Itsemurha

Vierailija

Tällainen iloinen keskustelunaihe tuli mieleeni äsken, kun jossain joku oli kirjoittanut, että itsemurha on säälittävä teko...

Haluaisin vain kuulla, että mitä mieltä olette itsemurhasta, onko se hyväksyttävä teko, saako ihminen itse päättää päivänsä?

Tein lähihoitsukoulussa opinnäytetyön itsetuhoisuudesta ja totesin, että itsemurhat ovat edelleen melkoinen tabu Suomessa, vaikka Suomi on itsemurhakuolleisuuden kärkimaita. Mun mielestä aiheesta pitäisi puhua avoimemmin, koska todella monen ihmisen lähipiirissä on joku, joka on päätynyt itsemurhaan, ja vaikkei itsetuhoon päätynyttä ihmistä tuntisikaan hyvin, se aina koskettaa tavalla tai toisella.

Sivut

Kommentit (21)

Vierailija

Riippuu elämäntilanteesta, onko itsari itsekäs teko vai ei. Jos henkilöllä on vaikkapa lapsia, niin onhan se todella itsekästä.

Eniten mua itsemurhan tekijöissä ihmetyttää se, että eikö ne ihmiset jotenkin käsitä sitä, että heilläkin on kuitenkin vain yksi ainoa elämä, eikä mitään do overeita ole mahdollista saada? vai uskooko ne sitten vaan niin vakaasti pääsevänsä taivaaseen tai syntyvänsä uudelleen.

Ei se elämä itsemurhan avulla ainakaan parane, se on ihan satavarma.

Vierailija

Ainahan se on itsekäs teko, ja tuskin sitä voi missään tilanteessa kutsua "hyväksyttäväksi". Ja onhan se säälittävääkin, varsinkin jos tuon ymmärtää sillä tavalla että on sääli että jonkun elämä oli niin huonolla tolalla että koki kuoleman ainoaksi vaihtoehdoksi.

Eihän siinä ole kyse elämän parantamisesta, vaan elämän päättämisestä. Monelle lohdullisempaa onkin nimenomaan se ajatus että se on siinä, kuolema ja kaiken loppu on tavoite, ei pilvenreunat ja uudelleensyntymiset.

Mutta ei se minusta ole kenenkään muun asia sitä hyväksyä tai tuomita, mitä se kenellekään muulle enää siinä vaiheessa kuuluu kun se on tapahtunut. Tärkeämpää olisikin keskittyä ennaltaehkäisyyn. Ei terveet, täydessä ruumiin- ja sielunvoimissaan olevat ihmiset halua tappaa itseään. Eikä suurin osa itsemurhaa yrittävistä tai siinä onnistuneista oikeasti edes halua kuolla - ne ei vaan näe muuta tietä pois psyykkisistä ja muista vaikeuksistaan.

Vierailija

Mä voin ymmärtää itsemurhan etenkin niissä tapauksissa, joissa on joku ruumista ja elämistä haittaava sairaus. Esimerkiksi ystäväni ukki sairasti kuolemaan vievää syöpää, eikä kestänyt viimeisiä kuukausia. Hänen perheensä ymmärsi asian täysin ja en minäkään haluaisi kiduttaa läheisiäni jos kaikki muut asiat ois selvinny.

Oon itte nähny kahden mulle erittäin läheisen ihmisen taistelua itsetuhoisuuden ja elämänhalun välillä. Toinen heistä olisi onnistunut, ellei puoliso ois heränny keskellä yötä siihen. Hänelle kuolema ois ollu nimenomaan pakoreitti, koska keinot oli vähissä eikä hän päässy edes hoitoon. Ilmeisesti ihmisen pitää yrittää itsemurhaa ennenkuin nykyään pääse hoitoon.

Toisessa tuntemassani tapauksessa henkilöä on jo 8 vuotta, koko nuoruuden ajan, vaivannu erittäin ikävä sairaus joka on vaikuttanu ihan kaikkeen, myös ammatin valintaan. Välillä hänelle on ennustettu kuolemistakin, niin tottahan sen ymmärtää, että itsetuhoisia ajatuksia löytyy. Kun mitää ei voi suunnitella ja elämä pyörii sen ympärillä että pitää muistaa syödä miljoona lääkettä päivässä.

Ensimmäinen henkilöistä on äitini ja toinen poikaystäväni. Meillä aihe ei ole onneksi tabu, muuten mä en jaksais omaakaan elämää.

Vierailija

Minun isä teki itsemurhan. Hänellä oli kylläkin mielenterveysongelmia ja niihin määrätyllä lääkityksellä se kävi.
Itse en ole luovuttaja-tyyppiä, joten en ihan täysin ymmärrä miksi luovuttaa ja päättää päivänsä, kaikesta kun voi selvitä jos yrittää.

Vierailija

Olen samaa mieltä, että itsemurha on melko itsekäs teko, jos itsellä on pieniä lapsia, jotka eivät pysty huolehtimaan vielä itsestään. Ja onhan se tiuetysti aina ihan helvetin hirveää omaisia ja läheisiä kohtaan, oli itsemurhan tehnyt sitten 10- 20- tai vaikka 80-vuotias. Silti olen tavallaan sitä mieltä, että kaikilla on oikeus tehdä elämällään, mitä haluaa. Sitä on vaikea kuvitella, mitä itsetuhoisen ihmisen mielessä liikkuu, mutta ihan mieletön ahdistus ja epätoivo siellä täytyy myllertää, ellei muuta vaihtoehtoa näe.

Ystäväni teki itsemurhan viime keväänä. Hänellä oli masennus, siihen lääkkeet, terapiasuhde, depressiohoitajalla käynnit, töitä, ystäviä, perhe ja asiat tavallaan kunnossa, mutta silti hän ei nähnyt muuta ratkaisua kuin tappaa itsensä. Tuo tuntuu niin järkyttävältä, mutta en osaa olla ystävälleni vihainen. Enkä halua olla. Tavallaan ymmärränkin häntä, vaikken itse voisi koskaan kuvitella tekeväni samalla tavoin, vaikka mikä olisi.

Mutta säälittävänä tekona en itsemurhaa pidä missään tapauksessa. Itsemurhan tehneiden ihmisten elämä on varmasti ollut todella vaikeaa, joten poispääsy on voinut olla hyvinkin helpottava tekijä. Etenkin juuri noissa tapauksissa, jos on jo useita vuosia sairastanut parantumatonta ja kivuliasta sairautta.

Vierailija

Entinen poikaystäväni teki itsemurhan, kuten teki myös 2 entistä kaveriani. Itsekin yrittänyt, mutta onneksi sain apua ongelmien ratkaisemiseksi ja olen nyt kunnossa. Itsemurhaa pidän nykyisin itsekkäänä tekona, ja tajusin terapiassa ollessani että juuri edellämainittujen ihmisten teot saivat mut yrittämään samaa, koska en osannut käsitellä suruani enkä halunnut heistä päästää irti.

Toki ymmärrän sen että ihminen joka on vakavasti sairas, haluaa päättää päivänsä, ja siihen kyseisellä ihmisellä on oikeus, kenenkään ei tarvitse kärsiä kivuista.

Vierailija

Toki itsemurha saattaa olla itsekäs teko, mutta säälittävää se ei missään nimessä ole. Pitäiskö ihmisen kärsiä hirveitä tuskia, fyysisiä tai psyykkisiä, vain sen takia, että ei tee itsekästä tekoa? Ei todellakaan tarvitse.

Itsälläni on itsemurha pyörinyt monesti päässä. Sairastuin viime kesänä paniikkihäiriöön sekä vaikeaan ahdistuneisuushäiriöön. Tätä ennen olin sairastanu keskivaikeaa masennusta yli kaksi vuotta. Kesän jälkeen kun minut kirjaimellisesti heitettiin pihalle psykiatriselta osastolta vain sen takia kun ajateltiin että se passivoisi minua jollain tapaa, vaikka olin aina pystynyt olemaan aktiivinen. Jouduin olemaan noin kuukauden kotona ennen kuin pääsin päiväosastolle. Sen kuukauden aikana otin kevyen lääkkeiden yliannostuksen varmaan noin viisi kertaa. Kai se oli hätähuuto. Kun pääsin päiväosastolle minulle ei suostuttu määrääm bentsodiatsepaameja eli diapamia, opamoxia jne. Eli rauhoittavia. Halusin lääkkeitä paniikki- sekä ahdistuskohtauksien varalle. Jouduin ravaamaan jopa keskellä yötä sairaalan päivystykseen että sain rauhoittavaa pahaan ahdistuskohtaukseen. Päivystyksessä ihmeteltiin miksi minulle ei määrätä kotikäyttöön rauhoittavia että ei tarvitsisi päivystyksessä ravata.

Päiväosastojaksokin loppui ja jäin täysin omilleni. Siinä vaiheessa oli pakko saada täsmälääkkeet ahdistukseen, joten käännyin yksityiselle. Aikaisemmin en ollut mennyt, koska olin lähestulkoon rahaton. Yksi ainut resepti maksoi 100 euroa. Asiat kuitenkin helpottuivat täsmälääkkeen vuoksi.

Noin puolitoista kuukautta sitten kärsin neljän päivän hirveästä raastavasta ahdistuksesta. Psykosoomaatisina oireina oli vatsakipu sekä pahoinvointi. Vedin kohtuuden rajoissa erinäisiä lääkkeitä ahdistukseeni. Mikään ei auttanut ahdistukseen, olin ainoastaan tokkurainen. Silloin puhuin läheisilleni että en halua kuolla, mutta en jaksa tällaista elämää. Sanoin että haluan tappaa itseni. Mietin jo suunitelman. Kun avomieheni menisi koiran kanssa, menisin lääkekaapille ja ottaisin suuren määrän psykoosilääkettä ja hieman alkoholia päälle. Tiesin että sillä pääsisin hengestäni. Läheisten puheet siitä että tuo olo menisi ohi ei auttanut. Harkitsen todella vakavasti itseni tappamisista. Jotenkin en vain tehnyt sitä. Odotin koko ajan tuota lääkärin aikaa minkä olin saanut kiirellisesti, koska rauhoittavani olivat loppu. Kun pääsin lääkärille, ahdistus oli vähentynyt. Jotenkin vain selvisin siitä.

Joten, itsemurha ei ole säälittävää.

Anteeksi runsaasta tekstistä xD

Vierailija

Olen joissain määrin vihainen eräälle perheenisälle, joka jätti kaksi teini-ikäistä poikaansa ja vaimonsa elämän kivikkoiselle polulle kärsimään. Kaikilla enemmän tai vähemmän ongelmia elämässä ja psyykessä, ja vaimo on nykyään alkoholisoitunut ja yksinäinen. En ole vielä tähän päivään mennessä saanut "syytä" hengenriistoonsa, mutta jotain mätää siinä ihmisessä muutenkin oli.
Anteeksi loukkaava sävyni, mutta kolmen ihmisen elämän pilaaminen on väärin.

Vierailija

Hyväksyttävää ei ole koskaan, väärinhän se on koska yleensä aina löytyy joku joka välittää.
Silti olen sitämieltä että ihmiset joiden läheinen tekee itsemurhan,muuttavat asiasta käsitystään.
itsellä lähtenyt entinen poikaystävä,kaveri ja setä tällätavoin.
kellään näistä asiat ei olleet toivottoman huonosti ja surunkäsittelyssäni olen tuntenut "vihankin" tunteita heitä kohtaan, kaikilla näistä oli ihmisiä jotka rakasti ja välitti.
Ja läheisilleenhän siinä eniten surua aiheuttaa (toki täytyy jokin olla vialla jos itselleen näin tekee) joten onhan se itsekästä.

olipa vaikea kirjoittaa ja selittää omia ajatuksia tästä. :o

Vierailija

Itsemurha on se kaikista itsekkäin ratkasu, mitä toisia kohtaan voin kuvitella. Ei ajatella pätkääkään niitä, jotka jää jälkeen, vaan itsekkäästi sitä, miten siitä omasta paskasta olosta pääsee pois.

Silti se on jokaisen oma valinta, vaikka en sitä voi käsittääkkään. Epäreilua niille, ketkä jää jälkeen. Raukkoja sen sijaan on ne, ketkä sitä jatkuvasti (tai edes sen kerrankaan) yrittää, vaan ei syystä tai toisesta onnistu. On helvetillisempää omaisille pelätä jatkuvasti uusia yrityksiä ja elää siinä menettämisen pelossa, ku se, että ihminen tekee sen kerralla kunnolla, jos sen noin voi sanoa. Sen jälkeen jäljelle jääneet voi asian surra, käsitellä ja mennä parhaansa mukaan elämässä eteenpäin.

Itse olen isäni menettänyt tätä kautta. Katkeruutta tunsin vuosia tämän jälkeen, vihaakin välillä. Ja sitä suurta kysymystä MIKSI, saan pyöritellä mielessäni varmasti lopun ikäni. Ne jotka itsemurhaan päätyvät, voisivat sen verran löytää itselleen selkärankaa, että jättäisivät jälkeen viestin, ja kertoisivat että mikäs se oikein menikään pieleen. Ei tarvitsisi jälkeen jääneiden syytellä itseään ja elää epätietoisuudessa.

Erika88
Seuraa 
Liittynyt29.6.2009

Kai se itsemurha on itsekäs ratkaisu. Kuitenkin se tuo "uhrin" läheisille surun ja kaipauksen tunteen. Minulla on kokemusta sekä onnistuneesta että epäonnistuneesta itsemurhasta. Tai no, ehkä tuo oli vähän väärä sananvalinta, en nimittäin itse ole koskaan yrittänyt tehdä itsemurhaa.. Mutta asiaan.

Kerron vaikka ensin serkustani, koska tämä on tuoreempi tapaus. Serkkuni yritti itsemurhaa parisen vuotta sitten. Hän oli ilmeisesti masentunut ja kyllästynyt tyrannimaiseen äitiinsä ja tämän sääntöihin. Hän asuu siis äitinsä kanssa, hänen vanhempansa ovat eronneet.

Serkkuni oli mennyt lääkekaapille ja ottanut sieltä pillereitä. Sen jälkeen hän oli lukittautunut vessaan. Sitä, miten vessan ovi saatiin auki, en tiedä. Hänen äitinsä oli kuitenkin löytänyt hänet sieltä - tarpeeksi ajoissa, onneksi. Serkkuni yritti kuitenkin pian uudestaan - taas epäonnistunut yritys. Hän oli hoidossa vähän aikaa, ja on nyt toipunut masennuksestaan. :)

Toisessa tapauksessa kyseessä oli onnistunut itsemurha. Kyseessä on ex-poikaystäväni sisko. Tämä sisko oli ollut jo pidempään masentunut, ja asui eri paikkakunnalla kuin muu perhe. Hän oli ottanut pillereitä ja huuhdellut ne alas viinalla. Hänet löysi kuolleena kämppis.

Tapauksesta on nyt kulunut viisi vuotta, mutta silti hän on edelleen sydämessäni, ja joskus kaipaan häntä suunnattomasti. Luulin hänen olevan elämää rakastava ihminen, mutta hän osasi kätkeä masennuksensa ja tuskansa ilmeisen hyvin..

Vierailija

Mä oon puol vuotta kärsiny masennuksest ja ahdistuksest. Vasta tajusin, et olen kärsinyt jonkinasteisista mielenterveysongelmista jo yläasteel, jolloin olin kiusattu koulussa. Nyt oon 24 v.
Olen viillellyt paljon ja harkinnut itsemurhaakin. Haluaisi päästä pois maailmasta. Jotenkin vain ajattelee, että kukaan ei jää kaipaamaan ja itsellä ei ole mitään tarkoitusta. Taistelu on vain liian uuvuttavaa.

Vierailija

Minä olen sitä mieltä että. KOSKAAN ei mene niiiin huonosti, etteikö voisi mennä huonomminkin...Jos ihmiset edes vitsailee itsemurhan tekemisestä, suutun. Koska se on vakava asia eikä sillä pitäisi leikitellä.

Paras ystäväni puhui minulle taannoin harkinneensa itsemurhaa aivan tosissaan.. Se veti kyllä vakavaksi. Hänen pappa oli juuri tehnyt itsemurhan, hänelle todettiin sairas joka vaivaa ja tulee vaikuttamaan loppu elämään ja lopulta luultavasti vie hautaankin. SILTI, hän ei luovuttanut ja on tänä päivänä onnellinen nuori nainen tulevaisuus vasta edessä!

Toisena siskoni. Hän painii tällä hetkellä itsetuhoisten ajatusten ja pahan masennuksen kanssa.. Mutta ilmeisesti on silti niin fiksu että ajattelee läheisiään ja etenkin sitä että hän ei ikinä halua aiheuttaa varsinkaan äidillemme sitä tuskaa että toinen tytöistä päättäisi päivänsä. Toivottavasti saadaan hänen olonsa paremmaksi ja elämä taas hymyilemään...
En itse ymmärrä miksi täytyy se yksi elämä jättää kesken. Tosin....: ) eutanasia on mielestäni eri asia koska jos on vaikka henkilö joka on sairaala hoidossa vuoteen omana ja tulee sitä olemaan lopun elämäänsä (esim 4 raaja halvaus....?) niin siinä tapauksessa ymmärrän jos haluaisi lääkäreiden irroittavan letkut´tai jotain.. Kovin sekavia tunteitä herättävä aihe kyllä : )

Vierailija

Minusta itsemurha on itsekäs teko.
Serkkuni tappoi itsensä kaksi vuotta sitten (yritti ennen sitä kerran mutta ei onnistunut ja olen hänelle edelleenkin vihainen siitä. Hänellä on kaksi poikaa, toinen nyt 3 vuotias ja toinen menee eskariin vai ekalle luokalle en ole varma, vanhempi poika ymmärsi silloin että isä ei tule enää takaisin ja nyt nuorempi poika on alkanut kyselemään tarhapäivän päätteeksi äidiltään että miksi kaikilla muilla on isä paitsi hänellä. Minusta se on väärin. Serkkuni hautajaiset pidettiin samana päivänä jolle oli alunperin sovittu kyseisen serkkuni häät..

Vierailija

pompeux, just niin tyyppiesimerkki siitä, miten vastuutonta ja itsekästä touhua... >:(
Tuli tosta mieleen kaverin isosisko, sen mies oli ilmeisesti hypänny parvekkeelta ku niiden tytär oli ollu kotona :O Ei voi ymmärtää.
Kiva kun tulee poliisit ovelle kertoon että sun iskä muuten on pudonnu parvekkeelta..
En myöskään ymmärrä niitä ihmisiä, jotka päättävät aiheuttaa "löytäjälleen" elinikäisen trauman. Miten kamalaa oliskaan löytää joku läheinen hirttäytyneenä kotoo? Entäs sit veturinkuljettajat tms.? Ajaa jonkun yli ja pahimmassa tapauksessa nähdä se..?

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat