helppiä mies probleemaan, onko enää mahkuja?

Vierailija

Hehhe, aika hieno otsikko mutta ei voi mittään :D

Elikkä, en nyt tiedä mitä pitäisi tehdä yhden jätkän kanssa. Tutustuin häneen elokuun loppupuolella baarissa, itse en ollut silloin niin kiinnostunut vaikka pidin poikaa hyvännäköisenä. Tämä poika kertoi kuitenkin samana iltana kaverille, että pitää minua kauniina ja hyvänä tyyppinä ja että voisi olla kiinnostunutkin. Illan lopuksi vein hänet kotiin ja juttelimme, vaihdoimme numeroita ja poika tekstasti minulle seuraavana päivänä. Juttu jäi kuitenkin siihen emmekä olleet yhteydessä.
Tasan kuukauden päästä näimme uudestaan baarissa, illan lopuksi saatoin hänet taas kotiinsa ja juttelimme aika paljon hänen pihallaan. Kun lähdin kotiin, sain pojalta viestin (samana yönä) jossa hän kysyi haluisinko lähteä kahville joskus. Vastasin myöntävästi, mutta kahvikutsua ei koskaan tullut, enkä minäkään viitsinyt ehdottaa sitä koska en ollut varma olenko NIIN kiinnostunut. Vaikka olisin kyllä suostunut jos poika olis tapaamista ehdottanut. Ristiriitaista :D
Kuitenkin, tuon kahvikutsu-viestin jälkeen en kuullut pojasta mitään, kunnes hän n.3 viikkoa sitten tekstasi mulle ja kysyi mitä kuuluu ja kysyi että haluaisinko tulla hänen luokseen pitämään hänelle seuraa. Vastasin että voisin ehkä tulla hänen luokseen ja sanoin että täytyy vielä katsoa asiaa. Seuraavana päivänä en kuitenkaan mennyt pojan luokse ja mietin että pitäisikö mun ilmottaa pojalle jotain siitä, koska emme varsinaisesti sopineet mitään varmaksi. Nyt vähän kaduttaa että ehkäpä olisi pitänyt ilmoittaa jotain.
Yksi syy miksi oon epäileväinen pojan suhteen on se, että sain kuulla että tällä pojalla on pitkään ollut seksisuhde erääseen tyttöön, sinäkin aikana kun me ollaan tavattu. Eihän siinä, vapaa mies saa tehdä mitä haluaa, mutta se sai mut miettimään että odottaako poika musta jotain samaa. Saattaa kyllä olla että kuvittelen vähän liikoja ja "pelkään" ihan turhaan, että eihän hän välttämättä halua musta vaan "sitä".

Nyt tuntuu taas siltä että voisinkin olla kiinnostunut pojasta. Kaduttaa että en mennyt silloin hänen luokseen. Tai noh, kaduttaa ja kaduttaa. Vähän harmittaa. Nyt MUN tekisi kovasti mieli ottaa tähän poikaan yhteyttä ja ehdottaa tapaamista hänen luonaan. Mutta en tiedä onko siinä mitään järkeä, enkä tiedä uskallanko, koska luulen että poika ajattelee minusta että "no antaa olla jos ei kerta kiinnosta". Kaipaisin hirveästi läheisyyttä ja seuraa. Mietin vaan että jos poika haluaa vähän enemmän, koska minä en ole valmis mihinkään sellaiseen. Toisaalta en halua käyttää ketään hyväksikään/johtaa harhaan. Haluaisin ehkä hengata pojan kanssa, mutta haluaisin myös seurustella (en siis välttämättä heti mutta kaipaisin sitä) mutta en nää itseäni seurustelemassa tämän pojan kanssa. Lisäksi tämä poika on ensimmäinen josta olen edes vähän ollut kiinnostunut, erään toisen pojan jälkeen johon olin mielettömän ihastunut, joka särki sydämeni ja josta olen pääsemässä vuoden jälkeen pikkuhiljaa yli.

Tästä tuli nyt aivan liian pitkä tarina, toivottavasti joku jaksoi lukea! Olisi kiva kuulla muiden mielipiteitä tilanteeseen, neuvoja tai omakohtaista kokemusta. Olisin äärettömän kiitollinen : )

Kommentit (5)

Vierailija

Minusta tämä poika haluaa just vaan sitä. koska se ei ole sua pyytäny kahville tai treffeille. vaan kutsui sut muutamia viikkoja sen jälkeen heti hänen luokseen. Minusta hänellä on jotain taka-ajatuksia. Mutta jos sinäkin haluat vain hänen kanssaan seksiä niin eihän siinä mitään. muista käyttää kondoomia :D mutta jos et niin pyydä häntä johonki julkiselle paikalle ensin kahville ja jutelkaa ja ehdota hänelle jotain. kerta et näe itseäsi hänen kanssaan seurustelevan. ehkä ystävyys suhdetta? johon kuuluu vähän helyyttää :D

Vierailija

Miehistä ei sitten koskaan tiiä. Mun mielestä sun kannattais mennä kahville ja tehdä se selväksi (käytöksellä) ettet ole etsimässä mitään seksisuhdetta. Uskon kuitenkin, että hän on oikeasti kiinostunut jos hänellä kuitenkin on jo se yksi henkilö sitä tiettyä tarvetta varten :D

Vierailija

aah, mä tiedän ton tunteen, ku joku jätkä antaa kiinnostuksen merkkei nii torjun aina sen. Itellä on pelko et ne yrittäää vaan saada pesää:D

Mutta Joo, Ota yhteyttä siihen jätkään ja menkää vaikka kahville ja ekan tapaamisen jälkeen anna sen jätkän ottaa itse suhun yhteyttä. Sillä tavalla nääät sen kiinnostuksen. Suurin osa jätkistä ottaa yhteyttä jos ne oikeesti tykkää jostain tytöstä/naisesta.

Yritä luoda siihen jätkään sellanen kissa-hiiri vaikutelma. ja anna sen ite tajuta et tykkäät siitä!!

Vierailija

Joo ei niistä koskaan kyllä tiedä :D Jätkä kyllä vaikutti kiinnostuneelta kun kerta itsekkin otti yhteyttä, mutta ihmettelen että se ehdotti kahville menoa ja sitten kuitenkin hiljeni sen jälkeen :D Ja joo mä kanssa pelkään että yrittää vaan saada pesää : D Mutta, ongelma on nyt ratkaistu, koska sain tietää että jätkällä on ollu jo joku puolen vuoden suhde jonkun tytön kanssa (en tiedä kuinka vakavaa, tyttö oli ainakin kuulemma täysillä mukana) ja jätkä dumppas sen kylmästi kertomatta tälle itse tytölle! Ja vaihtoi ala-ikäiseen tyttöön :D Ja sitten vielä siinä välissä yritti minuakin! Noh, sitä vissiin pitää luottaa siihen omaan mututunteeseen : D

Vierailija

Ota ihmeessä yhteyttä poikaan ja kysy ihan suoraan mitä hän ajaa takaa :) Sitten ei tarvitse huolehtia ja pohtia mitäköhän tämä sinusta haluaa. Hieman epäilyttävää kyllä se, että hän kutsui sinut yhtäkkiä luokseen! Voi olla että hän olisi tahtonut vain "sitä" eikä hänen seksikumppanillaan ollut aikaa. Harmi kun niin moni mies johon tutustuu baarissa, tahtoo ainoastaan yhden illan juttuja.. Mihis kaikki deittailijat on kadonneet?

Toivottavasti saat pulman ratkaistua tavalla tai toisella!

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat