Läheisen menettäminen..

Vierailija

Hei
Ajattelin kysyä onko muita samassa veneessä kanssani? Menetin rakkaan lapsuudenystäväni kesän lopussa.. tunnettu 13 vuotta.. ja tänään hän olisi täyttänyt 21. Tuntuu niin tyhjältä, itkettää melkein koko ajan. Olen pärjännyt viikon nyt itkutta mutta iski pahasti tämä päivä. Mitä tehdä jotta pääsisi jotenkuten jatkamaan? Oon ihan hukassa, en tahtoisi mihinkään terapiaan mennä asioita vuodattaan.. Onko muita joilla painaa samantapainen huoli?

Kommentit (12)

Vierailija

Voi sinua! itselläni ei ole kokemusta ystävän menetyksestä mutta uskon, että sinusta tuntuu todella pahalta. Anna surullesi aikaa, ja muista ettei itkemisessä ole mitään pahaa. Kyllä ajan kanssa se helpottuu. Kaikkea hyvää ja paljon jaksamisia.

Vierailija

Kiitos paljon, niitä tarvitaan! You're lucky, toivon ettei kukaan joutuisi käymään läpi tätä helvettiä, varsinkaan näin nuorena.

Vierailija

Iselläni ei myöskään tollasesta ole kokemusta. En voi sanoa ymmärtäväni, mutta voin kuvitella miten pahalta susta tuntuu. Niinkuin edellisessäkin viestissä sanottiin, muista että itkua ei kannata pidätellä. Sillä on tavallaan parantava vaikutus :) Liian usein läheisen poismeno muistetaan paremmin, kuin elämä ennen sitä. Mieti yhteisiä hyviä muistojanne, katsele valokuvia ja sen sellaista. Se varmasti auttaa työstämään surua, jos ei nyt, niin myöhemmin elämässä. Tulet kuitenkin muistamaan ystäväsi vielä vuosienkin päästä, jolloin olet ehkä jo surutyösi tehnyt eikä aina ainoastaan itketä. Jokainen tekee surutyönsä tavallaan. Voisit ehkä myös kääntyä teidän yhteisten tuttujenne tai ystävienne puoleen. He ovat kohdanneet saman menetyksen kuin sinäkin, ja voisitte vaihtaa kokemuksia ja ajatuksia. Voimia!

Vierailija

Kiitos paljon viestistäsi, Blondiino. Katselen usein yhteisiä kuvia, ja olen kunnolla etsinytkin ihan kakarakuvia meistä. : ) mm, helpottaa toki se että perhe tukee ja kaksi läheistä ystävää myöskin.. tulee vaan näitä kohtauksia vieläkin, ja varmasti tulevaisuudessa jatkuvat ennen kuin pystyy kunnolla jatkamaan omaa elämää. Viime syksy oli niin rankka, kun sattu eteen tämä ja sitten vielä ihan kamala työpaikka ja kesän lopussa myös ero puolentoista vuoden seurustelun jälkeen. Kaikkea sitä tässä elämässä joutuu käymään läpi, yksi asia kerrallaan, siksi on varmasti vaikeampaa ymmärtää mitä ihmettä tässä on tapahtunut kun kolme aika isoa ja vaikeeta asiaa tullut eteen, työpaikka on onneksi nyt takanapäin, ja hieman helpompaa olla sinkkuna vaikka välillä tahtois vaan käpertyä jonkun syliin hakemaan turvaa, lohtua ja lämpöä.

Tämän kaiken jälkeen olen kyllä tajunnut että mitä vain voi tapahtua ihan milloin vain, yleensä silloin kun sitä vähiten odottaa. Mutta, yksi askel kerrallaan, eiköhän elämä hymyile mulle enemmän vielä jossain vaiheessa : )

Vierailija

No eihän tuo ihme ole että niitä kohtauksia vielä tulee, kun ystäväsi poismeno on kuitenkin aika tuore juttu. Ja sitten vielä noi muut jutut tohon päälle! Itse en tiedä miten ihmeessä pysyisin kasassa, jos et terapiassakaan käy. Saat olla ylpeä itestäs! :)

Vierailija

Minä olen menettänyt serkkuni yli vuosi sitten. Olimme parhaat ystävät ja hän oli minulle kuin sisko.... Itkin paljon, mutta pääsin "yli" ilman terapiaa sun muuta.

Ajattelen vielä häntä päivittäin. Ja kun käyn hänen haudalla puhun hänelle miten paljon kaipaan häntä. Hänellä tulee aina olemaan paikka sydämmessä, paikka jota kukaan ei pysty korvaamaan.

Rakastan häntä vielä yhtä paljon kun silloin kun hän eli, ja hän on yhtä tärkeä vaikka ei ole enään meidän kanssa.

Jaksamista sulle Icy. <3

Vierailija

No, olinhan mä allapäin koko syksyn : ( ja silloin liikaa rahaa, shoppailin n. kerran viikossa (paras naisten terapiakeino ikinä) ja viikonloput meni baarissa.. että en aina ollut ihan "kasassa". Olen aina ollut sellainen jolle ystävät avautuu ja kertoo omista ongelmista, aina ollut se tukihenkilö jolle saa keskellä yötä soittaa.. että siinä vaiheessa tuntui että monet avautuvat kaikesta mulle, mutta itse en pystynyt/saanut kellekään avautua. Muutenkin kavereilla niin kiire töissä, että vietin aikaa lemmikkieni kanssa eniten. Olen erittäin eläinrakas, että joskus en kyllä tarvitsekaan ihmisseuraa, mutta silti hyvä kun tietää että kaverit on olemassa siellä jossakin vaikka niitä ei niin usein näe. Vanhempani tuki minua erittäin paljon, varmaankin eniten kaikista tutuista, ja tukevat vieläkin, olisin syksyllä muuttanut pois kotoa, mutta kaiken jälkeen en vain pystynyt ajattelemaan yksinelämistä joten jäin kotinurkkiin pyörimään vielä joksikin aikaa.

Noh..
Kaikki tapahtuu aikanaan..

Oli pakko tehdä tänne keskustelu että pääsen jotenkin purkamaan ajatuksia, ja tänne saa muutkin mielellään kertoa aiheeseen liittyviä asioita, jos on läheisen tai tutun menettänyt tai jos vaikka ystävä menettänyt jonkun läheisen ja mietityttää miten auttaa/ lohduttaa tätä.

Vierailija

Sussu, otan osaa. Aivan kauheata, vielä niin läheinen sinulle.
Niin tämä lapsuudenystävänikin oli, me käytiin aikoinaan eri koulussa että nähtiin aika harvoin mutta silloin kun olimme yhdessä kaikki oli niin hauskaa ja tultiin aina hyvin juttuun. Yläasteaikoina emme paljon nähneet, mutta sitten kun koulut loppui ystävyyssuhde vahvistui taas. Ja sitten yhtäkkiä kaikki jäi kesken. Kaksi viikkoa ennen tätä kamalaa tapahtumaa olimme baarissa katsomassa bändiä, oli niin hauskaa. Sitä aikaa en ikinä unohda! Siitä illasta on kuvakin jota katselen usein <3

On ihanaa muistella yhteisiä aikoja, koska ne ajat ovat kuin aarre jota kukaan muu ei ikinä saa.

Kiitos viestistäsi ja oikein paljon voimia ja jaksamisia sinulle myös!

Vierailija

Samassa veneessä ollaan, valitettavasti :( Menetin parhaan, myöskin pitkäaikaisimman ystäväni viime maaliskuussa, kun hän teki itsemurhan. Se oli pahin kriisi tähänastisessa elämässäni. En vieläkään oikein tajua, kuinka selvisin viime vuodesta. Masennuin ja jouduin jättämään koulun kesken muutamaksi kuukaudeksi. Kävin psykologilla ja sain mielialalääkkeet. Niiden ja läheisten tuella aloin lopulta nousemaan suosta. Syksyllä oloni oli taas riittävän vahva, että sain kouluni päätettyä (olen myöskin lähihoitaja :)).

Edelleenkin ikävöin ystävääni päivittäin ja on niin helvetin vaikeaa hyväksyä totuus, ettei häntä näe enää koskaan. Onneksi yhteisiä muistoja on paljon ja niitä on ihana muistella. Puhun usein ystävästäni ja yhteisistä muistoistamme muille ihmisille, jotka eivät välttämättä edes tunteneet ystävääni, siitä tulee minulle parempi mieli.

Ymmärrän, jos et halua mennä psykologille juttelemaan, mutta jos sinusta tuntuu, että surusi estää sinua elämästä normaalia elämää, niin suosittelen harkitsemaan keskusteluapua. Tai sitten voisit mennä juttelemaan ns. matalankynnyksen paikkoihin, esim. seurakuntaan, kriisikeskuksiin tms. Mitä ikinä sinun paikkakunnaltasi löytyy. Tai soittaa anonyymisti auttavaan puhelimeen. Joskus tuntemattomalle juttelukin voi helpottaa.

Kovasti voimia ja halauksia sinulle <3 Tosiaankin, anna surullesi aikaa, älä peitä sitä, kuuntele itseäsi ja anna itsellesi lupa levätä ja itkeä. Voin luvata, että jonain päivänä helpottaa. Se ei silti tarkoita sitä, että unohtaisit ystäväsi tai että suru olisi kadonnut, se vain muuttaa muotoaan ja sen kanssa oppii elämään.

Vierailija

Voi että, otan osaa : ( En itse oikein osaa kuvitella kuinka kamalaa menettää noin läheinen ihminen, sellaisen jonka kanssa viettää eniten aikaa.. Jaksamisia sinulle, Face! <3

Minullakin niin vaikeaa tajuta että en näe ystävääni enään, uskon silti että hänen "henki" leijailee jossain täällä maailmassa, usein vieläkin pysähdyn ajattelemaan tapahtumia, kun viime syksy oli tosiaan ihan kauhea kaaos.. monta asiaa tapahtui samaan aikaan. Silti vieläkin hänen msn osoite listoillani, sähköpostiosoite tallennettuna sähköpostiini, puhelinnumero puhelimessani. Tekstailtiin myös todella usein kesällä ja juteltiin facebookissa enkä pysty tajuamaan että hän ei soita enään, ei tekstaa enään, enkä näe uusia kommentteja häneltä facebookissa.

Psykologille puhuminen jotenkin vaikuttaa ahdistavalta ajatukselta, mutta jos pysähdyn ja romahdan paikoilleni, niin on pakko mennä. Olen puhunut paljon ja käsitellyt asiaa toisen lapsuudenkaverini (erittäin hyvän ystävän) kanssa joka opiskelee psykologiksi nyt parhaillaan.. hänkin tunsi ystäväni, sillä oltiin sellainen kolmikko esikoulussa. : )

Kerroit puhuvasti ystävästäsi ja muistoistanne, niin minäkin teen. Olen onnellinen jokaikisestä hetkestä kun sain tämän ihmisen kanssa kokea! mutta vieläkin jotkut muistot tuntuu sisimässä niin voimakkaasti, että kyyneleet valuu silmistä. Mutta, tosiaan, ajan kanssa helpottaa ja ajatuksissa pysyy aina.

Kiitos paljon viestistäsi!! Oikein paljon voimia ja jaksamisia sinulle ja kiitos kun kerroit kokemuksistasi. Take care <3

Vierailija

Kiitos <3
Mulla kanssa ihan sama, että ystäväni numero on edelleen puhelimessa, meseosoite mesessä jne. Ja vanhoja viestejä puhelimessa. Tokkopa niitä koskaan maltan poistaa.
Onneksi sinulla on noin hyvä ystävä, jonka kanssa puhua asiasta. Ja hyvä, että hänkin on tuntenut menettämänne ystävän. Sekin varmasti auttaa puhumisessa, kun molemmat tiedätte, mistä puhutte ja kun molemmilla on varmasti samanlaisia tuntemuksia ja ajatuksia.
Mutta päivä kerrallaan : ) Lämpöistä talven jatkoa ja voimia <3

Vierailija

Puhuminen ja aivan ihanat, unohtumattomat muistot auttaa kyllä paljon vaikka joskus tuntuvatkin oikein kunnolla sisimmässä.. En minäkään pysty poistamaan koskaan kaverini msn-osoitetta tai numeroa, ellei sitten joskus tyhmien teknisten ongelmien syystä poistu.

Sekin auttaa että tiedän etten ole koskaan yksin, vaikka siltä joskus tuntuukin. Se on erittäin hyvä tietää, ja kun tämän keskustelun aloitin halusin tietää onko cosmosiskotkin joutunut käymään tällaista ennen läpi ja millä tavalla päässyt eteenpäin. Että suurkiitos viesteistäsi!

Tämä minun ja menehtyneen kaverini kaveri josta kerroin, asuu nyt opiskelujen takia toisella paikkakunnalla, mutta aina kun näämme tai juttelemme netissä/puhelimessa niin olo paranee hieman, kun tietää että hän käy läpi tätä samaa kuin minäkin.. Siksi tahdon myös kiittää sinua kun osallistuit tähän keskusteluun ja kerroit oman tarinasi. Arvostan sitä ja tahdon toivottaa sinullekin oikein mukavaa talven jatkoa ja kourallisen voimia, kait kaikesta selviää kuitenkin ja pystyy aikanaan jatkamaan eteenpäin tavalla tai toisella : ) <3

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat