cledos

Artisti Cledos: ”Äitini on esikuvani”

Cledos tunnetaan ironisesta räpistä ja katuäijä-
tyylistä. Mies lupaa, että jotain paljon suurempaa on kuitenkin luvassa. Odottakaa vain!

Musiikki: ”Jollain se huomio piti saada”

”Urani on lähtenyt liikkeelle kuin raketti. Ja koko hype tuli yhdestä biisistä! Töis syntyi kaiken lisäksi läpästä, että tehdään meidän kaveriporukalle biisi. Äänitettiin se nuorisotalolla ja sitten siitä tulikin hitti.

Suurin osa biiseistäni on syntynyt kymmenessä minuutissa. Olen mennyt studiolle, kuullut taustan ja heittänyt freestylenä mitä on tullut mieleen. Kaikissa biiseissäni on vähän ironiaa messissä. Musantekoni on aika vilpitöntä meininkiä.

En kutsu itseäni räppäriksi, vaan mieluummin artistiksi. Räppi oli vain keino avata musamaailman portit ja saada huomiota. Ajattelin, että sitten kun on statusta, pääsen tekemään, mitä haluan: ohjaamaan videoita, tekemään elokuvia ja tv-ohjelmia sekä suunnittelemaan vaatteita.

Tulevaisuudessa aion tehdä niin siistejä juttuja, että musiikkini tuo Suomea maailmankartalle. Katsovat Jenkeistä asti, että wau, mitä tuolla Suomessa tapahtuu. Uskon siihen, että kun on ideoita, tekee paljon ja kokeilee, niin omat jutut alkavat kantaa ja erottua. Jossain vaiheessa sinut huomataan.

Tällä hetkellä minulla on paljon hyviä biisejä takataskussa. Olen asenteella go with the flow, katsotaan mitä niiden kanssa tapahtuu.”

Tyyli: ”Näytän pummilta”

”Minulla voi olla viiden tonnin edestä vaatteita päällä, mutta näytän silti pummilta. Tyylini on aika vapaa ja puen fiiliksen mukaan, mutta oletusminääni kuuluvat aina korvikset, pari korua ja aurinkolasit. Ilman on alaston olo.

Vielä kolme vuotta sitten olin pelkkää väriä. Olen kai aikuistunut, kun tyylini on nykyään karsitumpi. Mielestäni Jorma Uotisella on kova tyyli. Samoin oli Karl Lagerfeldillä. Omassa pukeutumisessani on jotain samaa kuin heillä.

Lapsena saatoin unelmoida nettikauppojen sivuilla, että jos saisin ottaa yhden vaatteen, minkä ottaisin. Nykyään tilanne on taloudellisesti eri, ja jos näen jotain siistiä, voin myös hankkia sen.

Haaveilen omasta vaatemallistosta, joka olisi vaatteiden Apple eli yksinkertainen ja futuristinen.”

Treeni: ”Äiti potkii liikkumaan”

”Äitini on entinen aerobic-ohjaaja, ja olen vauvasta asti roikkunut jumpissa hänen jalassaan kiinni. 6-vuotiaana aloin harrastaa telinevoimistelua ja taekwondoa.

Treeni on minulle palautumista, rentoutumista ja itseni kehittämistä. Kun taekwondossa piti seistä puoli tuntia hevosasennossa eli puolikyykyssä, se jos mikä opetti itsekuria. Meni yhdeksän vuotta, että sain mustan vyön ja sitten rupesin valmentamaan muita. Ryhmässäni oli 40-vuotiaita miehiä, jotka pitivät minua mestarina. Jos studiolla alan epäillä itseäni, muistelen taekwondo-päiviä ja saan draivin takaisin: olen viimeinen äijä, joka luovuttaa.

Kun breikkasin, treenit jäivät vähemmälle. Äiti on ollut se, joka on potkinut minua takamukselle, että nyt liikkumaan. Syön hyvin ja terveellisesti ja senkin olen oppinut äidiltäni. Hän on monella tapaa esikuvani.

Ei oikeastaan ole sellaista hetkeä, että minun tekisi mieli burgeria tai karkkia. En ole koskaan juonut enkä kokeillut muitakaan päihteitä. Toiset käyttävät päihteitä päästäkseen kuorestaan ulos, itse osaan olla sosiaalinen ilmankin.”

Parhaat asiat ovat ilmaisia, mutta rahalla saa enemmän asioita tapahtumaan.

Raha: ”Ostin synttärilahjaksi 6 000 euron korun”

”Olen enemmän kuin tyytyväinen siihen, miten paljon tienaan. En kuitenkaan ota sitä itsestäänselvyytenä, vaan olen kiitollinen, että menee näin hyvin. Faktahan on, että parhaat asiat ovat ilmaisia, mutta rahalla saa enemmän asioita tapahtumaan.

Vielä kaksi vuotta sitten mietin, jos menin ravintolaan, että haluaisin syödä tuon 11 euron annoksen, mutta pakko ottaa pari euroa edullisempi ja itse asiassa sekin tuntui pahalta. Tai ajattelin, etten voi mennä arkena leffaan, vaan täytyy olla juhlapäivä.

Kalleinta, mitä olen hankkinut, on kuuden tonnin kaulakoru 20-vuotislahjaksi. Teetätin sepällä Töis-logosta timanttikorun. Mitään näin isoa en osta harkitsematta tarkkaan. Seuraavaksi aion hankkia sijoitusasunnon.”

Rakkaus: ”Vihaan parisuhdejuttuja”

”Suhtaudun rakkauteen skeptisesti. Uskon, että se on energiana olemassa, mutta kumppaneiden väliseen rakkauteen en usko. Romanttinen rakkaus on minulle mysteeri. Silti rakkaus on maailman tärkein asia: rakastan asioita ja ihmisiä ja rakastan elämää joka päivä.
Olen parisuhteessa, ja se perustuu tunteeseen, että tämän ihmisen kanssa on hyvä olla. Kumppanini on paras ystäväni ja minä olen hänen paras ystävänsä. Mutta vihaan parisuhdejuttuja. Semmoista, että pitäisi tehdä söpöjä juttuja yhdessä vain, koska olemme suhteessa.
Erikoiset ihmiset kääntävät pääni. Ihastun ihmisiin, joissa on asennetta ja jotain, mitä muilla ei ole. Karisma on kaikkein tärkeintä.”

Cledos, 20, eli Vladislav Heponen. Artisti, joka tuli tunnetuksi Töis-biisillään.

 

Teksti Johanna Lätti
Kuvat hanna linnakko