Mitä teen?

Vierailija

En tiedä mitä teen poikaystäväni kanssa, onko edessä ero.
Olemme molemmat vähän päälle 20-vuotiaita. Olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa kaksi vuotta. Hän on ollut paras kaverini kolmisen vuotta. Suhteemme on siis arkipäiväistynyt jo aikoja sitten, mutta viime kuukausina olen alkanut miettiä, onko tämä todella sitä mitä minä tahdon. Olemme puhuneet kihloihin menemisestä, lapsista ja suunnitelleet tulevaisuuttamme. Minua pelottaa ajatus loppuelämästäni tällaisessa suhteessa, josta en saa sitä mitä haluaisin.
Hän on ihana, turvallinen ja luotettava. Rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta, ja hän on minulle tärkein asia maailmassa. Mutta onko tämä tuttu ja turvallinen sitä mitä minä haluan?
Minun elämässäni ei ole tällä hetkellä muuta kuin raastava työni. Häntä ei kiinnosta minun työasiani, niin meillä ei ole oikein puhuttavaa.
Minä olen kuin avoin kirja, kerron tunteeni ja ajatukseni koko ajan hänelle. Hän taas ei kerro mitään. Hän vain sanoo että ”ei ole mitään kerrottavaa”. Minä haluaisin käydä hyviä keskusteluja, vaihtaa ajatuksia ja mielipiteitä. Minä haluaisin pieniä yllätyksiä (esim. söpö lappu jääkaapin ovessa), huomioimista ja että hän näyttäisi olevansa minusta kiinnostunut. Hän ei sano minua enää kauniiksi, eikä kehu minua. Hän ei kannusta minua, eikä tunnu olevan kovinkaan kiinnostunut minun elämästäni oikeasti.
Hänelle on vaikea puhua, koska monestikkaan en saa sanottua niitä asioita, mitkä pyörivät mielessäni koko ajan. Ja sitten jos sanon, asia painetaan villaisella, siksi illaksi, ja hän luulee että asia on puhuttu loppuun. Miten voi keskustella asian ”minä taidan haluta muuttaa yksin asumaan” loppuun?
Seksielämämme on kuihtunut miltei olemattomiin, kun aiemmin se oli jokapäiväistä. Ja siitä on tullut ”suoritus”, joka tulee suorittaa parin viikon välein. En pysty tulemaan yhdynnässä, ja aiemmin hän yritti saada minut tulemaan mutta nyt hän on luovuttanut.
Olen huomannut ettei hän tunne minua. Hän ei muista, mistä asioista pidän, hän ei muista mitä pelkään, ja jos hän jotain muistaa niin hän tekee siitä suuren numeron että ”katsos nyt, minä muistin!”.
Suurin syy tällä hetkellä, miksi en eroaisi, on se että en kestä ajatustakaan hänestä jonkun toisen naisen kanssa. Seurustelemme nyt toista kertaa, ja välissä hän eli vähän liiankin villiä sinkkukauttaan, jossa viini virtasi ja naisia riitti (tämä sattuu minuun vieläkin, vaikka minä seurustelinkin toisen kanssa siinä välissä). En kestä ajatusta että törmään häneen vaikka baarissa ja hän on siellä iskemässä muita naisia. Minua pelottaa, että hän juo itsensä hengiltä, sillä se ei ollut kovin kaukana viime sinkkukaudellakaan.
Olen aina palannut takaisin hänen luokseen, ja viime kerralla hän sanoi, ettei jaksa odottaa minua enää pidempään. Eli tämä on nyt viimeinen kerta, kun yritämme.
Olemme muuttaneet uudelle paikkakunnalle, enkä ole vielä saanut hyviä, luotettavia ystäviä. En halua muuttaa takaisin kotikaupunkiini, mutta jos jättäisin hänet, jäisin todella yksin täällä. Ainoa toivoni on päästä kouluun, josta saattaisin saada uusia kavereita. Yksinäisyys pelottaa enemmän kuin mikään.

Kiitos jos jaksoitte lukea. Jo tämän kirjoittaminen selvensi ajatuksiani vähän.

Kommentit (7)

Vierailija

Kiperä tilanne ja vaikeaa jollei puhuminen suju. Jos sinusta tuntuu, ettei suhteenne ole sellainen minkälainen haluaisit sen olevan, ei sinun kannata jäädä murehtimaan vaan aloittaa uusi elämä. Ensin sinun ehkä kannattaisi tutustua itseesi ja miettiä, mitä itse haluat elämältä ja suhteelta? Jos tämä onkin vain jonkinlainen alamäki ja voisitte jotenkin ruopaista sieltä ylös? Tai, jos vietättekin liikaa aikaa yhdessä, jos ottaisitte molemmat omaa-aikaa vaikka jollakin harrastuksella,auttaisiko se?
Ensin kuitenkin sinun tarvitsee tuntea omat tarpeesi ja itsesi, ennen kuin voit jakaa itsesi jonkun kanssa :)

Vierailija

Olette vielä niin nuoria, että ei ehkä kannata jäädä tuollaiseen suhteeseen. Poikaystäväsi ei ole sun vastuullasi joten vaikka julmalta voi kuulostaakin, niin et voi syyttää itseäsi, jos / kun tyyppi rupeaa juomaan, jos eroatte.
Mun mielestä, jos kahden vuoden seurustelun jälkeen ollaan tuossa pisteessä, niin ei kannata jatkaa. Täytyy muistaa, että kaikki eivät vaan yksinkertaisesti sovi yhteen.

Vierailija

Itse olin pari kuukautta sitten täysin samassa tilanteessa enkä lopulta nähnyt enää mitään muuta vaihtoehtoa kuin ero. Helppoa se ei todellakaan ollut ja edelleen ikävöin entistäni ihan mielettömästi mutta en vain ollut suhteessamme onnellinen. Yksinäisyys pelotti ja pelottaa edelleenkin todella paljon mutta sen kanssa on oppinut elämään. Se itsensä irti repäisy vaatii eniten voimia ja tuntuu kaikista pahimmalta.
Jos eroon päädytte kannattaa aloittaa joku uusi harrastus joka vie ajatuksia pois erosta ja eksästä. Kunhan lähtee liikkeelle eikä masennu, niin huomaa miten ihanaa se elämä oikeasti onkaan :)

Vierailija

Sanoit, ettet tiedä oikein mitä elämältä tahdot. Ei kannata mennä kihloihin, hankkia lapsia ja mennä naimisiin, jos sitä ei oikeasti tahdo, eikä se tunnu oikealta tänhetkisen kumppanin kanssa. Musta tuntuu, että olette kasvamassa erilleen. Teidän välillä ei ole paljon kesksutelua. Mies ei enää tunne sitä naista, joka susta on kahden vuoden aikana kehittynyt, eikä halua kuunnella sun huolia. Hän ei ikäänkuin ole enää paljon läsnä suhteessa. Etkä sä voi jutella hänelle avoimesti, koska hän on etäinen. Tiedätkö, välittääkö hän susta yhä?

Jos ongelmakohtiin ei löydy ratkaisuja tai halua korjata ne, en näe suhteelle muuta kohtaloa, kuin ero. Kumppanista luopuminen on aina raskasta, mutta tunteet haalenee ajan myötä. Jos et kestä nähdä miestäsi muiden naisten kanssa, älä mene sinne baariin.

Jos eroaisitte, olisko sun mahdollista viettää kesä omalla kotipaikkakunnalla? Et olis niin yksinäinen ja saisit tukea vaikean vaiheen yli ystäviltä ja perheeltä. Kannattaa myös ehdottomasti uus hankkia harrastus, se auttaa löytämään uusia tuttavuuksia ja pitää ajatukset muualla.

Vierailija

Kuulostaa aika lailla edelliseltä suhteeltani.
Herran jestas kuinka paljon rakastin silloista poikaystävääni, seurustelimme lähes 4 vuotta kunnes erosimme minun päätöksestäni. Hän oli kirjaimellisesti kaikkeni.
Olimme kuitenkin kuin yö ja päivä, hän oli ns "sivistynyt" hyvätapainen, kunnollinen ja halusi vakaan tulevaisuuden, tottakai itsekin suunnittelin tulevaisuutta, mutta elän enemmänkin tunteella kuin järjellä.. Jossain vaiheessa aloin huomaamaan samoja asioita kuin sinä, hän ei enää tuntenut minua, ei muistanut mistä pidin, mitä inhosin, mitä pelkäsin, tai mitä olin yrittänyt puhua hänelle.. ja jos hän jotain muisti, tuli voitonhuuto "katsos nyt, kyllähän mä muistan mitä sä oot puhunut" ..
tulin jopa petetyksi suhteen aikana.. jatkoimme silti pienen tauon jälkeen, koska rakastin häntä TAI en osannut olla YKSIN.

sitten luin netistä lauseen "you'll never find the right person, if you don't let go of the wrong one"
ja tapasin nykyisen mieheni.
minulla ei ole mitään vihamielisiä tunteita exääni kohtaan huolimatta riidoistamme, hänen pettämisestään yms, ihan vain siksi, että luultavasti jos en olisi kokenut tuota koko suhdetta alusta loppuun, en osaisi olla nyt niin onnellinen nykyiseni kanssa kuin olen.
onneni kukkuloilla.
eli... you'll never find the right person if you dont let go of the wrong one.
jos nykyinen miehesi on sinulle se oikea, selvittäkää asiat perin pohjin, istutte alas ja keskustelette, ei siis pelkästään että sinä kerrot tunteistasi ja hän kuuntelee vaan oikeaa keskustelua.
jos olet suhteessa loppuen lopuksi siksi että et halua jäädä yksin, niin kuin minulle kävi, niin älä huoli, et todellakaan jää yksin, ystäviä saat varmasti! ja uusi (parempi) mieskin tulee kun sille on oikea aika. : )
missä kaupungissa asut nykyään, olisiko mahdollista näiltä keskustelupalstoilta löytää kahvitteluseuraa?

Vierailija

Niin tuttua. Nyt tuntuu niin tyhmältä kun juuri kirjoitin suunnilleen samasta aiheesta 20min sitten aiheen tänne ja täältäkin voi jo lukea niin hyviä neuvoja ja kokemuksia.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat