Ongelmia.

Seuraa 
Liittynyt12.5.2009

Hei.

Mun on nyt pakko päästä purkamaan johonkin suhdeongelmia.

Olen seurustellut muutaman vuoden vanhemman jätkän kanssa nyt melkein kaksi vuotta. Ikäero ei ole oikeastaan haitannut niin paljoa kuitenkaan, paitsi tietyissä asioissa. Kun toisella on just enemmän elämän kokemusta.
Koko ajan olemme joutuneet elämään kaukosuhteessa, mutta se ei ole edes tällä hetkellä isoin ongelma. Kaukosuhdetta on kestänyt, koska on vain ollut pakko opiskelupaikkojen takia. Välimatkaa on sellaiset 250 km. Kaukosuhteessa on ne hyvät ja huonot puolensa ja enimmäkseen se ikävä painaa aina, mutta hienoa on kun toisen näkee ihan viikonkin jälkeen niin se on aina niin ihanaa kun toinen tulee asemalle vastaan ja tietää, että voi edes pienen hetken viettää toisen kanssa ja tuntea olonsa rakastetuksi. On todella ihanaa miten hän kehuu jatkuvasti ja se saa oikeasti itsetunnon nousemaan todella paljon.

Asiat on muuttunut nyt vain todella paljon. Me sovitaan poikaystäväni kanssa tavallaan todella hyvin toisillemme ja olemme toisistamme aika riippuvaisia, mutta silti kuvioissa on ollut jo jonkun aikaa paljon ongelmia, jotka oikeasti ahdistavat ja stressaavat melkein jatkuvasti.
Vietimme yhdessä n. pari kuukautta kun suoritin työharjoittelun paikkakunnalla missä mieheni asuu. Jo vähän ennen sitä meillä oli mennyt huonosti, mutta halusin kuitenkin mennä sinne, koska ajattelin että kaikki asiat olisi muuttunut vain parempaan päin. Toisin kävi, tosi usein riideltiin ja näin poikaystävästäni puolia mitä ei kukaan nainen haluaisi nähdä.. Hän aika usein joi ja niin mäkin ja kun on huolia, niin kännissä ne purkaa helpommin. Sanoo kaiken mitä mieleen tulee. Riideltiinkin usein ja joskus todella pahasti.. Jälkeenpäin olen miettinyt, että miten pahasti toista onkaan molemmat kohdellut, vaikka toista rakastaakin.

Mutta isoin ongelma tässä on se, että mieheni osaa olla todella vaativa. Siis toki toiselta voi haluta asioita ja toista voi vähän yrittää muuttaakin, mutta hän on loukannut minua aika pahastikin. Noh, hän rakastaa sitä miltä näytän, olen ulkoisesti mieheni unelmien nainen, mutta riitänkö muuten? Olen nuorempi ja sen takia en kaikissa asioissa niin viisas, sen myönnän ja se on totta. Mutta hän on muutenkin sanonut, että olen jotenkin saamaton välillä ja en tarpeeksi aktiivinen. Mieheni itse urheilee ja sellainen ihminen, joka osaa käytännön asiat ja muutenkin on viisas tietyissä asioissa. Sillon kun aloimme vasta seurustelemaan niin en harrastanutkaan liikuntaa niin, mutta ei se mussa mitenkään näkynyt ulkoisesti. Nyt jonkun aikaa sitten jo olen aloittanut kunnolla liikkumaan ( käyn salilla ja lenkkeilyn aloitan jossain vaiheessa) ja tekemään itse asioita enemmän.
Hän myös sanoo, että en osaa olla pomo, se joka ehdottaa ja keksii asioita mitä voisimme yhdessä tehdä - sekin on valitettavan usein pitänyt paikkaansa ja en edes tiedä miksi en ole antanut oman ääneni kuulua tarpeeksi.. : /

Harmittaa tosi paljon kun on pieniä puutteita, mutta ne tuntuu tosi isoilta. En halua vain olla nätti tyttö. Haluan kehittyä ja olla oikeasti hänelle hyvä nainen, vaikka meillä onkin mennyt huonosti. Mutta kaikki muutokset ei tapahdu hetkessä..

Mun pitäisi vaan tosiaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja rohkeasti tehdä aloitteet asioissa!

Meillä on nyt kaiken lisäksi vähän outo tilanne meneillään. Pidämme vähän kuin taukoa, mutta ei kuitenkaan, ääh en tiedä.
Poikaystäväni kuitenkin sanoi vähän aikaa sitten, että on kyllä vahvasti tuntenut, että olemme vielä pitkänkin ajan yhdessä, mutta mun pitäisi vaan tsempata tietyissä asioissa.

Nyt kuitenkin puhutaan vain mun puutteista. On hänessäkin vikansa, mutta enimmäkseen haluan nyt selvittää omat ongelmani ja kehittyä paremmaksi ihmiseksi. Kyllä mä tiedän hyvät puoleni. Olen seurallinen, ystävällinen, kiltti ja mukava. Mutta huonoina puolina on sekin, että jos suutun niin osaan olla aika lapsellinenkin joskus.. Kyllä voin myöntää että tiedän ne mökötyskohtaukset..

Mutta kun tiedän heikkouteni, niin sitten ne voi muuttaa.
Kyllä mä koko ajan kasvan ja viisastun, mutta en tiedä tapahtuuko muutokset liian myöhään.
Selitän nyt jotain sekavaa, mutta toivottavasti joku edes ymmärtää jutun pointin. Onko kenelläkään muulla ollut vastaavaa tilannetta?

Kommentit (11)

Vierailija

Tekstisi pistää pohtimaan.
Olen omassa parisuhteessani huomannut, että toisinaan tekisi mieli läpsäyttää kultaa mojovasti takapuolelle että "yritä nyt vähän!" Meistä minä olen se joka yrittää pitää elämän enemmän säännöllisenä harrastusten ja vapaa-ajan käytön osalta. Panostan myös enemmän kouluuni, ja vaikka koulutuksemme ovatkin erilaiset, toivoisin hänen itsensä vuoksi kultani toisinaan tsemppaavan enemmän.
Toisaalta tiedän että kyllä miehellänikin on minussa kestämistä. Toisinaan vain olen kuin perseelle ammuttu karhu, ja jokapäiväisen stressin vuoksi silloin tällöin sietokynnys ylittyy ja tulee itku. Kultani on näissä tilanteissa aina kuitenkin tukenani, ja antaa anteeksi puutteeni.
Juuri tässä se jippo piileekin. Kumpikin pystyisi epäilemättä listaamaan asioita, jotka haluaisi toisessa muuttaa, mutta ne täytyy pystyä antamaan anteeksi. Riitoja ei pidä pelätä, sillä olen huomannut että jollain tapaa ne lujittavat parisuhdetta - riidan päätteeksi on jälleen oppinut jotakin molemmista, joissa voisi olla parantamisen varaa. Mutta ne pitää olla valmis antamaan anteeksi.
Tuossa teidän parisuhteessa epäilyttävältä kuulostaakin juuri se, että sinä tiedostat omat heikkoutesi ja ymmärrät että voisi olla aika kitkeä niitä pois. SINÄ olet valmis kompromisseihin, myöntämään virheesi, onko kumppanisi? En tietenkään tunne teitä kumpaakaan enkä ole nähnyt suhdettanne, mutta tekstisi perusteella mies kuulostaa sangen itseriittoiselta. Onko hän ymmärtänyt, ettei vika ole aina sinussa? Parisuhteeseen ei pitäisi kuulua toisen kykyjen moittiminen, vaan rakentava riitely ja sen lomassa itsensä tuntemaan oppiminen.
Ehkä voisit jutella miehesi kanssa tilanteesta. Aihe saattaa olla tulenarka, etenkin jos miehesi ei ole valmis myöntämään omia heikkouksiaan. Mutta pidä puolesi! Sen myötä suhteenne voisi muuttua tasavertaisemmaksi, eikä sinun tarvitsi potea turhaa, jatkuvaa syyllisyyttä.

Vierailija

Mulla tuli kanssa aikalailla samanlaiset asiat mieleen kuin opiskelija-lauralla. tottahan sitä pitkän suhteen aikana alkaa huomata toisessa usein moniakin asioita, mitkä toisessa voisi olla paremmin ja muuttaa, mutta kyllä se tosiaan on aina molemminpuolista, eikä niin, että vain toisen pitäisi tehdä kompromisseja ja muuttua.

Ja tuohan on todella ihailtavaa, että olet itse tiedostanut nuo asiat, missä voisit petrata. Ja on hyvä, että osaa ottaa vastaan "kritiikkiä" ja muutosehdotuksia, mutta ei sen pidä silti niin olla, että toinen yrittää väkisin muuttaa omaa persoonaansa tai tapojaan ja muokkautua sellaiseksi, että toinen voi olla tyytyväinen. Jollet sinä ole sellainen, että aktiivisesti menisit koko ajan ja harrastaisit tms, niin mitä sitten? Sinulla on varmasti muita piirteitä ja asioita, joita miekkosesi rakastaa ja arvostaa.

Mutta keskustelua nyt vain. Avointa ja rehellistä. Ja jos tulee riita, niin antakaa tulla. Se voi tosiaankin olla hyvinkin opettavaista, vaikkei se sillä riidan hetkellä tunnukaan kivalta.

Vierailija

Kuulostaa aika tutulta. Oon itessäni huomannu, että haluaisin olla täydellinen tyttöystävä. Olen siis perfektionisti ja otan meidän riidat joskus aivan liian vakavasti. Koen riidoista syyllisyyttä ja olen joskus ajatellut, että vain minä olen riitaan syyllinen. Joskus tuntuu, etten voi hyväksyä itsessäni vikoja vaan haluaisin olla aina vaan parempi tyttöystävä. Mutta se kierre ei lopu koskaan. Ainut keino on koittaa hellittää, tietysti jotkut "viat" on sellasia, joihin ihan oikeasti pitää ja kannattaa panostaa. Meillä parisuhteessa miekkonen ei vaadi minulta juuri mitään parannuksia, mutta minä itse vaadin itseltäni jatkuvia parannuksia.

Vierailija

Kaukosuhteissa on yksi sellainen tosi iso pulma jota ei usein siitä keskustellessa tajuta mainita. Se nimittäin pitkittää semmoisia suhteita jotka eivät normaaleissa olosuhteissa toimisi kauhean kauaa.
Kaukosuhteessa toista ei tartvitse nähdä kuin sen pari päivää silloin tällöin ja sen ajan kuka vaan pystyy olemaan erilainen kun oikeasti on, unelmapuoliso. Sitten kun eron hetki taas koittaa toisen lähtiessä on kaikki paska helppo lakaista maton alle kun niitä ei tarvitse kohdata kun ehkä aikaisintaan viikon kuluttua jolloin on taas aika viettää sitä ihanaa laatuaikaa.

Henk. koht. olen sitä mieltä että siinä vaiheessa kun aletaan omassa itsessään ja elintyylissään tekemään suuria muutoksia vain toisen takia suhde vetelee viimeisiään.
Pohjimmiltaan ihmiset eivät muutu koskaan. Pienet asiat ja pinta voi muuttua, mutta se on vaan pintaa.

Olen itse erään tytön takia muuttanut itsessäni lähes kaiken, luonnollisesti siinä onnistumatta, vain huomatakseni kuinka epätoivoisen näköisen se minusta hänen silmissään teki.

Toivottavasti tästä oli jotain apua.
-peace

Vierailija

Komppaan edellistä täysin.

Ei perusluonnettaan voi muuttaa, vain käyttäytymistään. On hyvä jos tiedostat tietyt asiat, kuten huonot tapasi riitatilanteissa, ja pyrit tietoisesti korjaamaan niitä. Mutta tuollaisia suhteessa merkittäviä tekijöitä ei pitäisi rinnastaa sille merkityksettömiin seikkoihin. Se että urheilet ei tee sinusta parempaa kumppania. Yhteisiä mielenkiinnon kohteita on tietty hyvä yrittää löytää (yhdessä juomista ei lasketa, varsinkin jos se tosiaan saa sen sanaisen arkun aukeamaan turhan herkästi), mutta ei se myöskään tee kenestäkään täydellistä paria että mielenkiinnon kohteet on samat.

Eikä se miehenkään perusluonne tule muuttumaan vaikka sinä muuttaisitkin käytöstäsi. Jos se nyt valittaa sitä ettet koskaan ota suhteessa pomon asemaa ja päätä mitäs seuraavaksi tehdään - odotapa vain. Veikkaan että sitten valitetaan sitä että sinä pomottelet liikaa ja kaikki tapahtuu sinun ehdoillasi.

Ja hei, ei suhteessa oteta mitään taukoja (tosin ei tuo kyllä kuulosta siltä että se "tavallaan tauko" on päällä sinun toivomuksestasi). Sitä joko ollaan tai ei olla. Ei yhdessäolemisessa ole mitään välimuotoa. Pitää tehdä päätös suuntaan tai toiseen.

Vierailija

Sun on vaan pakko lopettaa ittes kiusaaminen ja jatkuva parannuksen tekeminen, koska vain sä voit sen lopettaa. Mä tulin itte siihen tulokseen, että jos en kelpaa sellasenaan miehelleni, niin antaa olla. Ja minä kelpasin. Tietty meillä on eri tilanne, koska vaadin itseltäni parannuksia, eikä mieheni vaatinut minulta sitä. Vielä nykyäänkin koen riidoista joskus syyllisyyttä, mutta en niin paljoa kuin ennen. Olen hoksannut, että parisuhteessa saa ja pitää olla lupa suuttua aina joskus:D

Jos te juotte usein kun näette ja myös riitelette usein kun näette, niin siinä vois olla parannuksen paikka teille molemmille. Ja myös keskustelun paikka, koska kukaan ei rupea yksin riitelemään. Muutenkin teidän tulisi oikeasti nyt keskustella asiasta senkin uhalla, että suhde loppuu. Tuollaisenaan se ei varmaan tule kestämään. Toisekseen, etäsuhde vie rahaa paljon ja jos olette vielä opiskelijoita, niin kannattais varmaan jo senkin takia ottaa selvää missä oikeasti mennään.

Olen myös samaa mieltä Fjördin kanssa ja olen nähnyt sen omin silmin. Miekkosen veli on ollut kolme vuotta etäsuhteessa, eikä vieläkään osaa olla oma itsensä tyttöystävänsä seurassa vaan esittää jotain ihan muuta. Olen nähnyt hänet lukemattomia kertoja miekkosen kotona ilman tätä tyttöä, ja uskallan veikata, että tunnen hänet aidommin kuin hänen oma tyttönsä:S

_glitter_
Seuraa 
Liittynyt12.5.2009

Hmm, tässä on tullut nyt aika paljon erilaisia kommentteja.

Tämä pisti silmään aika pahasti:
Kaukosuhteissa on yksi sellainen tosi iso pulma jota ei usein siitä keskustellessa tajuta mainita. Se nimittäin pitkittää semmoisia suhteita jotka eivät normaaleissa olosuhteissa toimisi kauhean kauaa.
Kaukosuhteessa toista ei tartvitse nähdä kuin sen pari päivää silloin tällöin ja sen ajan kuka vaan pystyy olemaan erilainen kun oikeasti on, unelmapuoliso. Sitten kun eron hetki taas koittaa toisen lähtiessä on kaikki paska helppo lakaista maton alle kun niitä ei tarvitse kohdata kun ehkä aikaisintaan viikon kuluttua jolloin on taas aika viettää sitä ihanaa laatuaikaa.

Me ainakin olemme olleet alusta lähtien ihan omia itsejämme. Paitsi no ainakin mies on selittänyt, että alkuvaiheessa joskus vähän esitti parempaa kuin on, mutta niinhän se varmaan monilla menee. Muutenkin kaukosuhteessa aikaa vietetään paljon enemmän kuin vaan viikonloppuisin. On pitkät lomat ja myös mieheni on tullut luokseni ihan arkenakin, koska hänellä koulua ei läheskään aina ole.
Meillä kaukosuhdetta muutenkin jatkuisi enää vain kesään asti, koska sitten on loma, jolloin menisin töihin sinne ja sen jälkeen vain työharjottelu ja siinä minun opiskelut sitten jo olisikin.
Ehkä juuri tämän takia haluaa kovasti yrittää, koska enää ei tarvisi pitkään kaukosuhteessa elää.

----
En ole omaa perusluonnetta muuttamassakaan tavallaan. Siis tiedän miten ihana luonne mulla on, mutta käyttäytymistä eri tilanteissa voisi hillitä vähän. Nää on aika vaikeita asioita. Kyllä mun mielestä suhteen eteen pitää tehdä töitä ja me ollaan koko ajan menossa nyt parempaan suuntaan. Me rakastetaan toisiamme ja tavallaan ollaan todella yhteensopivia, ei me muuten oltaisi oltu tähän asti yhdessä.

Ja joo, se on varma juttu, että ton yhdessä ryyppäämisen voi jättää todellakin pois. Syntyy vain turhaa sanomista aina ja sanoo monesti asioita mitä ei tarkoita.

Mutta kukaan ei ole täydellinen ja kyllä meillä riittää paljon juteltavaa!

Vierailija

"Asiat on muuttunut nyt vain todella paljon."
"Vietimme yhdessä n. pari kuukautta kun suoritin työharjoittelun paikkakunnalla ... tosi usein riideltiin ja näin poikaystävästäni puolia mitä ei kukaan nainen haluaisi nähdä."

"Me ainakin olemme olleet alusta lähtien ihan omia itsejämme. Paitsi no ainakin mies on selittänyt, että alkuvaiheessa joskus vähän esitti parempaa kuin on, mutta niinhän se varmaan monilla menee."

Niin en sitten tiedä miten tuon nyt tulkitsee. Minusta tämä näyttää ns. klassiselta tapaukselta tuosta mitä kirjoitin aikaisemmin kaukosuhteista. Helmpompi olla yhdessä kun kokea se ero ja mahdollinen yksinäisyys, vaikka suhteella ei minkään aikasemman kokemuksen pohjalta ole mitään tulevaisuutta ellei jompi kumpi muutu todella radikaalisti.
Tottakai jos siltä tuntuu niin kannattaa varmaan sitten kesällä koittaa miten se joka päivä yhdessä oleminen toimii. Jos pitäisi antaa jotain prosentteja sille että suhde kestää edes jouluun asti niin enpä paljoa yli 20 taitaisi taipua.

Minä taas näin perus negatiivisena ja kyynisenä ihmisenä ehdotan että laitat Anberlinin - Naive Orleansin soimaan and just move on with your life.

And I finally found that life goes on without you
And my world still turns when you're not around

_glitter_
Seuraa 
Liittynyt12.5.2009

Voit olla oikeassa, mutta meidän suhde ei mun mielestä kuitenkaan ole aivan tuhoon tuomittu, monilla menee paljon huonommin ja silti roikkuvat toisissaan juuri noitten syitten takia. Mä olen miettinyt paljon näitä asioita, mutta jos toista rakastaa, on vaikea päästää irti En tiedä.. Mä luulen, että kesän voisi yhdessä viettää, mutta jos sen jälkeen asiat ei ole järjestynyt niin sitten se on pisteen paikka aivan varmasti. Kuitenkin on sellainen olo, ettei haluaisi vielä luovuttaa! Mutta tosiaan tässä on vielä kesäänkin aikaa ja saa nähdä miten asiat menee nyt. En mä mikään tyhmä ole ja roiku toisessa vaan sen takia, ettei tuntisi itseään jotenkin yksinäiseksi.
(Hieno kappale kuitenkin..)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat