Kesän bucket list

Kesän bucket list: Tee ainakin nämä 7 asiaa!

Kesälomalla on aikaa miettiä, mitä elämältään oikeasti haluaa. Kokosimme pohdintojen tueksi asioita, joista hyvä elämä koostuu.

PITÄISIKÖ MINUN aloittaa kuntokuuri, vaihtaa työpaikkaa, katsoa vähemmän Netflixiä ja nähdä enemmän isovanhempia? Kesällä on vihdoin aikaa olla omien ajatustensa kanssa ja miettiä, pitäisikö elämää muuttaa jollain tavalla.

Hyvää elämää on monenlaista. Usein kuitenkin ajattelemme, että unelmien toteuttaminen vaatii rahaa. Meille kerrotaan jatkuvasti, mitä tuotteita meidän pitäisi hankkia, jotta tulisimme onnellisiksi. Tottahan toki uudet bikinit tai huulipuna silloin tällöin piristävät mieltä ja lookia. Mutta tuovatko raha ja materia oikeasti onnea? Princetonin yliopiston tutkijoiden mukaan amerikkalaisten rahasta tullut onni ei noussut enää sen jälkeen, kun tienasi yli 75 000 dollaria (noin 67 000 euroa) vuodessa. Harvardin yliopiston ja Brittiläisen Kolumbian yliopiston tutkijat tulivat siihen tulokseen, että lisääntyneet tulot tuovat onnea, kunnes köyhyysraja on ylitetty. Rahalla voi saada onnea myös silloin, kun sitä lahjoittaa toisille ja auttaa sen avulla muita. Itseensä tuhlaaminen voi sen sijaan aiheuttaa pakonomaista riippuvuutta ja tehdä onnettomaksi.

Taloustoimittaja Jean Chatzky kirjoitti Forbes-lehden artikkelissa, että rahan käyttäminen elämyksiin tuo enemmän onnea kuin sama summan käyttäminen materiaan. Jos sata euroa laittaa farkkuihin tai teatterilippuun, teatterielämys tuottaa enemmän onnea kuin uudet farkut. Lisäksi jonkin elämyksen jakaminen muiden ihmisten kanssa tekee onnellisemmaksi kuin yksin jaettuna. Myös elämykselliset ostokset, kuten taideteos tai polkupyörä, tuottavat muuta materiaa enemmän onnea.

1. Ole hyvä ystävä

Juuri tänään on hyvä hetki soittaa kaverille tai lähteä isovanhempien luo kylään. Mitä monimuotoisempia ystävyyssuhteita ihmisellä on, sitä paremmin hän säästyy esimerkiksi flunssalta kuin ne, jotka ovat sosiaalisesti eristyneitä. Ystävyyssuhteiden vaaliminen vähentää stressiä, saa nukkumaan paremmin ja pidentää elämää.

Ole myös itse hyvä ystävä. Auta muita, jaa kohteliaisuuksia kavereille tai tervehdi naapuria. Oman ajan ja energian jakaminen muille antaa hyvän mielen myös itselle. On tutkittu, että kuusi tuntia viikossa on minimiaika, jonka verran ihmisen tarvitsee nähdä ystäviään ollakseen onnellinen. Älä kuitenkaan tuhlaa aikaa huonoihin ihmissuhteisiin. Välillä on hyvä siivota ympäristö myrkkytyypeistä, jotka pettävät luottamuksen, lietsovat negatiivisuutta tai imevät tavalla tai toisella kaiken energiasi.

Vietä aikaa myös yksin. Lataa akkuja ja tee, mitä ikinä haluat. Yksinolo opettaa luottamaan omiin vaistoihin ja tekemään itsenäisiä päätöksiä. Samalla opit arvostamaan muiden seuraa enemmän.

2. Nauti seksistä

Parisuhteita on erilaisia, ja ne kaikki voivat olla omalla tavallaan onnellisia. Hyvä parisuhde koostuu luottamuksesta, hyvästä vuorovaikutuksesta, toisen arvostuksesta ja hyväksymisestä, samoista arvoista ja tavoitteista. Monesti saatetaan ajatella, että mitä enemmän seksiä harrastaa, sitä onnellisempi on.

Seksillä onkin paljon hyviä terveysvaikutuksia. Se esimerkiksi vähentää stressiä, vahvistaa immuniteettia ja lähentää parisuhdetta. Seksin on sanottu ehkäisevän masennusta ja jopa kaunistavan ja pidentävän ikää. Toronton yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan kerran viikossa seksiä harrastavat pariskunnat ovat tyytyväisimpiä. Onnellisuus ei noussut sitä useammista seksikerroista, mutta laski, jos seksiä oli harvemmin. Tulos oli sama iästä, sukupuolesta tai parisuhteen pituudesta huolimatta.

3. Opettele uusia asioita

– Maailma on kirja ja ne, jotka eivät matkusta, lukevat vain yhden sivun, sanoi Aurelius Augustinuskin, yksi historian merkittävimmistä teologeista.

Netflixin maailmasta kannattaa siis välillä siirtyä oikeaan maailmaan. Matkustaminen ja harrastaminen ovat sijoituksia itseesi. Matkustaessa tutustut uusiin ihmisiin, kulttureihin ja elämäntapoihin, ja saat perspektiiviä omaan elämään ja maailmaan.

Uuden oppiminen taas pitää uteliaana, kasvattaa sinnikkyyttä, palkitsee ja nostaa itseluottamusta. Maalaa, tanssi, tee käsitöitä tai opettele kieliä. Annals of Behavioral Medicinessä julkaistun tutkimuksen mukaan ne, jotka harrastivat aktiivisesti jotain kolme päivää viikossa, olivat 34 prosenttia vähemmän stressaantuneita ja 18 prosenttia vähemmän surullisia. Harrastuksen valinnassa tärkeintä oli se, että teki jotain mistä todella nautti.

4. Löydä unelma-alasi

Lopeta jahkailu ja ala toteuttaa unelmiasi. Aseta pitkän ja lyhyen ajan tavoitteita niin työ- kuin yksityiselämässä, kehitä itseäsi, opiskele, erikoistu ja verkostoidu.

Hyvän työelämän mittarina voi pitää sitä, meneekö aamulla mielellään töihin. On myös tärkeää miettiä, mitä osaat parhaiten ja mitä tekisit mieluiten, jos se ei olisi palkasta kiinni. Työpaikan vaihtamista kannattaa miettiä, jos työ ei ole tarpeeksi haastavaa tai se on henkisesti tai fyysisesti liian stressaavaa.

5. Huolehdi terveydestäsi

Syö monipuolisesti, liiku, juo vettä ja nuku tarpeeksi– olet kuullut tämän fraasin varmasti usein. Liikunta kohottaa lihasten, luiden ja sydämen kuntoa sekä ehkäisee sairauksia kuten masennusta ja diabetestä. Etsi siis laji, mistä todella nautit.

Treenien lisäksi paljon työkseen istuvien tulisi muistaa kävellä ja venytellä vähintään kerran tunnissa. Lääketieteen professori James Levine kirjoittaa Get Up! -kirjassaan, että istuminen on uusi tupakointi. Levinen mukaan menetämme elämästämme kaksi tuntia aina jokaista istuttua tuntia kohden.

Muistathan, että myös herkuttelu silloin tällöin on tärkeää. Hiilihydraattipitoinen jälkiruoka tuottaa aivoissa serotoniinia ja tryptofaania – kemikaaleja, jotka aikaansaavat mielihyvän tunteen. Herkuttele myös vitamiini- ja kuitupitoisilla hedelmillä, marjoilla, smoothieilla sekä suklaalla. Mitä suurempi kaakaopitoisuus suklaassa on, sitä enemmän saat flavonoideja, jotka auttavat soluja suojautumaan haitallisilta vapailta radikaaleilta, suojaavat sydäntautienriskitekijöiltä, parantavat verenkiertoa ja virkistävät muistia. Tutkimuksen mukaan tasapainoinen ruokavalio, joka sallii myös jälkiruuat, on pitkällä aikavälillä terveellisempi ratkaisu kuin herkut kieltävä dieetti.

6. Usko jo: sinä olet kaunis

Viimeistään nyt on aika lakata vertailemasta itseään muihin ja uskoa, että olet kaunis. Varaa yllätystreffejä varten vaatekaappiisi pari pomminvarmaa asukokonaisuutta, joissa tunnet olosi hyväksi, kauniiksi ja itsevarmaksi. Pikkumusta, T-paidat, farkut, skarpin näköinen bleiseri, kashmirvillapaita, nahkatakki, korkkarit ja ballerinat toimivat vuodesta toiseen ja niitä on helppo yhdistellä muiden vaatteiden kanssa. Siivoa kaapistasi pois vaatteet, jotka eivät istu, ovat väärän kokoisia tai eivät tuota sinulle iloa.

7. Hyvä arki

Hyvä arki koostuu pienistä ihanista asioista. Suunnittele seuraavan päivän ohjelma, herää aikaisemmin ja nauti aamiainen rauhassa. Vain kaksi prosenttia maailman ihmisistä osaa multitaskata tehokkaasti. Priorisoi ajankäyttösi ja hoida tärkeimmät asiat ensin, niin vapaa-aikaakin jää enemmän.

Elämänlaatua parantaa myös siisti koti. Kun tavarat ovat järjestyksessä, kallista aikaa eikulu niiden etsimiseen. Pölyt ja bakteerit ovat haitallisia terveydelle,mutta myös mielelle. Epäsiisteys aiheuttaa stressiä, syyllisyydentunnetta ja häiritsee keskittymistä. British Journal Sport Medicinen tutkimuksen mukaan 20 minuutin siivoushetki vähentää levottomuutta ja stressiä 20 prosentilla.

Onni on siis pitkälti omissa käsissämme, ja sen voi saavuttaa hyvinkin pienillä asioilla. Nyt jos koskaan kannattaa lopettaa siitä stressaaminen.

Lähteet: Forbes, The New York Times, Action for Happiness, Huffington Post, Los Angeles Times, Lifehack, The Nest, Shape, Psychology Today ja Annals of Behavioral Medicin.

Lue myös:

Tiedätkö jo, mitä on bujoilu?

Cocktailit, joilta et voi välttyä tänä kesänä – oletko jo kokeillut?

Kuluuko työaikasi pääasiassa kaikkeen epäolennaiseen?

 

Teksti Hertta Hiltunen
Kuvat Fotolia