Alkoholistin tytär kertoo:”Otan nykyään ystävieni juomisen itseeni ja loukkaannun”

Kun isä joi, Armi yritti miellyttää. Vasta teini-ikäisenä tuli viha.

Lapsuudestaan Armi muistaa erityisesti rekat. Ne liittyivät niin vahvasti hetkiin, kun isä oli selvä. Alakouluikäisenä Armi pääsi usein rekkakuskina työskennelleen isänsä mukaan töihin. Matkaan lähdettiin aina samalla tavalla. Isä nosti tytön apukuskin paikalle ja kuulutti sen jälkeen kuskien sisäisessä radiossa, että lähtee ajelemaan maailman arvokkaimman lastin kanssa.

Rekan hytissä laulettiin. Kaksikon suosikkikappale oli Rauli Badding Somerjoen Paratiisi. Se sai aina kyyneleet isän silmiin. Lisäksi isä hassutteli ja kertoi vitsejä, jotka saivat kikattamaan. Ne hetket Armi muistaa onnellisina. Mutta olemassa oli myös toinen puoli. Se, joka tuntui ahdistavalta ja pelottavalta ja jonka takia Armin äiti jätti miehensä, kun Armi oli puolitoistavuotias.

– Äiti toimi niin, koska halusi, että en kärsisi isän juomisesta. Hän suojeli minua, Armi, 22, sanoo.

Äiti on kertonut, että aluksi isän juominen vaikutti harmittomalta. Humalassa isä oli entistä hauskempi, koko seurueen naurattaja. Viikonlopuista tuli kuitenkin koko ajan kosteampia ja ne kestivät perjantaista sunnuntaihin. Jossain vaiheessa isä ei voinutkaan mennä maanantaina töihin. Lopulta pienikin vastoinkäyminen oli syy avata pullo.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Miksi ihmeessä juot?

Armi uskoo, että on selvinnyt, koska on aina puhunut avoimesti isänsä sairaudesta. Hänelle on ollut tärkeää yrittää ymmärtää syitä sille, miksi tämä joi. Isällä oli tiukkojen sääntöjen ja kurin sanelema lapsuus, joten ehkä juominen oli pakokeino.

– Kai isä ajatteli, että juo, koska se on ainoa asia, jossa kukaan ei voi määräillä häntä.

Pitkään Armi halusi vain miellyttää isäänsä vaikenemalla hänen ongelmastaan. Hetki, kun hän suuttui ensimmäisen kerran, on yhä selkeänä hänen mielessään. Armi meni teini-ikäisenä tapaamaan isäänsä tämän asunnolle ja tämä oli humalassa.

– Silloin kivahdin ensimmäistä kertaa, miksi ihmeessä juot.

Alkoi pitkä keskustelu. Isä kertoi, että juominen ahdisti ja hän toivoi, että pystyisi lopettamaan. Hän myös korosti, että juominen ei ollut Armin tai hänen äitinsä syy.

– Isä sanoi aina kun näimme, että rakasti minua ja ettei juominen johdu minusta. Silti sen uskominen oli vaikeaa.

Täydellinen tytär

Yhdeksännen luokan keväällä Armi alkoi oireilla. Kuume ja kurkkukipu tulivat aina yllättäen. Hän kävi lääkärissä, mutta mitään vikaa ei löytynyt. Vaikka isä oli vakuuttanut, että juominen ei johtunut tyttärestä, tämä mietti muuta.

– Ajattelin, että jos olisin täydellinen tytär, se auttaisi isän kuiville. Homma ei tietenkään toiminut niin.

Alkoholismi-sana oli Armille vieras. Kavereiden kesken puhuttiin juopoista, mutta niillä tarkoitettiin puiston penkillä istuvia ukkoja. Isä ei ollut sellainen. Vielä silloin Armi ei tiennyt, että alkoholismi on sairaus siinä missä dementiakin.

Abivuonna Armi pääsi koulukuraattorin kautta psykologille, ja vuosien häpeä ja kipu alkoivat purkautua. Vasta silloin hän ymmärsi, kuinka paljon isän juominen oli vaikuttanut häneen. Se oli tehnyt hänestä läheisriippuvaisen.

– Minulla on yhä suuri miellyttämisen tarve, koska pelkään, että muuten minut jätetään. Nyt osaan kuitenkin tunnistaa sen.

Armin on myös joskus hankala ilmaista mielipiteitään, koska hän ajattelee, että toinen suuttuu ja hylkää.

– Olen aina tavoitellut täydellisyyttä ja ymmärtänyt vasta parikymppisenä, ettei täydellisyyttä ole olemassakaan.

Armin oma suhde alkoholiin on harkitseva. Hän käy ulkona pari kertaa kuukaudessa ja juo muutaman siiderin silloin tällöin. Armin on kuitenkin vaikea katsoa vierestä, jos joku hänen lähellään juo paljon. Kaveriporukan kahden päivän festariputket ovat hankalia.

– Otan juomisen itseeni ja loukkaannun. En ymmärrä, miksi joku haluaa sekoittaa päänsä päihteillä.

Isän kuolema

Armin isä kuoli kaksi ja puoli vuotta sitten. Silloin Armi oli jo ymmärtänyt, ettei voi pelastaa isäänsä. Sen voi tehdä vain sairastunut itse.

Kuolema tuntuu yhä epäreilulta. Muutama kuukausi aikaisemmin oli ensimmäisen kerran vaikuttanut siltä, että isä saattaisi saada elämänsä raiteilleen. Ryyppyputkien välissä oli selviä kausia, jotka kestivät muutamia viikkoja, ja isä oli käynyt jopa vieroituksessa. Siksi hetki, kun poliisit ilmestyivät Armin ovelle, oli täydellinen shokki. Isä oli kuollut alkoholimyrkytykseen.

Armi toimi kuin sumussa. Lähiomaisensa hän järjesteli paperiasiat ja hautajaiset, toimi kuin robotti. Vasta hautajaisten jälkeen tuli suru.

– Silti olin onnellinen, ettei isä enää kärsinyt. Hänen kipunsa ja huolensa olivat poissa.

Suurimpana tukena olivat äiti ja ystävät. Heidän kanssaan Armi antoi tunteidensa tulla. Myös surun, kaunan ja vihan siitä, että isä ei pystynyt lopettamaan juomistaan.

Vuosi isän kuoleman jälkeen Armi alkoi käydä Al-Anon-vertaistukiryhmässä, joka on maailmanlaajuinen alkoholistien läheisten yhteisö. Ryhmästä tuli korvaamaton. Siellä Armi tajusi, ettei ole yksin. Alkoholisti sairastuttaa ympäriltään usein läheisiään.

Isänsä kuoleman jälkeen Armi asetti itsensä ensimmäistä kertaa elämässään etusijalle. Hän alkoi opiskella lähihoitajaksi ja aikoo vielä joskus työskennellä päihdeongelmaisten nuorten parissa. Ja onneksi ovat muistot, jotka liittyvät autoihin.

Armi sai ajokortin, kun isä vielä eli. Kuskin paikalla istui vaihteeksi tytär, apukuskin paikalla isä. He ajelivat ja kuuntelivat musiikkia. Joka kerta kun isä nousi autosta, hän halasi ja pussasi poskelle.

– Enää en ole katkera. Uskon saaneeni elämääni juuri ne kortit, jotka tarvitsin tullakseni naiseksi, joka olen nyt. Rakastin isääni, vaikka hän oli kaikkea muuta kuin täydellinen. En olisi voinut saada parempaa isää.