Veronica Verho on somepersoona ja NRJ:n radiojuontaja. Seuraa Veronicaa @mariieveronicaofficial.

Somepersoona Veronica Verho puhuu rahasta: ”Kun aloin tienata somen tekemisellä, menin rahasta ihan sekaisin.”

Uusimmassa Cosmopolitanissa tubettajana tunnetuksi tullut Veronica Verho puhuu rahasta ja somella tienaamisesta. Parhaimmillaan nainen on tienannut somellaan enemmän kuin moni lääkäri tai juristi.

”Somettamalla voi rikastua. Suomessa se on kuitenkin hankalampaa kuin englanninkielisessä maailmassa. Vuonna 2017 tienasin esimerkiksi yhteensä yli 120 000 euroa – toki maksoin siitä puolet veroa. Nykyään saatan saada parhaimpina kuukausina vaikka 15 000.

Kun aloin tienata somen tekemisellä hyvää palkkaa, menin rahasta ensin ihan sekaisin. Saatoin tuhlata kerran viikossa Monkiin satoja euroja. Minulla ei ollut mitään käsitystä, miten pitää rahat tilillä. Onneksi sen suhteen olen rauhoittunut ja tullut vähän pihiksikin.”

Tärkeämpää kuin raha on olla kuulijoille ystävä

”Näkyvyys on rahaa tärkeämpää. Jos haluaisin vain rahaa, tekisin pelkkiä kaupallisia yhteistöitä. Suurimmat kiksit saan kuitenkin jostain ihan muusta kuin rahasta. Esimerkiksi POKS-podcastin tekeminen Sita Salmisen kanssa on antanut minulle aivan älyttömän paljon, enkä ole ikinä saanut näin paljon ihania viestejä seuraajilta. Näkyvyydestä kumpuaa valtavasti hyvää. Se antaa mahdollisuuden olla kuulijoille vähän kuin frendi.”

Suhde ei jäisi rahasta kiinni                          

”Voisin deittailla tyhjätaskua. Olen niin tunteellinen ihminen, ettei suhde kyllä jäisi rahasta kiinni. On ihan hirveä ajatus, että treffeillä kelaisin, missä duunissa deittini on ja mitä hän tienaa.

Se kuitenkin harmittaisi, jos puolisoni ei voisi rahan vuoksi ikinä lähteä reissuun. Olisi ihanaa matkustaa kumppanin kanssa. Mutta siitä en välittäisi yhtään, mitä hänellä on päällä tai mitä huonekaluja hänellä on himassa.”

Lue koko juttu lokakuun Cosmopolitanista!

Teksti Miia Vähähyyppä
Kuvat Amanda Aho