Psykoosi

Kaksi tarinaa siitä, miten psykoosi lujitti ystävyyttä

Mielenterveyden ongelmista puhutaan enemmän kuin koskaan aiemmin, mutta silti oma tai läheisen sairastuminen voi yllättää. Kaksi naista kertoo, miten psykoosi muutti heidän elämänsä ja ystävyytensä.

maria

”Psykoosi opetti minut tunnistamaan jaksamiseni rajat”

Maria, 25: ”Sairastuin psykoosiin tammikuussa 2018. Edeltävä syksy oli ollut rankka: kolmen vuoden parisuhde päättyi ja kanavoin kaiken energiani opiskeluun. Stressasin todella paljon koulusta, mutta jostain syystä en osannut hidastaa tahtia. Minulle syntyi valtava suorittamisen kierre, jolla pakoilin pahaa oloani.

Joululomalla 2017 sain nukuttua vain muutaman tunnin yössä ja olin fyysisesti todella loppu. Minun oli määrä lähteä pian opiskelijavaihtoon Portugaliin, mikä lisäsi stressiä entisestään. Juuri ennen koulun alkamista en nukkunut ollenkaan kahteen yöhön. Silloin tapahtumat saivat dramaattisen käänteen.

Olin koulussa, kun ensimmäiset merkit psykoosistani alkoivat. Opiskelukaverini huomasivat, että olin outo ja etäinen, jopa pelokkaan oloinen. Epäilin kaikkea, mitä minulle sanottiin. Lähdin kesken koulupäivän kotiin ja romahdin aivan täysin. En tiennyt, mikä minulla oli, koska en ollut aiemmin kokenut mitään vastaavaa. Itkin hysteerisesti enkä ollut yhtään oma itseni. Kämppikseni oli onneksi kotona, ja hän tunnisti psykoosin oireet. Soitimme hätänumeroon. Jonkin ajan kuluttua lähdimme ambulanssilla sairaalaan.

Olin koulussa, kun ensimmäiset merkit psykoosistani alkoivat. Opiskelukaverini huomasivat, että olin outo ja etäinen, jopa pelokkaan oloinen. Epäilin kaikkea, mitä minulle sanottiin.

Jouduin kahdeksi viikoksi psykiatriseen sairaalaan ja minulla diagnosoitiin määrittelemätön, ei-elimellinen psykoosi. Psykoosin hoito on hyvin yksilöllistä, itse sain lääkityksen ja jutteluapua. Oloni parani pikkuhiljaa ja pääsin päivälomilla muutamiksi tunneiksi pois sairaalasta. Se, että sairaalassa päivän kulku oli rytmitettyä, piti minut arjessa kiinni. Pääsin hoitojakson aikana myös uimahalliin ja salille. Sairaalahoidon jälkeen olen käynyt säännöllisesti terapiassa, ja siitä on ollut valtavasti apua.

Aluksi mietin, etten kerro psykoosistani kenellekään. Halusin opiskelukavereideni luulevan, että olen vain normaalilla parin viikon sairauslomalla. Sen jälkeen suunnittelin palaavani takaisin kouluun kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Sitten kuitenkin kerroin yhdelle ihmiselle sairaudestani, sen jälkeen toiselle ja kolmannelle. Huomasin, ettei ihmisten reaktio ollutkaan, että ’apua, sä oot hullu’, vaan päinvastoin: kaikki olivat todella kannustavia ja ymmärtäväisiä.

Perheen ja ystävien tuki on ollut tärkeää koko hoitoprosessin ajan. Äitini on ollut mieletön leijonaemo, toinen tärkeä henkilö on ollut paras ystäväni Evianna, joka kävi monta kertaa sairaalassa moikkaamassa minua.

Psykoosi opetti minut kuuntelemaan itseäni ja tunnistamaan jaksamiseni rajat. Ennen menin ja tein mahdollisimman paljon kaikkea, nyt osaan himmata. Puolentoistavuoden takaiset tapahtumat tuntuvat nyt todella kaukaisilta ja oudoilta. Tuntuu hullulta, miten paljon olen kokenut.”

Evianna

”Parhaan ystävän näkeminen sairaalassa oli pelottavaa”

Evianna, 23: ”Sukupolvellemme on tyypillistä, että koko ajan pitää olla monta rautaa tulessa. Se, että Maria nukkui huonosti ja kävi kierroksilla, vaikutti normaalilta, vaikka nyt jälkeenpäin ajateltuna varoitusmerkit olivat ilmassa.

Maria on yleensä eläväinen ja iloinen. Aina kun näemme, halaamme ja kiljumme kuin pikkutytöt. Kun palasimme kouluun joululomalta tammikuussa 2018, Maria oli muuttunut. Hän oli vaitonainen ja henkisesti aivan muualla. Hänen katseensa oli tyhjä. Silloin mietin ensimmäisen kerran, että jotain outoa on meneillään. En missään vaiheessa osannut epäillä psykoosia. Kun kuulin, että Maria on viety ambulanssilla hoitoon, mietin, onko romahduksen taustalla huumeidenkäyttö, mikä ei tosin olisi ollut yhtään Marian tapaista. Vasta sairaalassa sain tietää, että hänellä on psykoosi.

Itselleni kaikista rankinta oli, kun Maria ei hoitojakson aikana tahtonut uskoa omaan paranemiseensa. Häntä pelotti, ettei hän koskaan palautuisi ennalleen.

Kun vierailin Marian luona, hän oli voimaton ja poissaoleva. Kun hänelle puhui, ei voinut olla varma, ymmärsikö hän, mitä hänelle sanoi. Se pelästytti. Onneksi hänen tilansa lähti hoitojakson ansiosta kohentumaan. Jossain vaiheessa olin erittäin huolissani, tuleeko Maria ikinä palautumaan normaaliksi.

Itselleni kaikista rankinta oli, kun Maria ei hoitojakson aikana tahtonut uskoa omaan paranemiseensa. Häntä pelotti, ettei hän koskaan palautuisi ennalleen. Ja onhan se ihan helkkarin pelottava ajatus. Oli rankkaa seurata sivusta, kun paras ystävä kävi läpi sellaista.

Olemme olleet ystäviä kolme vuotta, mutta vasta Marian sairastumisen myötä ymmärsin, miten tärkeitä olemme toisillemme. Näiden koettelemusten takia meidän ystävyytemme otti lyhyessä ajassa sellaisia askeleita, joita joidenkin ystävyys ei ota koko elämän aikana.”

Psykoosi vaikuttaa kaikkiin läheisiin

”Joka toinen suomalainen kärsii jossain vaiheessa elämäänsä mielenterveyden ongelmista. Psykoosin voivat laukaista esimerkiksi traumaattiset tapahtumat tai päihteet, mutta siihen voi sairastua kuka tahansa, jos elämän palikat osuvat huonosti kohdalleen.

Jos läheinen käyttäytyy poikkeavasti tai alkaa esimerkiksi puhua outoja asioita, kannattaa oma huoli ilmaista hänelle. Apua on tarjolla, jos sairastunut ei näe omaa tilannettaan selkeästi tai ei halua hakeutua hoitoon.

Joskus läheisen sairastuminen voi vaikuttaa hyvinkin paljon ystävyyssuhteeseen. Jos psykoosiin sairastuneen harhat kohdistuvat ystävään, hän voi pahimmassa tapauksessa sulkea tämän kokonaan ulos elämästään.

Toinen yleinen ääripää on sairastuneen takertuminen läheiseen. Kun ihminen sairastuu mieleltään, myös ympärillä olevilla on riski sairastua esimerkiksi masennukseen. On tärkeää pitää huolta myös omasta jaksamisesta. Psykoosilla on vaikutuksia kaikkiin sairastuneen läheisiin.”

Asiantuntijana: Sara Taskinen, projektityöntekijä, Varsinais-Suomen Mielenterveysomaiset – FinFami ry

Lue myös:

Fuksivuosi muuttui painajaiseksi! Kaksi tarinaa opiskelijauupumuksesta ja siitä selviämisestä

Asiantuntija neuvoo: Nämä merkit kertovat siitä, että masennukseen täytyy hakea apua

Pitkäaikaisesta yksinäisyydestä kärsivä Iida, 26: ”Yksinäisimmilläni koen vain olevani haitaksi muille”

Teksti Mona Kuoppamaa
Kuvat Mona Kuoppamaa