matkalla kohti päämäärääni, vai meneekö kaikki aikani turhasta kohkatessa? Priorisoi elämässäsi tärkeät asiat ja käytä niihin aikaa. Juuri se tekee sinut onnelliseksi."

Kuva: Juha Salminen

Katso myös:

Kolumni: "En olisi ikinä uskonut, että sinkkuus voi tuntua näin hyvältä"

Amy Poehler, Demi Lovato ja muut julkkisnaiset kertovat, miksi naisten pitäisi lopettaa toistensa kadehtiminen

Jännitätkö sinäkin aloitteen tekemistä? Nämä ohjeet auttavat, kun haluat jutella tuntemattomalle