Artisti Pimu: ”Löysin itseni yksinäisyyden kautta”

”Olen viimeisten vuosien aikana löytänyt itseni ja vahvuuteni yksinäisyyden kautta. Opiskelin näyttelemistä Lontoossa vuosina 2017 ja 2018. Se oli irtiotto tutusta ja turvallisesta. Olin uudessa paikassa yksin, pitkästä aikaa sinkkuna ja erossa läheisistäni. Yksinolemisen myötä ymmärsin, että olen itse itseni paras ystävä.

Koin turhautumista siitä, ettei kukaan välitä, mitä teen, eikä ketään kiinnosta. Samalla nämä tunteet auttoivat ymmärtämään, että minun on pidettävä puoliani ja huolehdittava omista tarpeistani. Turhautumiseni kääntyi positiiviseksi: jos kerran ketään ei kiinnosta, mitä teen, voin tehdä mitä haluan. Sain oivalluksestani lisää itsevarmuutta sekä voimaa luovaan työhöni.

Jos kerran ketään ei kiinnosta, mitä teen, voin tehdä mitä haluan.

Kaikki biisini perustuvat omaan elämääni ja nautin siitä, että voin avoimesti kertoa havainnoistani ja kokemuksistani. Minulla on aina ollut lämmin suhde seksuaalisuuteeni ja itseeni, joten biisinikin kertovat luonnostaan näistä aiheista. Kun ihminen on seksissä läsnä, hän on siinä puhtaimmillaan ja alasti niin henkisesti kuin fyysisesti. Koen, että musiikinteossa on jotain samaa.

On aika kiehtovaa, miten itsestään sanat syntyvät. Kirjoitan koko ajan ja joka paikassa. Jos kuulen hauskan jutun ratikassa, kirjoitan sen ylös. Lopulta biisin palat voivat loksahdella kasaan, kun olen suihkussa tai kävelyllä. Harvemmin istun alas sillä ajatuksella, että ’nyt tehdään biisi’. Kirjoittaminen on myös ihastukseni mittari. Jos minun ei tee mieli kirjoittaa tyypistä, en ole riittävän ihastunut.

Olen tarinankertoja, mutten voisi kuvitella, että kehittäisin täysin fiktiivisiä tarinoita biiseihini. Elokuvistakin kiinnostavimpia ovat ne, jotka perustuvat oikeisiin asioihin. Aitous, ja outouskin, viehättää minua. Ihmisissä kiinnostavinta on, mitä he todellisuudessa kaikkine virheineen ja menneisyyden kolhuineen ovat. Kukaan ei ole samanlainen yksilö kuin sinä.”

Pimu eli Ida Vakkuri, 27, on laulaja-lauluntekijä ja näyttelijä. Instagramissa @pimu.x.

Teksti Johanna Lätti
Kuvat Arto Markkanen