Ahdistuneisuus

Seuraa 
Liittynyt12.5.2009

Hei vaan kaikille.

Halusin nyt aloittaa tällaisen keskustelun, koska itselleni paha ahdistuneisuus on aika uusi juttu.
Tänään keskellä päivää iski outo olo ja päässä pyöri kaikkia outoja asioita. Olen ihan stressaantunut taas ja en tiedä mitä pitäisi tehdä.
Pelottaa, että tämä vaan pahenee. Yleensä olen ollut iloinen ihminen ja en stressaa liikaa, mutta nyt olen huomannut, että on jo jatkunut jonkun aikaa..
Tavallaan ei ole outoa, että ahdistuskohtaus iski, koska on väsynyt ja stressiä koulujutuista, koska enää aika vähän opintoja jäljellä ja täytyisi koko ajan jaksaa ihan täysiä.
Mutta en ole yleensä kokenut näin pahaa tunnetta..
Pelottaa, huolestuttaa ja mietityttää, vaikka tavallaan kaikki asiat on tosi hyvin. Sehän tässä outoa onkin kun alkaa miettiä kaikkia asioita ja niitä huonoja asioita, mitkä ei muuten ehkä heti mieleen tulisikaan.

Yleensä olen kokenut pientä ahdistusta kun on täytynyt esiintyä. Se tuottaa aina ongelmia ja välillä huomaa, että tietyt sosiaaliset tilanteet jännittävät, vaikka tavallaan olenkin tosi sosiaalinen. Mutta nyt koki ihan yhtäkkiä kauhean kohtauksen ja se tässä ihmetyttääkin.

Toivon, että tämä menee ohi. Olen päättänyt alkaa liikkua enemmän, niin sekin auttaa tähän stressiin.

Onko joku muukin kokenut usein ahdistuneisuuden tunnetta?
Ja miten olet hoitanut asiaa?

Ja ihan kaikkea keskustelua tänne, kiitos.

Kommentit (2)

Vierailija

Täytyypä heittää tähän jotain kommenttia, olen nimittäin itse ollut melko ahdistunut/stressaantunut viimeisen puolen vuoden ajan. Tai no oikeammin _olin_ ahdistunut, nyt on jotenkin helpottanut, uusi vuosi ja uusi alku.
Ahdistukseni alkoi viime kesänä kun oli vähän ties mitä perhesotkuja. Syksyn alkaessa kuvioihin tuli mukaan lukio ja koulustressi ja perheen tilanne paheni. Ei ehkä päällepäin näkynyt mitään huolestuttavaa, eivätkä edes perheemme pikkusisarukset (itse olen perheen vanhin lapsi) tienneet, mutta minua tilanne ahdisti paljon.
Tuntui juuri siltä kun sanoit, että "Pelottaa, huolestuttaa ja mietityttää, vaikka tavallaan kaikki asiat on tosi hyvin." Juuri näin! Mietin koko ajan asioita ja ärsyynnyin pienimmästäkin, itkin tosi usein ja koulunkäynti/sosiaalinen elämä ei kiinnostanut millään lailla, vaikkei mitään kovin merkittävää pahaa tapahtunutkaan. Ennemmin vain sellaista pientä, mutta siihen reagoi voimakkaasti, kun ensimmäistä kertaa kys. tilanteeseen joutui.

Puhuin asiat melkolailla puhki äitini kanssa, koska hän tuntui ainoalta, joka siinä tilanteessa ymmärsi. Oli se silti vaikeaa avautua, jopa omalle äidilleen. En tiedä ihan itsekään, miten se ahdistuneisuus lopulta helpotti, mutta uuden vuoden päivänä vaan päätin, että nyt muutan asenteeni iloisemmaksi. Kuulostaa kamalalta kliseeltä, mutta tähän asti on toiminut. Lakkasin jossittelemasta ja märehtimästä asioita. Antaa muiden asioiden olla, ja yrittää huomioida positiivisia juttuja sen sijaan.

Ymmärrän tilanteesi ja varmasti kaikki potevat jollain tasolla koulustressiä joskus. Kannattaa nyt tunnustella fiiliksiä, yksi päivä ahdistuneena ei välttämättä tarkoita vielä mitään pitkäaikaista juttua, eikö?
Liikunta voisi tosiaan auttaa, ja kokemuksesta voin sanoa että puhuminen todella helpottaa. Ystävälle, vanhemmille, poikakaverille, kenelle vaan! Vaikka nettikaverikin käy. Ehkä voisit pitää jonkinlaista päiväkirjaa fiiliksistäsi, niin tiedät vähän että missä mennään? Omat päiväkirjamerkintäni ainakin muuttuivat paljon lyhyemmiksi ja angstisemmiksi sinä aikana kun olin ahdistunut.

Kovasti tsemppiä sinulle! (:
(ja sori, taisi tulla kauhea romaani)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat