Pahanolon parisuhde

Vierailija

Nyt naiset apua/mielipiteitä/neuvoja! Toivoisin etenkin kohtalontovereita auttamaan. Toivottavasti jaksatte lukea.

Kaikki alkoi noin yli vuosi sitten. Tapasin unelma miehen ( ainakin luulin niin... ) viisi vuotta vanhemman. Meidän tapailu alkoi seksin merkeissä. Satunnaista seksiä millon kerettiin näkemään. Sovittiin että ei sitoumuksia ei tunteita. Sopi minulle, koska olin vasta toipunut pitkästä parisuhteesta. Muutenkin elämäni oli yhtä pyörremyrskyä. Alkoholi meni ja miehet tuli. Suoraan sanoen olin alkkis horo joka jakoi kaikille. Nolottaa, mutta onneksi sitä on nyt ruvennut tajuamaan että mikä on oleellista elämässä ja perseen jakaminen kävi itsetunnon päälle järkyttävänä paineena.

Vaikka kuinka paljon olikin sopimuksia ja ei sitoumuksia, me kuitenkin 3kk tapailun jälkeen rakastuttiin. Se oli yhtä vuoristo rataa. En voinut ikinä uskoa, mitä rakkaus oikeesti on mutta näelmä kaikkensa sen eteen tuli tehtyä. Me elettiin unelmaa ja joka päivä oli ihana. Oikein pilvilinnojen kasvatit. Kaikki se klisei kuitenkin tuhoutu aika nopsaan, kun tämä mies tuli älyttömän mustasukkaiseksi. Se alkoi pikku hiljaa ja paheni loppuun asti. Sairaanloisen mustasukkainen siis.

Sain kuulla myöhemmin että hänellä oli mielenterveysongelmia jotka selittävät hyvin itsetunnon rauniot ja mustasukkaisuuden. Mieheni selittää ettei pysty pääsemään mistään yli. Kaikki naiset ovat petollisia, pettäjiä ja huoria. Yritin auttaa ja ymmärtää, mutta turhaan.Sain joka päivä kuulla kuinka petän häntä, kuinka likainen ja huora olen, ettei hän voi koskea minuun koska 20 muutakin on koskenut. Sen mitä tein 2vuotta sitten ennenkun edes tiesin hänen olemasta olostaan niin hän huusi entisistäni silti. Vaikka kuinka yritin selittää " Anteeksi, mutta en voi sille mitään että en tiennyt kuka olet ja ajatellut sillon " en voi harrastaa seksiä kenenkää kanssa koska seurustelen vuoden päästä tuntemattoman miehen kanssa.. " Ei.. Ei.. EI... Hän ei ymmärrä.

Tapeltiin joka ainoa päivä 3 seurustelun aikana. Olihan meillä hyviäkin juttuja. Tää on kuin rakkaustarina. Viharakkaus-suhde. Tai mikä lie. En tiedä uskonko enään itsekkään tohon. Mies on aivan upea, paitsi hänen äkkipikainen luonne ja kova kielenkäyttö. Pahimmat asiat mitä olen saattanut kuulla on " Kuole huora... " Mutta jokaisen anteeksi pyynnön jälkeen annoin anteeksi ja toivon että kaikki tasaantuisi. Mies kuitenkin sanoi aina mulle " Olen tälläinen, aina ollut. En voi mitään, ne sanat vyöryy ulos. Raivoani en pysty pitämään sisällä. Pahaolo vaan kasvaa kasvaa kasvaa... En lupaa mitään... "

3 kuukauden seurustelun jälkeen, hän lopulta jätti minut. Syyksi ettei kestänyt omaa mahdottomuutaan ja käytöstään minua kohtaan. Lisäksi hän ei saanut entisiäni pois silmistä, mielestä, minun kehosta. Olin aivan pohjalla. Tuntu siltä että vaikka suhde on voinut pahoin alusta asti ja kaikki on mahdotonta meidän suhteessa, niin olin särkynyt. Itkin, itkin, itkin. Tuntui siltä että henkisesti kuolin. Joudun sitten hoitoon, ja minulle todettiin ahdistuneisuushäiriö ja vakava masennut, joka näkyi joka päiväisenä itkuna, alkoholin käyttönä, unettomuutena ja satunnaisten seksisuhteiden ja yhdeniltojen "käytössä". Oli rankkaa, sillä olin yksin. Niin yksin kuin ihminen on voi olla. Saatoin valvoa 2 päivää putkeen vaan sen takia koska tuntui että seinät kaatuu päälle ja kovaa. Paniikkikohtaukset paheni koko ajan. Tuntui siltä että keho antaa periksi, sen jälkeen mieli. Jouduin puolen vuoden sairaslomalle. Lääkkeet helpottivat oloa hetkellisesti, mutta ei se poistanut mitään ongelmia. Tuli velkoja, en jaksanut ystäviäni en mitään. Yritin itsemurhaa. Ainoa ajatus päässä oli: " Minulla on yksi pakokeino ennenkun kaikki hajoaa käsiin: Kuolema. "

Meni kuukausia, rupesin pääsemään jaloilleni takasin. Rupesin pikku hiljaa nukkumaan, kaikki ei tuntunut enään niin isolta. Mutta sitten tämä mies otti minuun taas yhteyttä. Meillä oli siinä parin kuukauden seksisuhde joka loppui taas samoista syistä: Miehen pää ei kestänyt minua. Ja sitä että olin ollut naisen kanssa sängyssä. Mies oli aamulla itkenyt niin paljon koska luuli että minulle on sattunut jotain. Kun kerroin että olin ollut naisen kanssa, olin kuulemma pettänyt häntä vaikka hän oli koko ajan jankuttanut pelkästä SEKSISUHTEESTA.

Kun olimme taas eronnut, mies sitten rupesi kostamaan minulle kaikin mahdollisin keinon. Hän halusi minulle kaiken pahanolon mitä itse oli joutunut sietämään mitä kuulemma en ymmärtänyt enkä tullut ymmärtämään. Hän harrasti kaikkien mahdollisten naisten kanssa seksiä. Jopa parin ystäväni. Laitoin sitten takasin päin ja panin hänen parasta kaveriaan. Koska olin katkera ja vihainen kaikesta mitä hän teki. Se tuntui hyvin nöyryyttävältä, kun pyysin että jättää minut rauhaan niinkuin minäkin hänet, niin hän kiusatakseen ryhtyi kaverini kanssa seksisuhteeseen. Siinä meni kaksi mitätöntä "kaveria".

Baarissa kun näin heidät, teki mieli ottaa puukko ja vetää ranteet auki. Kaikki kosketukset mitä tämä mies teki kaveriini sattui niin paljon, että sokeuduin ja näin pelkkää raivoa ja vihaa. Kosto oli suloinen, sanotaan. Jälkeen päin tunsin pahaa oloa mitä olin tehnyt. Itkin 3tuntia putkeen tapahtuneen jälkeen ja oksensin oksettavaa itseäni. Olin niin likainen. Tuntui siltä että minut oltaisiin raiskattu. No, oma oli vikani. Itse tein valintani. Joten jälkiseuraukseni kestän. Kenellekkään en näyttänyt todellista pahaa oloani.

Heidän seksisuhteensa kesti jonkun aikaa. Kunnes sain mieheltä viestin, jossa hän pyysi vilpittömästi anteeksi tekojaan ja sanojaan, ja toivoi että voimme olla vihaamaatta toisiamme. Samalla hän pyysi soittaa jos vain tahtoisin. Ja minäpä soitin. Vanhat tunteet pakottivat ottamaan yhteyttä. Puhuimme kaikesta. Ja loppujen lopuksi, me oltiin taas saman katon alla. Ja seksiin se meni ja hän tunnusti monen kuukauden jälkeen että rakastaa minua, ettei pysty unohtamaan ja ikävä on ollut kuulemma ihan järjetön. Kaikki muut naiset on ollut yhdentekevää. Muutama päivä oli kuin unelmaa. Puhuttiin kaikki selväksi, ekaa kertaa tuntui siltä että kaikki tämä tuska ja kamala olo, on ollut tämän arvoista. Sain sen miehen mihin olin rakastunut keväällä, ja että meillä olisi tulevaisuus.

Olemme nyt seurustellut melkein 3 kuukautta. Mustasukkaisuus on jälleen palannut. Ainoa asia mikä on muuttunut niin tuntuu että puhumme enemmän, emme anna periksi liian äkkiä.
Edelleen saan kuulla riidoissa kuinka huora, lumppu yms olen. Ei ole helppoa lapoida sitä paskan määrää mitä sieltä suusta tulee. Mutta mieheni sanoo ettei tarkoita mitään, hän vaan purkaa asiat niin. Aina lapsesta asti on purannut. Aina annan anteeksi. Seurustelumme on ollut vuoristo rataa. Olemme olleet ihmisiksi paljon enemmän kuin ennen koskaan. Mutta silti minua vaivaa monikin asia. Aina nään joka hetki ja sekuntti toisia naisia hänen kämpässään. Näen kaverini imemässä hänen munaansa, istumassa sohvalla ja makaamassa alasti sängyllä. Raivo ja suru valtaa mieleni.Puhuminen ei auta. Se ei poista mitään. Itsetuntoni on nolla. Joka ikinen hetki kun mies sanoo minulle " Rakastan sinua, ettei -piip- ole koskaan ollut mitään verrattuna sinuun" en usko. Kuin paska valhe kulkisi läpi korvien.

Tähän väliin, että oma mustasukkaisuuteni meni äärirajoille kerran baarissa. Tämä kyseinen kaverini, tuli ja kertoi kuinka kiihkeää seksiä heillä oli, kuinka mieheni välittää hänestä, monen tunnin puhelut ja kuin hän tykkää miehestäni. Se oli sitten siinä. Pelkkää punasta, viinaa ämmän päähän ja turpaan niin paljon kun kerkesin. Potkin muijan melko hyvään kuntoon.

Hävettää tälläinen käytös, mutta jotenkin kaikki vaan vyörys ylös korvista. En kestä tätä painetta päässäni. Jos olen erossa miehestäni paine on suurempi, jos taas mieheni kanssa helpottaa välillä tunne mutta paine palaa.
Kumman paskan paineen otan?

Tähän ei edes helpota sekään että mieheni haluaa koko ajan vähemmän seksiä kanssani. Ei kuulemma pysty,paha olla. Haluaa silti olla minun kanssani, ei kenenkään muun kanssa. Mutta ei vaan pysty. Ajatus siitä kuin paljon nussi kaveriani, saa mut oksentamaan. Olenko minä sitten niin hirveä? Kaverini on melkoinen lumppu, kehuskeli kuin nussi 3 eri jätkää alle 24h. Ja seksikummaneita on varmasti 50.

Me ollaan puhuttu, puhuttu, puhuttu,puhuttu ja puhuttu niin paljon että puhuminen rupeaa jo rasittamaan. Kumpikaan ei halua luovuttaa, mutta tuntuu ettei muita vaihtoehtoja ole.

Kukaan ei tue/auta/usko suhteeseemme. Sekin rasittaa. Suhde on tuhoontuomittu. Mutta silti kumpikaan ei luovuta. Haluan muistuttaa että paljon paljon hyvääkin on tässä. Mutta silti nämä ongelmat vaan kasvavat.

Haluisin vaan ratkasun. Eroa on kokeiltu 3 kertaa ja se ei ole auttanut yhtään mitään. Erossakaan emme pysty olemaan ja se on tehnyt tästä helvettiä enemmän.

Haluan kuulla ihmisiltä joilla aivan mahdoton suhde ollut/on. Miten toimitte, toimisitte yms.

Kiitoksia paljon. Tämä tuli nyt suoraan sydämmestä. En halua vastauksia " Jätä se " Ei auta, ei saa päätä toimimaan.

Olen aivan hukassa :( En edes tiedä mitä haluan tai tunnen.

Kommentit (6)

Vierailija

Huh huh olipas tarina! Ei voi muuta sanoa, että olet kaikkea joutunut kestämään. Itselläni ei ole kokemusta mutta minulla oli yksi kaveri jonka suhde oli samanlaista kuin sinun! Petettiin, jätettiin, jne. Kumpikaan ei halunnut päästää irti tai luovuttaa. Kukaan ei uskonut suhteeseen ja kaikki kaverit vain hokivat, että jätä se ääliö! Kaverini itse tiesi, että ei suhteesta voi tulla mitään, mutta silti ei halunnut päästää irti, koska kumminkin rakasti niin hirveästi poikaystäväänsä!
Lopulta kuitenkin tuli tilanne missä ei ollut muuta vaihtoehtoa. Ero oli todella rankkaa ja ikävä oli kova. Ajan kuluessa hän oppi elämään ilman toista ja nauttimaan asioista. Aika parantaa haavat, pitää pysyä vain lujana!
Ansaitset mielestäni paljon parempaa! Löydät varmasti jonkun ketä ymmärtää sinua ja hyväksyy menneisyytesi. Uskalla päästää irti! Anna aikaa surulle. Ihmisellä on kuitenkin vain yksi elämä, joten siitä kannattaa tehdä täydellistä.

Tsemppiä sinulle ja toivottavasti löydät oikean ratkaisun ongelmaasi. :)

Vierailija

Tekstistäsi tuli mieleen minun suhteeni välillä minun, välillä miehen näkökulmasta kirjoitettuna (ilman niin paljoa sängyissä pomppimista). Itselläni samantyyppisiä ongelmia kuin tällä miehelläsi, välillä päässäni pyörii ihan hulluja ajatuksia kuten “mene ihonvaihtoleikkaukseen, nykyinen ihosi on saastainen” ja “sun pitäis desinfioida penikses monta kertaa päivässä ni ehkä se joskus olis puhdas”. Välillä kuvittelen hakkaavani hänet tohjoksi ihan vain siksi kun hän on ollut niin huora. Eikä hän osaa sanoa oikeita asioita silloin kun valitan hänelle asiasta. Hän vain sanoo, että ‘se oli silloin ennen’, tai ‘ne on mun kummituksia, mä en tajua miksi sä mietit sellaisia’. Tai sanoo että onhan sullakin ollut muita. Eikä se auta yhtään. Ja sama ongelma mulla on kuin sulla, koska vituttaa kun tääkään mies ei ‘jaksa’ seksiä kuin kerran viikossa. Kaksi kertaa viikossa on jo suoranainen ihme.

Ratkaisu olisi tietenkin molemminpuoleinen anteeksianto ja täydellinen hyväksyntä. Kerro jos keksit miten ne onnistuvat… mä en ainakaan tiedä :( Jaksamista!

Vierailija

Jaksamisia hyvä nainen, sinulla on varmasti raskasta. En käske sinua jättämään miestäsi koska siihen et ole selvästikään valmis.

Minulla oli parisuhde väkivaltaisen miehen kanssa, mies ei ollut väkivaltainen minua kohtaan (fyysisesti, henkisesti kyllä) mutta minun kissani mies pahoinpiteli kahdesti. En jättänyt koska uskoin että voisin saada hänet ymmärtämään minua ja ujoa kissaani. Seksiä ei meilläkään ollut noin kolmen kuukauden seurustelun jälkeen kuin kerran kuukaudessa... seurustelimme yhteensä vuoden.
Suhdettasi en voi omaani verrata koska tilanteemme ovat täysin erilaiset mutta yhdistäviä tekijöitä ovat paha olo ja rajut riidat. Totesin edellisen suhteeni myötä että existä ei kannata puhua, ainakaan suhteen alussa, juuri ollenkaan. Ne ovat henkilökohtaisia haamuja eikä niitä kannata sysätä kummittelemaan kumppanin niskaan. Teille tämä ei ole vaihtoehto. Exät ovat suhteessanne mukana, niin sinun kuin hänen exät.

Tilanne on varmasti teille molemmille raskas. Miehesi varmasti kuvittelee samoja asioita kuin sinä, sinut alasti toisen miehen lähellä, toisen miehen sinun vierelläsi (ja sisälläsi) ja se on hänelle raskasta. Itse kuvittelet hänet toisten naisten kanssa.
Helppoa ratkaisua teille ei ole. Molempien pitäisi unohtaa toisen exät ja antaa menneisyyden pahat teot anteeksi. Tämä ei valitettavasti onnistu kovin nopeasti, jos ollenkaan, mutta pieniä asioita voitte kokeilla. Yrittäkää tehdä sopimuksia riitelyynne ja keskusteluunne liittyen, jos se on mahdollista. Sopikaa että existä ei puhuta, ei varsinkaan riitojen yhteydessä. Asia on teille tulenarka ja aihe satuttaa molempia, joten antakaa toisillenne aikaa unohtaa pahin kauna ja viha. Uskon että siinä kestää ainakin pari kuukautta, joten kärsivällisyyttä tarvitaan. Voisitte muutenkin sopia että kun riita on alkamassa, molemmat pitävät miettimistauon. Ettei tulisi sanottua niin pahasti toiselle. Ja niitä taukoja kannattaa pitää kesken riidan, jos se teiltä onnistuu.

Vaikea sinua on neuvoa, mutta mustasukkaisuus on asia josta on vaikea päästä eroon. Antakaa toisillenne aikaa unohtaa asiat jotka teitä satuttavat. Niin kauan kuin kumpikin tarvitsee. Sitten voitte varovasti käsitellä asioita. Jos äänensävy meinaa nousta, ette ole vielä valmiita puhumaan. Sitten kun puhutte niin varokaa toistenne vertaamista exiin. Siitä ei tule kuin paha mieli. Vaikka palaute olisi hyvää, se satuttaa silti koska se kertoo että kyseinen ex on yhä mielessä. Minua inhotti kun exäni sanoi minulle että olen niin paljon parempi tyttöystävä kuin ***** koska ***** oli paljon mustasukkaisempi, haluttomampi... yms. Vaikka voitin vertailun, en voinut olla ajattelematta sitä että puhuuko mies totta kun hän selvästi ajatelee ****** niin paljon. Vertaileminen muistuttaa exästä ihan turhaan. Kehua voi vertailemattakin: "olet ihana kun et ole mustasukkainen tai haluton".

Tämä kuulostaa helpolta ja yksinkertaiselta mutta ymmärrän ettei se ole sitä enkä tiedä onnistuuko tällainen järjestely teidän parisuhteessanne. Toivoa kuitenkin on jos te kumpikaan ette halua luovuttaa. Jos suhteenne ei parane, teidän tulisi harkita eroa. Keskustelkaa siitä vaihtoehdosta jo ennen kuin se on ainut mahdollisuus. Se saattaisi jopa lähentää teitä jos te ymmärtäisitte miksi te haluatte pysyä yhdessä. Mikä saa sinut rakastamaan niin paljon miestä, joka sinua satuttaa noin, ettet halua hänestä erota? Kerro se hänelle.

Toivottavasti joku osaa antaa sinulle vielä parempia neuvoja. Itse en tämän parempaan pysty mutta toivon etteivät nämä täysin turhia neuvoja olleet.

Mikäli suhteenne ei kestä, suosittelisin että pidät kunnon tauon, tutustut itseesi ja nostat pääsi pystyyn. Itse olen huomannut että jos en rakasta itseäni, minua ei osaa rakastaa kukaan muukaan. Mikään ei riitä. Nyt kun olen iloinen ihminen, huomaan että osaan vaatia oikeanlaista rakkautta itselleni mutta myös antaa sitä. Kun olet saanut itsesi takaisin itsellesi, voit harkita uutta suhdetta, mutta jos tosiaan eroat nyt ja seurustelet uudestaan joskus tulevaisuudessa, niin varo existä puhumista seuraavassa suhteessasi. Odota, että suhteenne on vakaalla pohjalla ja alkuhuuma on jo kadonnut. Sitten pystyt itsekin näkemään mitä oikeastaan voit ja haluat existäsi kertoa uudelle poikaystävällesi ja tiedät miten paljon hänen kanttinsa kestää existäsi kuulla.

Toivottavasti autoin sinua edes vähäsen... :) lämmin halaus sinulle, toivon että suhteesi paranee. Silti, jos merkit ovat selvät, toivon ettet polta itseäsi täysin loppuun suhteesi takia. Itse tiedät miten paljon voimaa sinusta vielä löytyy ja jos sitä löytyy riittävästi niin toivon että sinä ja kumppanisi jaksatte korjata suhteenne. Onnea matkaan, lycka till, good luck :)

Vierailija

Kiitoksia paljon vastauksista, sai miettimään asioita.
Päivä kerrallaan tässä on pakko vaan harppia eteenpäin.
Toivotonta.... :(

Vierailija

En ole koskaan seurustellu kenenkään muun kuin nykyisen mieheni kanssa, mutta olin ennen itse ihan eri ihminen. Itse kärsin juuri tuosta kamalasta mustasukkaisuudesta, haukuin miestäni täysin syyttä aivan hirvittävillä sanoilla. Mutta joku vuosi sitten ymmärsin sen olevan väärin ja päätin lopettaa sen, ja olen onnistunut siinä. Ihminen voi siis muuttua jos haluaa, eikä mikään perustelu voi sitä faktaa kumota.

Mieti, näetkö itsesi menevän naimisiin ja olevan onnellinen tämän miehen kanssa. jos et, niin kannattaa miettiä, miten paljon aikaasi ja elämääsi haluat häneen tuhlata.

tsemppiä.

Vierailija

Moi.

Oli pakko alkaa vastaamaan.. Osittain olen samaa koneut..

Itse olen seurustellut usempaan otteeseen ja nykyisen kanssa kolmatta vuotta.

Olen kokenut ihan hemmetin paljon entisissä suhteissa ja olen ihan käynyt ammattiauttajalla puhumassa.. Nooh päätin edellisestä erotessa etten todellakaan ala seurustelemaan ja et haluan nyt olla sinkku.. Kerkesin vuoden olla itsekseen ja niin myös mieheni 5v suhteen jälkeen.. itselläni oli viellä pitempi suhde takana..

Meillä on pahin ongelma luottaminen. Minä en luota, kun pelkään et saan samaa paskaa kuin entisissä suhteissa ja tuntuu, että välillä kahlitsen miestäni... hän kohtelee minua todella arvottomasti, puhuu minusta ihmisten kuullen todella törkyyksiä.. viimeviikolla hän sanoi hirtä ittes naruun..

Toisaalta ymmärrän toisaalta en.. Juttelimme hänen kanssaan tästä aiheesta.. hän tuumas miksi kielenkäyttö on sitä.. sano et mä ajan siihen, et ihan ku kerjäisin sitä.. asia ei todellakaan ole niin..
Nykyään koitan muuttaa itseäni joka hemmetin päivä ja varon sanoja.. ainoastaan sen takia olen tajunut et joka suhteessa on ongelmia ja minussa on omat vikani.. Ja tämä mies on se kenen kanssaan haluan jakaa elämäni, mutta mussa on se ongelma etten ole luottanut häneen ja sisäistänyt itselleni ettei tämä mies halua minulle pahaa.. hän ei todellakaan petä tai lyö.. mulla on ollut luotto miehiin niin miinuksella ja sen takia en ole tajunnut sitä, että tämä mieheni on minulle hyvä ja mun pitää uskoo ettei se halua minulle pahaa..

Sen takia minä ymmärrän vaikken hyväksykkään hänen sanoja minuakohtaan, koska jos toinen epäilee toista syyttä ja sen takia et mennyt on ollut paskaa, ni epäilee nykyistäkin. Ei minustakaan olisi kiva jos minua joka päivä epäiltäis syyttä.. menis mullakin hermot ja sanoisin pahasti..

Meillä tuli muutos tässä vuos sitten, kun tajusin et mun on taottava itselleni, että mun on uskottava ja luotettava mieheeni.. en voi kahlia miestäni menneisyyden takia.. Oli todella vaikeaa.. mutta olen päivävältä päässyt itseni kanssa eteenpäin, välillä taistellen, mutta eteenpäin silti..

Tosiaan tiesin että tästä suhteesta tulee vaikeaa kun en ollut päässyt yli menneistä teoista vaikka existä olikin.. teot satuttaa monesti enenpi..

Miten olen päässyt eteenpäin tässä muutama keinoni:

Kirjoitan silloin kun suututtaa paperille kaiken pahan olon, etten satuta toista..

Olen etsinyt itselleni uusia harrastuksia ja ystäviä.

Olen alkanut arvostamaan mieheni pieniäkin tekoja minuakohtaan

En ota kaikkia asioita niin kirjaimellisesti (tää on vaikein)

Olen alkanut kohottamaan itsetuntoani (silloin, kun luottaa toiseen luottaa myös muihin paremmin)
* itseluottamusta olen kohentanut juurikin harrastuksien ja uusien ystävien myötä.. olen huomannut, että saan uusia ystäviä ja sen kautta itseluottamuskin noussut.. Päättämällä itselleni,että hyväksyn itseni kaikkineen kokemukseen

Menneisyydestä olen pääsyt yli kirjoittamalla kirjeitä heille jotka ovat satuttaneet minua.. Olen kirjoittanut aina heti, kun on alkanut ottaa päähän. Sitten itse olen vastannut siihen miten toivoisin siihen vastaavan ja lopuksi olen polttanut nämä kirjeet.. en todellakaan oikeasti ole lähettänyt.. tämä keino on auttanut minua ja moneja tuttuja pääsemään yli joistakin vaikeista asioista...

Tässä minun tarinaani ja vinkkejä..

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat