Nyt se on virallista! Big Little Lies -sarjasta tehdään toinen kausi

HBO:n palkittu sarja Big Little Lies saa jatkoa. Mutta voiko toinen tuotantokausi täyttää korkeiksi nousseet odotuksemme? 

Kuukausia jatkuneet vihjailut Big Little Lies -sarjan toisesta kaudesta saivat vihdoin vahvistuksen. HBO kertoi, että Liane Moriartyn romaaniin perustuva minisarja saa todella saa jatkoa. Uutta aletaan tehdä ensi vuoden aikana. Hurraa!

Tähän asti olemme olleet epäluuloisia sarjan tulevaisuudesta, sillä myöskään Moriartyn romaanille ei ole olemassa jatko-osaa. Nyt kirjailijan kerrotaan kuitenkin kehitelleen tarinaan uusia käänteitä, jotta toinen kausi voidaan toteuttaa. 

Nicole Kidman teki ensimmäisellä kaudella ylistetyn roolisuorituksen väkivaltaisessa avioliitossa elävänä Celeste-nimisenä vaimona ja äitinä. Hänen puolisoaan Perryä näytteli ruotsalainen Alexander Skarsgård. Lisäksi nimekkäässä näyttelijäjoukossa nähtiin muun muassa Reese WitherspoonZoë Kravitz ja Shailene Woodley.

HBO ei ole vielä kertonut, ovatko samat näyttelijät mukana myös tulevan kauden jaksoissa. Kidman ja Witherspoon ovat kuitenkin jo hehkuttaneet tulevaa kautta julkisuudessa. 

– Toinen kausi antaa meille mahdollisuuden tarkastella Montereyn perheiden kiehtovia ja monimutkaisia tarinoita syvällisemmin, Witherspoon hehkutti The Hollywood Reporterin mukaan. 

– Olen innoissani, että pääsemme työskentelemään lahjakkaan ja arvostetun ohjaaja Andrea Arnoldin kanssa. 

Arnold on ohjannut muun muassa elokuvan Fish Tank (2009) ja tulee korvaamaan ensimmäisen kauden ohjanneen Jean-Marc Valléen. Arnoldilla on paineita, sillä Valléen kädenjälki hipoi ensimmäisellä kaudella täydellistä. Toivottavasti uudet jaksot täyttävät korkeiksi nousseet odotuksemme!

Kuva: HBO Nordic

Katso myös:

Paluun tekevä Pikku G: ”Minun piti aikuistua suosion keskellä todella nopeasti

Testasimme peitevoiteet – voittajatuote kätkee kavoilta punaisuuden, näpyt ja tummat silmänaluset

Vloggaaja ja laulaja Saara: ”Jos ajelet hiuksesi ja lopputulos näyttää kamalalta, mitä sitten?”