Mistä muovin vähentäminen kannattaa aloittaa? Listasimme helpot vinkit

Toimittaja Tiia Rantanen huolestui roskiksistaan ja opetteli vähentämään jätemääräänsä – matalalla kynnyksellä.

Suomalainen tuottaa noin viisisataa kiloa jätettä vuodessa. Viisisataa! Se on aikuisen hevosen paino. Ei ihme, että kärsin kroonisesta huonosta omastatunnosta oman jätemääräni vuoksi.

Olen silloin tällöin kokeillut tyystin muovitonta elämää, mutta luovutan aina nopeasti, koska laiskuus ja helppous vievät voiton. Teen toki pieniä asioita ympäristön vuoksi arjessa: käytän biojätepussia aina kun voin, paperikassia tai -käärettä muovisen sijaan, minimoin aikani suihkussa ja kierrätän roskani niin hyvin kuin mahdollista. Kannan mukanani täytettävää vesipulloa ja otan kahvin termosmukiin. Kaikesta tästä huolimatta etenkin muoviroskaa kertyy tuhottomia määriä. Mitä voisin tehdä jätemääräni vähentämiseksi?

– Ihan yleisesti ottaen oman kulutuksen miettiminen on hyvä lähtökohta. Suomalaiset kuluttavat aika paljon. Kun ostaa jotain, kannattaa miettiä, tarvitseeko sitä oikeasti ja voisiko jotakin ostaa käytettynä, neuvoo Päivi Fjäder, Suomen ympäristökeskuksen tutkija.

Rakastan kirpputoreja ja ostan paljon vaatteita ja huonekaluja käytettyinä. En olekaan siis ehkä pahimmasta päästä.

– Ja silloin kun ostaa jotakin, kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että tuote olisi mahdollisimman ympäristöystävällinen. Olisi hyvä välttää kertakäyttötuotteiden ostamista, katsoa, voidaanko tuote uudelleenkäyttää tai kierrättää ja lisäksi tarkistaa, onko siinä ympäristömerkintä: silloin se ei sisällä lisättyjä mikromuoveja.

Asia selvä. Kaupassa valitsen tuotteet sen mukaan, etteivät ne olisi ylipakattuja. Alan suosia tuotteita, jotka on pakattu kierrätetystä materiaalista tehtyyn pakkaukseen. Skannaan hyllyt läpi ympäristömerkin varalta. Lisäksi päätän olla ostamatta tai ottamatta vastaan yhtään muovikassia, kun käyn ostoksilla. Minua on neuvottu pitämään kangaskassia mukana, mutta unohdan sen jatkuvasti eteiseen. Huomaan tulevani yhtä useammin kotiin ostokset sylissä, koska kieltäydyn ostamasta kassia. Jos kauppa on tarpeeksi lähellä, kipaisen kotiin hakemaan kassin (ja saan bonuksena lisäaskelia askelmittariini). Vaateostoksilla ostamani tuotteet sujautetaan usein pussiin ennen kuin ehdin sanoa, etten tarvitse sitä, mutta kieltäydyn pussista joka kerta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Mikä sopii roskapussiksi?

Ongelmaksi muodostuu se, että kun tarpeeksi kauan tekee totaalikieltäytymistä muovipussien suhteen, ei pian ole mitään, mihin laittaa kotona roskat.

– Kaupan kotimaisia, kierrätysmuovista valmistettuja muovikasseja voi myös käyttää uudelleen ostos- tai vaikka pyykkipussina. Tärkeää on huolehtia siitä, että muovikassi päätyy lopulta jätehuollon piiriin muovipakkausten keräysastiaan tai roskapussina.

Mutta ympäristövaikutusten kannalta oleellisinta on loppujen lopuksi se, mitä ostoskassi sisältää, Fjäder sanoo.

Niin, en kyllä ole koskaan heitellyt roskiani esimerkiksi kadulle tai puistoihin. Paperi- tai biojätepussi tuntuu muovia paremmalta vain siksi, että taloyhtiöni roskahuoneessa on niille varattu paikka. Muovinkeräyspisteetkin lisääntyvät, ja silloin paranee myös kierrätysmuovista valmistetun kassin asema. Kun muovituotteiden sisältämät materiaalit ja niiden sisältämät yhdisteet tunnetaan, kierrätys helpottuu. Tästä syystä esimerkiksi kotimainen muovikassi on tiettävästi parempi vaihtoehto kuin vaikkapa EU:n ulkopuolella tuotettu kassi. Käytän siis kotimaista kierrätysmuovipussia toistaiseksi roskapussina ja kierrätän kaiken, minkä voin.

Muovista on myös hyötyä

Ruokakaupassa valitsen parhaani mukaan sellaiset tuotteet, joissa ei ole muovia. Vaihdan rakastamani kirsikkatomaatit tavallisiin tomaatteihin muovin vuoksi, en osta verkkopussitettuja appelsiineja tai kelmuun käärittyjä kukkakaaleja. Helpommin sanottu kuin tehty. Hyvinä vuodenaikoina hevi-osasto on pullollaan tuoreita, muovittomia tuotteita, mutta toisinaan parsakaalia ei kerta kaikkiaan voi ostaa ilman käärettä. En pakkaa vihanneksia tai hedelmiä enää edes biopussiin (koska nekään eivät hajoa kotikompostissa), vaan punnitsen ne sellaisenaan tai jos on pakko, valitsen paperipussin, jonka voin käyttää uudelleen biojätepussina.

”Olen vaihtanut nestesaippuat palasaippuoihin, joista ei tule lainkaan muovijätettä. Olen myös siirtynyt vanulapuista kestokäyttöisiin musliiniliinoihin.”

Fjäder muistuttaa, että muovista on myös valtavasti hyötyä, vaikka usein puhutaan vain sen huonoista puolista.

– Muovipakkaukset vähentävät ruokahävikkiä, koska elintarvikkeet säilyvät pidempään. Pakkausten ensisijainen tehtävä onkin suojella elintarvikkeita. Se on myös terveydenhuoltosektorilla äärettömän tärkeä materiaali hygieenisten ja steriilien ominaisuuksiensa vuoksi.

Myös kosmetiikkahyllyssäni on muovista hyötyä. Tuotteet säilyvät paremmin muovipakkauksissa, koska niihin ei pääse bakteereita. Mutta osittain kosmetiikkaosastoni on mukavan muoviton. Olen vaihtanut nestesaippuat palasaippuoihin, joista ei tule lainkaan muovijätettä. Olen myös siirtynyt vanulapuista kestokäyttöisiin musliiniliinoihin, joilla puhdistan kasvoni aamuin illoin. Pidän huolen, että ostamissani vanupuikoissa on paperinen, ei muovinen varsi – ja EU onkin kieltämässä muovipuikot. Mutta purnukoiden määrälle en voi juuri mitään. Tykkään läträtä kasvovedellä ja rasvoilla, ja vain harvat tuotteet ovat sellaisia, että putelit voi täyttää uudelleen. Kasvovettä keksin alkaa tehdä itse, ja silloin saan vanhat suihkepullot käytettyä uudelleen. Alan suosia rasvoissa lasipurkkeja, jotka voin jo kierrättää. Lisäksi päätän ottaa seuraavassa taloyhtiön kokouksessa puheeksi muovinkierrätyspisteen perustamisen roskahuoneeseen.

Omatuntoni ei tunnu vieläkään kovin puhtaalta. Fjäder kuitenkin lohduttaa:

– Tärkeää on ylipäätään huolehtia siitä, että roskat päätyvät asianmukaiseen käsittelyyn, eivät ympäristöön.

Ja totta on, että kotitalousjätteeni määrä on mielestäni vähentynyt. Tai ainakin minusta tuntuu siltä, kun kaikelle on oma paikkansa. Alan muuttua isoäidikseni. Säästän jopa leipäpussit roskapusseiksi, sillä en enää juuri osta muovikasseja. Mutta olen siitä hiton ylpeä.

Helpot vinkit muovijätteen vähentämiseen:

– Valitse ympäristöystävällinen pakkaus: sellainen, joka on kierrätettävissä ja/tai kierrätysmateriaalista valmistettu.

– Vältä ylipakattuja tuotteita: valitse sellainen, joka on vain pullossa, eikä sen lisäksi pahvipaketissa ja muovitettu.

– Laita roskat roskiin: kierrätä, lajittele ja pidä huoli, etteivät roskat päädy luontoon.

– Käytä kestokasseja ja -mukeja: unohda kertakäyttötuotteet ja käytä kaikki uudelleen, minkä voit.

Lue myös:

Huolestuttaako mikromuovi? – Näin kierrätät vanhat kosme­tiik­ka­tuot­teesi oikein

Tiesitkö nämä 9 faktaa vedestä?

Kuvat: Imaxtree

Teksti TIIA RANTANEN