Persoonallisuushäiriö? Mielenterveysongelmia? Apua kaivataan!!!

Vierailija

En tiedä onko tää aihe nyt ihan oikeella osastolla.

Olen jonkinlaiseen aikuisikään nyt päästyäni alkanut huomaamaan itsessäni piirteitä, jotka häiritsevät niin ihmissuhteitani, kuin jokapäiväistä elämääni muutenkin.

Koen esimerkiksi erittäin vaikeaksi, taikka mahdottomaksi muodostaa ihmissuhteita, ja eritoten pariduhdetta. Etsin jatkuvasti virheitä toisesta ja jos en heti löydä sellaista, alan miettimään että "tässä on nyt jotain mätää, se varmaan esittää täydellistä että pääsee mun kanssa sänkyyn..." HALUAISIN toki pystyä luottamaan, mutta en kykene. Niin ja sitten jos sitten löydän jotain virheitä tyypistä niin menetän kiinnostuksen kokonaan. Etsin miestä joka olisi mulle kuin jonkinlainen isähahmo. (mun isä kuoli kun olin pieni)

Olen hyvin kriittinen ihmisiä, ja varsinkin itseäni kohtaan.

Itsekontrolli on mulle pakkomielle. Kaveritkin on mulle siitä sanoneet, kun en esimerkiksi suostu ilman meikkiä valokuvaan. Olen myös opetellut meikkaamaan ammattitasoisesti, koska en halua minkään minussa olevan virheellistä. En julkaise myöskään itsestäni esim. netissä kuvaa, jos pari hiusta on vinossa. En koskaan myöskään vedä niin kovia kännejä, että itsekontrolli pettäisi (tämä tosin ei lienee huono asia!). Baarissa ollessani en mene laulamaan karaokea, ellen ole ensin kuullut muiden laulajien esityksiä todetakseni että he ovat minua huonompia. Jos istun jossain tuolilla, mietin, miten ihmiset näkevät minut tietystä kulmasta. (mistä kulmasta näytän huonommalta tai paremmalta)

En kykene ilmaisemaan kiinnostustani vastakkaisen sukupuolen edustajalle, sillä koen heti, että jos ihastun johonkuhun, olen haavoittuvainen, ja se on heikkous minussa. En myöskään näytä läheisilleni jos olen loukkaantunut, surullinen tai pettynyt, koska ne tunteet ilmaisevat heikkoutta. Vihainen saatan joskus olla. Ystävät kuitenkin pitävät mua iloisena ja hauskana ihmisenä kenellä on kaikki hyvin ja jonka kanssa on hauskaa viettää aikaa, ja joka on hyvin itsevarma ja omaa paljon vahvoja mielipiteitä, mutta joka ei ole kovin avoin.

Ystäville tai läheisille mulle on melkein mahdotonta kertoa omista ongelmistani (esimerkiksi juuri muutama kuukausi sitten todetusta vakavasta masennuksesta), koska en halua näyttää heikkouksiani, vaikka kyseessä olisi miten läheinen ystävä tahansa. Mulle on muutaman kerran käynyt niin, että se ihminen keneen eniten olen luottanut, on hylänny mut, ja sen takia oletan että mut hylätään joka kerta kun jollekin avaudun jostain. En kykene sanomaan kenellekään läheisilleni että välitän heistä. Kehuminen on mulle vaikeaa, myöskin kehujen vastaanotto.

Fyysinen läheisyys, niin paljon kuin mä sitä kaipaankin yksinäisinä koti-iltoina, yleensä inhottaa mua. Mä en voi sietää jos joku koskee muhun ilman että mä itse olen sitä pyytänyt ja halunnut tai antanut luvan. Haluan olla tilanteen hallitsija.

Ja jos esimerkiksi unohdan lääkäriajan tai oon päivän koulusta pois, musta tuntuu kuin olisin maailman huonoin ihminen ja että nyt mua osotetaan sormella ja moititaan, koska mä itsekin teen niin itelleni.

Noi tapauskuvaukset oli esimerkkejä, noi mun piirteet tulee ilmi paljon muissaki tapauksissa, oikeestaan melkeen joka hetkessä. Tää on mulle HYVIN vaikeeta. Oon koittanu netistä etsiä tälläsestä tietoa mutta en oo löytäny.

AUTTAKAA mua, mihin tälläsestä voi puhua? Mulla ei ole minkäänlaista kokemusta mistään terapioista tai mitään. (Vaikka sellaselle oliski varmasti ollu jo pitemmän aikaa tarvetta, en oo vaan myöntäny yleensä ongelmia itelleni)

Onko teillä kellään kokemusta tälläsestä ihmisestä ku minä?

Onko tää ihan normaalia????????

Kommentit (8)

Vierailija

Ilmeisesti olet jo jotain apua saanut/olet tällä hetkellä avun piirissä koska vakava masennus on kuitenkin diagnosoitu?

Käytkö säännöllisesti keskustelemassa jossakin (esim. mielenterveystoimiston mt-hoitaja/lääkäri)? Oletko siellä puhunut noista samoista asioista? Jos et, niin kannattaa.

Ammattilainen joka on sinun kanssasi tekemisissä (toivottavasti kyllin usein) osaa varmasti ottaa paremmin kantaa asiaan. Kuvailemasi esimerkkitilanteet saattavat liittyä johonkin persoonallisuushäiriöön mutta ne voivat yhtä hyvin liittyä myös masennukseesi tai olla ihan omia luonteenpiirteitäsi jotka ovat nyt sairastumisen myötä "kärjistyneet".

muoks:
Terapiaa järjestetään ryhmä- ja yksilöterapiana ja ne voivat perustua erilaisiin teorioihin/menetelmiin. Esim. pelkän keskustelun lisäksi voidaan tehdä erilaisia harjoituksia joilla koetetaan löytää uusia ajatuksia ja näkökulmia jne. Oma mielikuva on (ja melko loogistakin) että ryhmämuotoiseen terapiaan on "helpompi" päästä. Näistäkin kannattaa kysellä esim. sieltä mielenterveystoimistolta.

Vierailija

Kerro ihmeessä jos selviää, että sulla on joku persoonallisuushäiriö, koska siinä tapauksessa on erittäin todennäköistä, että mulla on sama :P
Melkein kuin olisin itse kirjoittanut ton tekstin...

Vierailija

satutko vielä tietämään minkälaisissa hinnoissa tommmoset terapiat liikkuu?

mä olen käynyt tähän asti vaan terkkarilla omalääkärin vastaanotolla, ja yhden kerran samassa terveyskeskuksessa eräällä depressiolääkärillä, joka yhden tapaamisen jälkeen ilmotti ettei hoida mua. (siirtyi toiseen tehtävään tms.)

Vierailija
WholeLottaLove

Kerro ihmeessä jos selviää, että sulla on joku persoonallisuushäiriö, koska siinä tapauksessa on erittäin todennäköistä, että mulla on sama :P
Melkein kuin olisin itse kirjoittanut ton tekstin...

Minä kerron mielelläni. :) ja ei ole nyt tarkotus kuulostaa itsekkäältä, mutta oon ilonen että en ole ainut tällänen ihminen! :D olisi kiva kuulla enemmän miten sä elät noiden samanlaisten asioitten kanssa; ootko ihan tyytyväinen tilanteeseen ja hyväksynyt että sä vain olet sellainen kuin olet.. vai mietitkö jatkuvasti että mikä mussa on vikana (niinku mä teen :D)

Vierailija

EnvyMe_:

Mitään tarkkaa hinnastoa en osaa antaa, muutakuin että hinnat voivat vaihdella paljonkin... ja sekin että mihin kukin pääsee -> Toki rahalla voi ostaa palveluita yksityiseltä puolelta mutta se se vasta kallista onkin.

Noin muuten hintaa laskee mm. mahdollinen kelakorvaus (joka käsittääkseni voi hyvällä tuurilla kattaa hyvinkin suuren osan) ja mahdolliset muut tuet mitä kelalta voi hakea (näistä en ole niin selvillä...). Ja tietty ihan alkuperäisessä hinnassa voi olla vaihtelua sen mukaan että kuka tuota terapiaa tarjoaa/järjestää. Ynnä jos sattuu olemaan laaja vakuutus niin siitäkin voi saada apua.

Ynnä se ryhmämuotoinen terapia on loogisesti hieman edullisempaa kuin yksilöterapia.

Kannattaa kysyä/pyytää lähetettä sinne mielenterveystoimistoon, ihan pelkästään jo siellä pääsee keskustelemaan mt-alan ammattilaisen kanssa. Tai ainakin voi saada helposti selvitettyä eri mahdollisuuksia/korvauksia/tukia, siellä kuitenkin hoitavat samoja asioita muidenkin kanssa joten kokemusta löytyy (tai voihan omalääkäriltäkin kysellä). Yksinään jos koettaa kaiken selvittää niin etenkin nuo kelakorvaukset/tuet ovat sellaista viidakkoa että...

Vierailija

okei, täytyy tuosta kysyä kun tällä viikolla on taas aika tuonne omalääkärille.. sekin yleensä helpottaa jos joku oma ongelma diagnosoidaan, ja sille löytyy joku sana. sitä on sitte helpompi käsitellä :)

Vierailija
EnvyMe_

Minä kerron mielelläni. :) ja ei ole nyt tarkotus kuulostaa itsekkäältä, mutta oon ilonen että en ole ainut tällänen ihminen! :D olisi kiva kuulla enemmän miten sä elät noiden samanlaisten asioitten kanssa; ootko ihan tyytyväinen tilanteeseen ja hyväksynyt että sä vain olet sellainen kuin olet.. vai mietitkö jatkuvasti että mikä mussa on vikana (niinku mä teen :D)

Ei siis se on kummaa miten paljon voi helpottaa jo kun tietää, ettei ole yksin.

En mä enää niitä asioita hirveästi mieti, olen jo aika tottunut tähän tilanteeseen. Jotkut osa-alueet ovat vähän helpottuneet, en esim ota yhtä paljon paineita ulkonästäni kuin ennen.
Itsekritiikki on tosin varmaan pahempi kuin koskaan. Jos en heti ekalla kerralla osaa tehdä jotain täydellisesti, niin olen mielestäni epäonnistunut. Se on oikeastaan ainoa asia, minkä voisin sanoa suoraan haittaavan mun elämää tällä hetkellä.
Epäilen kyllä, että kaikki "stressi" mitä nuo asiat aiheuttavat ovat ainakin osasyy tähän mun nykyiseen paniikkihäiriöön. Mutta en tiedä.

Vierailija

joo mulla on kanssa toi ihan sama, että jos vaikka koulussa (opiskelen parturi-kampaajaksi) en saa heti ekalla kerralla tehtyä ammattilaismaista jälkeä, soimaan itseäni koko loppupäivän että miten voin epäonnistua aina kaikessa.

työelämässäkin yritän liikaa, en voi hyväksyä sitä tosiasiaa, etten kertakaikkiaan voi olla kaikkialla yhtaikaa. jos pyyhin pöytiä salissa ja joku toinen ottaa sillaikaa asiakkaan, tulee mulle huono omatunto siitä etten ehtinyt juosta äkkiä salista kassalle. vaikka tietenki ne muut työntekijät on myös siellä tekemässä duunia! en vaan taho millään muistaa sitä, ja turhaudun kun koen itseni totaalisen riittämättömäksi.

uskon kanssa, että toi liika paineitten laittaminen itelle on varmasti osasyy paniikkihäiriöön. koska paniikkihäiriöhän on nimenomaan just psyykkistä..

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat