Paras ystäväni ( poika ) rakastunut minuun?

Vierailija

Yksi parhaista ja läheisimmistä ystävistäni on poika.
Hän on erittäin sosiaalinen ja pidetty, mutta tämä on eräänlainen imago jota hän pitää yllä, eikä hän yleensä paljasta mitään henkilökohtaisia asioita tms ihmisille ympärillä ja on hieman "mysteerinen" loppujen lopuksi.

Olen nyt tuntenut hänet melkein vuoden, ja alusta asti hän oli kiinnostunut minusta, koska vaikutin syvällisemmältä kuin muut, vaikka en ole ollenkaan hänen tyyliään! Olemme kuin yö ja päivä muuten.
Opiskellessamme ( opiskelemme samassa paikassa ) ja muutenkin julkisissa paikoissa hän katselee minua ja tuntuu että hän keksii tekosyitä, että huomaisin hänet.
Hän ei kuitenkaan useinkaan oikein katso minua silmiin, vaikka onkin oma itsensä ja hauska. Hän myös "tökkäisee" minua toisinaan tai kiusaa tms, mutta sitten jos aion halata häntä, hän tekee sen todella jäykästi ja nopeasti.
Kun emme ole samassa paikkaa tai on ilta tms, hän todella usein lähettelee minulle tekstiviestiä, ainakin aina ennen nukkumaanmenoa. Tuntuu että olen usein hänen mielessään.

Hän ei ole päästänyt ketään henkisesti näin lähelle, kuin minua ja on aivan mahtava ihminen ja hän tuntee samoin. Voimme puhua mistä vain ja olemme aina toistemme tukena ja jaamme kaiken.
Hän ei ole yhtään flirtti, mutta nykyään hän kertoilee pelkästään minulle usein kaikkia tuhmia vitsejä, tai muuten vain puhuu "sellaisista", esim. vitsaillen minusta ja jostain toisesta. Ei koskaan hänestä ja minusta.
Ja koska itse olen luonteeltani flirttaileva ja leikkisä ja itsevarma miesten kanssa, olen usein vitsillä flirttaillut hänelle tai ehdotellut vitsillä jotain tai kehunut häntä tms, mutta tuollaiset eivät tunnu vaikuttavan häneen mitenkään, vaikka kokemuksesta tiedän että tuollaiset ovat ajaneet muut miehet hulluiksi.
Tiedän olevani hänelle läheisimpiä ja rakkaimpia ihmisiä, ja olen selvästi hänen ajatuksissaan todella usein.
Kuitenkin kun viimeaikoina olen pohtinut, menisinkö USA:han opiskelemaan, tai kun puhun muista miehistä, hän ei näytä yhtään olevan mustasukkainen tai välittävän tai estelevän.

En ymmärrä.

Mutta olisiko mahdollista, että hän olisi rakastanut minuun, mutta ei vain paljasta tunteitaan koska on luonteeltaan sellainen.

Mielipiteitä?

Kommentit (2)

Vierailija

Luulen että olen itse hieman rakastunut häneen ja olen joskus ehkä sanonut jotain, josta voisi rivien välistä tulkita jotain tällaista ja että ikään kuin haluaisin kertoa jotain tällaista.
Hän on ilmeisesti tajunnut nämä jutut, ja vastannut samalla tyylillä, mutta ei koskaan suoraan. Ei ole antanut toivoa eikä kieltänytkään mitään. Antanut vain epämääräisiä ja salaperäisiä vastauksia.
Sama pätee niihin kun joskus kerron kuinka kaipaisin jotain tällaista ihmistä ja kuinka haluaisin jotain ja tuntea oloni tällaiseksi jne, ja ne jutut on voitu tulkita niin, että tarkoitan juuri häntä, mutta peitän sen puhumalla yleisellä tasolla.
Näihinkin hän on vain vastannut salaperäisesti. Niin että olen joskus ollut ihan epätoivon partaalla, että tajusiko hän nyt että puhun hänestä, vai ei, ja jos tajusi ( kuten luulen ), niin miksi hän antaa minun jäädä epätietoiseen tilaan ja vastauksetta... eikö hän halua minua vai haluaako hän pelata jotain peliä ja odottaa että saan tarpeekseni ja sanon suoraan tai teen jotain?

Vierailija

Ehkä poika on ainakin ihastunut sinuun, mutta pelkää, että jos kertoo tunteistaan, hän menettää samalla myös hyvän ystävän jos vastaat kieltävästi hänen tunteisiinsa. Mutta koska elämässä ei saa mitään ellei yritä, niin kehottaisin sinua juttelemaan hänen kanssa selvillä sanoilla. Minulta meni ainakin kaksi vuotta tajuta, että miehet eivät aina välttämättä osaa lukea rivien välistä, saati lukea ajatuksia:D Sulla tuskin on mitään menetettävääkään, jos asia vaivaa sua paljon.

Jos teidän välit menevät keskustelun takia poikki tai viilenevät, niin saat yhden uuden syyn lähteä USA:n, mutta jos lähdet sinne ennenkuin saat selville mitä teidän välillä on/voisi olla, voi asia painaa sun mieltä koko loppuiän.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat