Miten saan itseni perääntymään?

Vierailija

Tarina HYVIN lyhyesti ja kärjistetysti:

Olen korviani myöten ihastunut mieheen, joka viimetapaamisellamme kertoi, että meidän täytyy ottaa iisisti, koska hän on vasta eroamassa (tai juuri eronnut, en oikein ymmärtänyt enkä kehdannut jankata aiheesta) NELJÄN VUODEN SUHTEESTA!

Minulle on sanottu, että olisin vain laastari ja polttaisin vain näppini tässä touhussa. Olen nyt päättänyt, että jätän miehen ja hänen parisuhteensa (jos sellainen vielä on) rauhaan. Vastaan yhteydenottoihin ja tapaan miestä jos hän niin toivoo mutten itse ole aktiivisena. Toivon, että sain viimekerralla sanottua hänelle selväksi, että olen valmis odottamaan vaikka kuinka kauan häntä.

Mutta tämä on niin HELVETIN vaikeaa! Olen vasta toista kertaa elämässäni ihastunut ja taas menee överiksi. Meinaan koko ajan soittaa tai pistää viestiä vaikka hän ei niihin olekaan enää viimepäivinä vastannut. Ensin otin sen loukkauksena ja merkkinä siitä että hän on menettänyt mielenkiintonsa minuun.. mutta nyt ajattelen, että hän vain haluaa viilentää ilmapiiriä.

Haluan kunnioittaa heidän parisuhdettaan ja olla nöyrä ja antaa aikaa erosta toipumiseen. En kuitenkaan ole koskaan itse joutunut rajusti eroamaan (olen seurustellut vain kerran eikä minulle tullut mitään eroahdistusta eikä pahaa mieltä!) joten en osaa kuvitella millaisista se on. Ja vieläpä neljän vuoden suhteesta, huh heijaa!

Miehen sanoista rivien välistä ymmärsin, että minun ja hänen välisen suhteen aika olisi vasta ensivuoden puolella. Se kuulosti ensin kamalan pitkältä ajalta, enhän minä kestäisi niin kauaa odottaa ilman sydämiä tekstiviesteissä. Nyt kun olen tätä pohdiskellut muiden kanssa niin se tuntuu kovin aikaiselta...

Haluaisin siis vinkkejä siitä miten voisin ottaa vähän askelia taaksepäin ja unohtaa miehen hetkeksi. Pelkään että minä pilaan heidän välinsä ja saan kaksi ihmistä vihaamaan minua. En halua olla "toinen nainen"..... ah tämä on niin sekavaa :(

Ja siis mies on puhunut miten ihastunut hän on minuun, on jo pyytänyt minut kanssaan lapin reissulle ensikesänä, kertoi että oli kertonut minusta parhaalle ystävälleen, ollut hyvin avoin kaikesta, huomaavainen, hellä, kohtelias, kaunis sanoistaan.....

..... voiko hän huijata? Olenko sinisilmäinen?

Hän on kuitenkin kunnollisesta perheestä ja asuu tässä lähellä, meillä on yhteisiä tuttuja.. en malta uskoa että hän olisi valmis riskeeraamaan maineensa jos minua vedättäisi. Lisäksi hän sanoi, ettei halua sellaista mainetta. tavallaan tarkoitti myös että minun täytyy olla hissun kissun asiasta eikä esimerkiksi hehkuttaa häntä facebookissa..

Voi auttakaa :(

Kommentit (2)

Vierailija

Hmmmpp, vaikia tilanne täytynee sanoa, yhden neuvon voin antaa älä ainakaan pommita viesteillä yms selvimpäin tai kännissä, ei hyvä:D ite kirjotin jo aikasemmi että taisin omalla malttamattomuudellani pilata välit yhteen ihanaan poikaan/mieheen, tuntuu oudlta sanoo mies vaikka onkin 18 xp mutta siis niiin meidän piti nähdä kunnolla muuttta kännnissä halusin tietää vähän missä mennää... nojuu se siitä.
Mutta siis odottaminen on joskus hankalaa ja ajattelee että itäs jos nyt kysyn suoraan yms, mut omalta kohdalta opin et odottaminen kannattaa, tai siis ei ainakaa saa hätäillä ja olla liian tyrkky/kiinnostunut, vähän vaikeasti tavoiteltava, siitähän miehet tykkää...

Mutta sinuna ehkä koittaisin saada selville miehen suhteesta tähän naiseen, jos kerra yhteisiä tuttuja ehkäpä heidän kautta? Mm, missä vaiheessa heidän suhde nyt on jos ssitä vielä on , vaiko jos entinen on jo entinen kirjaimellisesti, ninkuin itsekin sanoit älä mene väliin siitä tulee jollekin sydänsuruja eikä voi tietää kenelle:s

Jos mies tosiaan pitää sinusta, hänen täytyy ensin selvittää ja jättää entinen suhde kokonaan menneisyyteen ennekuin hypätä uuteen, ole rohkea ja ota selvää asiasta, sillä epätiedossakin on hirveä elää:/

Toivottavasti sait jtn irti:)

Vierailija

Kiitos mansikkamarja :)

Pommittelin alkuviikosta viesteillä, tekstailtiin aika tiuhaan pari päivää mutta sitten kahteen viimeiseen hän ei ole vastannut... onneksi en lähettänyt kolmatta. Enkä aio! Jumankekka en aio! En pilaa tätä :) Hän on niin täydellinen.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat