13 hengen jättikommuuni vai 16 neliön minikoti? Kolme naista kertoo epätavallisista opiskelijakämpistään

13 hengen kommuuni, minikoti jossa kokkaat sängystä käsin tai ilmaista majailua papan kanssa. Nämä opiskelijat asuvat epätavanomaisesti, huokeasti ja mukavasti.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Suloista perhe-elämää

Marianne Honkasaari, 24, Espoo,
matematiikan ja systeemianalyysin opiskelija.

”Otaniemen legendaarisinta 13 opiskelijan solukommuuniamme kutsutaan Bratislawa Youghurtiksi eli tuttavallisemmin BY:ksi. Nimitys ei ole meidän keksimämme, vaan juontaa juurensa 35 vuoden taakse, jolloin kommuunimme esi-isä sai alkunsa teekkarijalkapallojoukkueesta. Kaksi ystävääni asui täällä ennen minua ja heidän huikeiden kokemustensa kautta innostuin itsekin yhteisöllisestä kommuuniasumisesta. Vaikka asuminen on täällä hieman tyyriimpää kuin aikaisemmassa solukämpässäni, en vaihtaisi BY:tä mihinkään. Maksan vuokraa noin 300 euroa kuussa. Olen kerännyt täällä asuessani reppuuni niin paljon upeita muistoja ja tutustunut niin moneen huippunaiseen ja -mieheen eri opiskelulinjoilta, eri puolilta maailmaa.

Opiskelija-asuinnoissa on alueellamme rajoitettu asumisaika. Tästä syystä muutama jäsen hyvästellään joka vuosi haikeudella ja muutama uusi kastetaan skumpalla. Se on sekä hyvä että huono juttu: uudet asukkaat tuovat uusia tuulia asumiseen, mutta toisaalta menettää kämppiksen, jonka kanssa on jo hitsautunut yhteen. Onneksi he voivat aina tulla käymään luonamme ja kutsummekin heitä usein eeppisiin bileisiimme.

Toisin kuin usein luullaan, emme kuitenkaan juhli joka päivä. Arki kommuunissa on enemmänkin idyllistä perhe-elämää. Katselemme elokuvia ja pelaamme lautapelejä yhteisessä olohuoneessamme. Pelastamme toistemme surkeita kokkausyrityksiä, lainailemme piirakkavuokia ja tietenkin opiskelemme. Viikoittain meillä on yhteinen saunavuoro ja kesäisin varaus rantalentopallokentälle. Ihaninta on kuitenkin kämppisten vankkumaton tuki surkeimmallakin hetkellä. Koskaan ei tarvitse tuntea oloaan yksinäiseksi, mutta tarvittaessa voi vetäytyä omaan makuukoppiinsa.

Välillä yöllinen metelöinti ja yhteisten tilojen sotkuisuus ärsyttävät. Niitä on kuitenkin pyritty välttämään yhteisillä pelisäännöillä. Ajoittain meille saattaa tulla sisarellista kinaa keskenämme, mutta viimeistään aamupalapöydässä ne on jo haudattu. Kämppikseni ovat opiskeluaikainen perheeni, jotka tiedän tapaavani vielä monta kertaa poismuuton jälkeenkin. Kun tulevaisuudessa järjestän ensimmäisen omistusasuntoni tuparit, kutsun heidät kaikki nostattamaan bileet kattoon.”

Vehreää landeilua papan kanssa

Riikka Leinonen, 28, Juupajoki,
maisema-arkkitehtuurin ja liikunnan
yhteiskuntatieteiden opiskelija.

”Erottuani pitkäaikaisesta parisuhteesta, halusin olla kuin kilpikonna: vetäytyä kuoreeni rauhaan ja hiljaisuuteen. Kaupungin hälyssä en voinut keskittyä oikein mihinkään, vähiten kahteen puolitiessä olevaan opinnäytetyöhöni. Mikä olisikaan parempi paikka hengähtää ja paneutua täysillä opintoihini kuin vajaan 2 000 asukkaan Juupajoki ja 85-vuotiaan pappani koti! Kun vihdoin uskalsin kertoa suunnitelmistani papalle, hän oli riemuissaan.

Alkuvuodesta hankin Jyväskylän-asunnolleni jälleenvuokralaisen, joka sai luvan huolehtia osasta viherkasvikavalkadiani. Loput viidakostani pakkasin matkalaukkuihin koristetyynyjen ja verhojen sekaan. Minulle oli varattu papan luota oma huone, jonka somistin omien tavaroideni lisäksi papan luota löytyvillä sisustusaarteilla. Huomaamattani huonekasvini ovat levittäytyneet sinne tänne ympäri papan kotia. Pappa ei ole tästä moksiskaan: poissa ollessani hän hoitaa kasveja tunnollisesti kuin oikea puutarhuri.

Hortonomiharjoittelun lisäksi teemme yhdessä kotityöt ja käymme kaupassa. Joka ikinen päivä juomme iltapäiväkahvit yhdessä. Iltaisin katsomme televisiosta ajankohtaisohjelmia ja juttelemme maailmantilasta. Välillä arvomaailmamme risteävät toisistaan kuin yö ja päivä, mutta harvoin ärsyynnyn siitä. Uskallan tarvittaessa perustella, mutta minun ei tarvitse voittaa väittelyä. Silloin kun olen kiireinen opiskelujeni kanssa, huomaan, etten jaksa jaaritella yhtä paljoa. Onneksi meillä on niin paljon tilaa käytössämme, että aina voi siirtyä toiselle puolelle taloa vetämään happea.

En aiemmin edes ajatellut asuvani maalla, mutta nyt olen aivan rakastunut maaseudun verkkaiseen elämänrytmiin. Kun päivissä ei sään lisäksi ole mitään muuta vaihtelua, pystyy keskittymään eri tavalla. Nautin myös kovasti Juupajoen maisemista. Tuntuu ihanalta, kun voin vielä ennen nukkumaanmenoa käydä ihailemassa ikkunasta rauhallista pelto- ja järvimaisemaa. Olen miettinyt, että näihin idyllisiin maisemiin olisi mukava kutsua useamminkin kavereita, mutta toistaiseksi luonani on vieraillut vain pari hyvää ystävää Helsingistä. He ovat suhtautuneet asumiseeni todella positiivisesti, ja yllättävän moni on ollut itsekin kiinnostunut sukupolvineutraalista elämästä.

Haluaisin jatkossakin asua päätoimisesti maaseudun rauhassa niin, että minulla olisi tällä samalla tontilla oma minitalo. Olen pienestä asti tuntenut vetovoimaa tätä paikkaa kohtaan, vaikka pidänkin kaupungin monipuolisesta kulttuurielämästä. Siksi olisi mukavaa, jos omistaisin pienen kämpän kaupungista, missä voisi välillä nauttia aivan erilaisista riennoista.”

Untuvaista majailua minikämpässä

Aino Ruohola, 23, Helsinki,
kiinteistötalouden opiskelija.

”Minulla on aivan törkeästi kenkiä miniasuntoni säilytystiloihin nähden. Olen ratkaissut tilanteen säilyttämällä työpaikkani kaapistossa korkkareitani. Muuten omistan onneksi melko vähän tavaraa, ja koko omaisuuteni mahtuu yhteen pakettiautoon. Huonekaluni ovat tilaa vieviä, mutta erittäin mukavia ja kauniita. Ja tarkoitan nyt pääasiassa 180 cm leveää sänkyäni, sillä 16 neliön kotini on oikeastaan vain pelkkää sänkyä. Vaikka kaikki, huonekalumyyjää myöden, kauhistelivat valintaani, en halunnut tinkiä mukavuudesta enkä voinut vastustaa isoja houkuttelevia sänkyjä, sillä nukuin edellisessä asunnossani kovalla vuodesohvalla. Sänkyä ostaessani unohdin kuitenkin mitata yhden asian: sen korkeuden. Sänkyni nousee ikkunalautojen yläpuolelle ja mahdollistaa näin naapureilleni hyvinkin arveluttavat näkymät.

Sänkyvoittoisen huoneeni lisäksi minulla on oma vessa, suihku ja keittiö, jossa kokkailen pääasiassa vain aamupuuroa suoraan sängystä sänkyyn. Isommassa kämpässä aamut lähtivät liikkeelle nopeammin, kun keittiöön piti oikeasti kävellä aamupalalle. Nyt minun on todella vaikea nousta aamulla ylös, kun lattiaa ei ole edes näkyvissä.

Jos olen illalla kotona, ainoa vaihtoehto on istuskella sängyllä. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä nukkuminen on ihanaa. Kaiken muun pyrin tekemään muualla. Tämä ajatus on toteutettavissa, sillä Helsingissä on monipuoliset palvelut ja ravintolat, jotka sijaitsevat kaikki kulman takana. Pystyn suuntaamaan tuloni enemmän palveluihin ja ulkona syömiseen vain reilun 300 euron vuokrastani johtuen. Moni ei usko alhaista vuokraani, kun kerron, että asuntoni sijaitsee aivan kantakaupungissa. Sen jälkeen neliötkään eivät juuri yllätä, no ainakaan siihen asti, kunnes pääsee paikan päälle ihmettelemään.

Minikämppään on vaikea sulkeutua yksinään, sillä aina jossain vaiheessa kaipaan enemmän tilaa hengittää. Silloin lähden ulos, vietän aikaa poikaystäväni luona tai hengaan erilaisissa opiskelijatapahtumissa. Olen minä järjestänyt juhlia kotonanikin. Pidin jopa 14 hengen tuparit, joissa istutin vieraat vieriviereen laatikostojen ja tyynyjen päälle.

Vaikka haaveilenkin hieman isommasta asunnosta, jonne voisin ongelmitta kutsua paljon kavereita kylään, asuntoni sijainnista en luovu. Enkä sängystänikään.”

Kuvitus Isma Valkama

LUE MYÖS

Johanna Puhakka: ”Sunnuntaisin pidän kotona kauneusiltoja”

Opiskelija hoi! Näillä sovelluksilla helpotat arkeasi

Valvottaako? 8 makuuhuoneen sisus­tus­vinkkiä, joilla parannat untasi

Teksti Elina Viitanen
Kuvat sutteerug AleksandarNakic Reimphoto