romanit anselika ja aila
Etelä-Pohjanmaalla asuva Anselika Salojensaari, 26 (vas.), on opiskelija ja vantaalainen Aila Åkerlund, 27, työharjoittelija Suomen Romani- yhdistyksessä. He ovat serkuksia.

Millaista on olla romani Suomessa? Anselika ja Aila kertovat kokemuksistaan

Kun ei sulaudu massaan, saa katseita, kommentteja ja pahimmillaan loukkauksia. Anselika ja Aila kertovat, millaista on olla romani Suomessa.

Anselika:

”Tein 17-vuotiaana valinnan käyttää romaniasua. Kun päätöksen tekee, siinä on pysyttävä loppuelämä. Vanhemmat yrittivät sanoa, että aja ensin ajokortti ja käy koulut, ja tee päätös vasta sitten.
Nyt ajattelen, että olisin voinut odottaa muutaman vuoden. Opiskelu ja työnhaku olisi ollut vähän helpompaa. Romaniasu vaikuttaa ihan tavalliseen arkeen, joka päivä. En voi käydä kaupassa ilman, että vartija seuraa. Perinteisessä hameessa ja röijyssä kulkiessa kohtaan paljon ennakkoluuloja. Myös kadulla saatetaan huudella ja mannetella.

Työnhaussa ei sanota suoraan, miksi en tule valituksi, mutta tekosyiden keksimisen huomaa kyllä. Tai asuntoa hakiessa se on ensin ollut jo järjestymässä, mutta kun omistaja ymmärtää, että olen romani, asuntoja ei olekaan enää vapaana.

Työnhaussa ei sanota suoraan, miksi en tule valituksi, mutta tekosyiden keksimisen kyllä huomaa.

Nykyään romanit eivät enää siedä mitä tahansa syrjivää kohtelua, vaan vievät asiaa eteenpäin. Se on hieno juttu.

Kun kaupassa huomaan, että vartija seuraa tai kassalla tuijotetaan, osoitan omalla asenteellani, että olen normaali ja ystävällinen ihminen. Jos vartija seuraa perässä, saatan sanoa, että tule vain lähemmäksi katsomaan, en varasta täältä mitään. Toisinaan vartijat käyttäytyvät törkeästi, ja silloin tekisi mieli jättää kauppareissu kesken ja lähteä pois. Kerran minuun käytiin käsiksi ja tavarani pengottiin, kun minun ajateltiin varastaneen jotain. Mitään ei löytynyt, joten lopuksi käytöstä pyydettiin anteeksi. Ei se julkisen nöyryytyksen jälkeen juuri lämmittänyt.

Hain juuri opiskelemaan kasvatus- ja ohjausalaa Ilmajoelle. Siinä koulussa on jo totuttu romaneihin, sillä meitä asuu seudulla paljon. Tuntui niin hyvältä, kun minut otettiin ihanasti vastaan, aivan kuten kaikki muutkin. Minun ei tarvinnut tuntea itseäni erilaiseksi. Ilahduin, mutta samalla ajattelin, että hyvänen aika, tämänhän pitäisi olla ihan normaalia.

Omille lapsilleni haluan antaa päätösvallan siitä, haluavatko he laittaa romaniasun vai eivät. Mutta ei liian nuorena. Koulut on käytävä ensin.”

romani
Anselikan ja Ailan mielestä on yleensä mukavaa, jos ihmiset kysyvät jotain romaniasuista tai -kulttuurista. ”Siten ennakkoluulotkin murtuvat.”

Aila:

”Valitsin romaniasun, koska se tuntui oikealta, kuuluuhan se tähän kulttuurin. Menin siihen muiden mukana, enkä ole katunut.

Minulla on kaapissa kaksi hametta ja ehkä 35 röijyä eli paitaa. Tykkään värikkäistä, marjapuuron tai aprikoosin värisistä röijyistä. Nyt käytän paljon erilaisilla helmillä ja kivillä koristeltuja kankaita. Aiemmin muodissa olivat paljetit.

Kaikki vaatteet teetetään romaniasuihin erikoistuneella ompelijalla. Pidän naisellisista kultakoruista ja helmistä. Romanikulttuurissa yleistä on hillitty meikki ja pitkät hiukset. Kiharran hiuksiani pitämällä niitä leteillä.

Eniten haluaisin, että minut kohdattaisiin yksilönä, sellaisena kuin olen. Ei muitakaan ihmisiä kohdella samanlaisena massana. Joskus esimerkiksi kaupassa vartija sanoo, että hänen on pakko seurata romaneja, koska pomo käskee. Silloin pahoittelen, jos heillä on huonoja kokemuksia joistakin romaneista, mutta olemme kaikki yksilöitä kuten muutkin. Noista tilanteista jää aina paha mieli. Että aina jotain tällaista.

On lannistavaa, ettei monelle romanille anneta mitään mahdollisuuksia, ei oteta ihmisenä vastaan. Ei anneta tilaisuutta sitoutua työelämään tai normaaliin arkeen. Varsinkin nuorten pitäisi saada kannustusta ja mahdollisuuksia opiskelu- tai työpaikkoihin.

Pärjääminen vaatii positiivisuutta, unelmia ja tavoitteita. Pahalla hetkellä mietin, että vielä minä näytän kaikille.”

Lue myös:

”On rikkaus saada treffailla monen kulttuurin edustajia”

Janni Hussi: ”Jokaisella pitäisi olla oikeus päättää kehostaan ja ilmaista rakkauttaan”

 

 

 

Teksti Miia Vähähyyppä