yksinäinen ja ahdistunut olo

Vierailija

En tiedä edes miten aloittaa. olen jotenkin niin kyllästynyt tähän tunteeseen. Olen siis 19-vuotias tyttö enkä ole koskaan seurustellut. Paras kaverini on seurustellut jo vuoden ja tuntuu että olen tavallaan "menettänyt" hänet ystävänä. Minulla ei ole muuta yhtä hyvää ystävää kuin hän. Ymmärrän että hän seurustelee ja poikakaveri tulee ensin. Mutta minä olen yleensä aina se joka ottaa yhteyttä ja näemme tosi harvoin. Emme yleensäkkään henganneet yhdessä päivittäin ennen hänen seurusteluaan, mutta huomaan että asiat ovat muuttuneet.
Lisäksi olen tuntenut hirvittävän pahaa oloa erään pojan takia johon olen ollut ihastunut jo yli vuoden. Poika on varattu ja olemme olleet ystäviä yli puoli vuotta. Yllätyinkin SUUNNATTOMASTI kun sain kuulla että pojalla on samoja tunteita mua kohtaan ja että hän on kiinnostunut minusta, todella paljon omien sanojensa mukaan. Poika sitten jätti tyttöystävänsä mutta yllätys yllätys valitsi tämän kuitenkin. Nykyään en enää edes nää poikaa enää. Ärsyttää ajatella että minä satuin tulemaan pojan elämään kun hänellä meni suhteessaan huonosti, tai oli mennyt pidemmän aikaa, ja sitten kun ei mennyt enää huonosti, niin mut jätettiin niin sanotusti kuin nalli kalliolle : D Puolen vuoden ajan nähtiin todella tiiviisti ja myöhemmin olen ajatellut että ehkä olin jonkin sortin korvike pojalle.
Kaikesta huolimatta, mulla on tätä poikaa ihan kamala ikävä häntä ja itken paljon asian takia. En tiedä mitä oikein tekisin, sillä rakastan poikaa paljon enkä pysty unohtamaan häntä vaikka haluaisinkin. Olen yrittänyt katsella muita poikia ja yksi hyvännäköinen ja mukava tyyppi oli kiinnostunutkin mutta ei sitten ottanut enää yhteyttä. Eikä mua suoraan sanottuna edes hirveesti kiinnostakkaan. Siinä ei oo vaan sitä kipinää niinkuin mä tunsin tän mun varatun ihastuksen kohdalla. Hän on ainut joka on saanut vietyä multa ns. jalat alta. En tiedä voiko häntä sitten kutsua ensirakkaudeksi kun ei ole seurusteltukkaan.
Mietin vaan että milloin mä löydän sen mun "oikean". Koen että sekin helpottaisi että minä seurustelisin samalla kuin kaverini. En nyt tarkoita sitä että "pakko saada poikaystävä kun kaverillakin on". Ajattelen myös että mitä jos tää mun ihastus olis mulle se oikea, jota vaan en voi saada. Tuntuu tyhmältä että vieläkin tavallaan odottelen häntä ja elättelen toiveita hänen suhteensa.

Tekstistäni tuli aivan liian pitkä, mutta toivottavasti joku jaksoi lukea! : D Olisi kiva jos joku tulisi kertomaan vastaavasta tilanteestaan, omista kokemuksistaan tai mistä vaan! :) arvostaisin todella paljon.

Kommentit (4)

Vierailija

Oon ite käyny joku tovi sitte vastaavia tunteita. Tilanne oli vaan siinä mielessä erilainen, että jätkän esteenä olivat omat sotkut päänsä sisällä selvittämättä jotka esti kaiken ja yhessä sitte erillään riuduttiin. Kiduttava tilanne.

Se varattu jätkä oli nyt varmaan se sun ensirakkaus. Se, onko ihmisen kanssa yhessä vai ei ei määritä sitä, kuinka vahvoja tunteita ihmistä kohtaan on. Ja sen ensirakkauden ja tuskan jota sen menettämisen jälkeen kokee, ei todennäkösesti ihan heti kykenekkään samalla tavalla hullaantumaan ja rakastumaan. Tai sitten se tulee ajan kanssa kun tutustuu toiseen ihmiseen.

Ite oon tosiaan käyny tuon menettämisen tuskan läpi. Se ei oo kivaa ja vie aikasa, pitemmänki ja pitää antaa itelleen aikaa. Parannella rauhasa haavat ja vasta ku tuntuu siltä että on valmis heittäytymään 'peliin' uuestaan mukaan lähtiä kattelemaan jos joku löytys. Ja on oikein ettei seurustele seurustelun takia vaan tunteen, jota tuntee sitä toista ihmistä kohtaan.

Itelläki tuli tuo tunne että uus tyyppi ei vieny tarpeeksi jalkoja alta ei tästä tule mitään, kun aloin olemaan mun nykysen jätkäkaverin kanssa yhessä. Kuitenki tunne syveni ku tutustu paremmin vaikka jätinki sen hetkeksi, joten palattiin yhteen ja nyt koko juttu tuntuu vaa hyvältä. Ja toisaalta ku miettii, eiköhän se ole hyväkin että joka ikinen vastaan tuleva mies jonka kanssa päätyy suhteeseen, ei ole se jalat alta vievä hullaannuttava rakkaus joka pimentää muun aivotoiminnan, koska ne myös aiheuttaa eniten kipua ja tuskaa jos jokin sattuu menemään pieleen. Ja tällä iällä(oon siis kai vuotta vanhempi ku sinä) ei ainakaan omasta mielestäni sen oikean vielä kuulukkaan tulla vastaan. Aikaa sille on ja se tulee jos on tullakseen ja kun se tulee, se erottuu sitten muista ja kunnolla :) tietysti sitäkin voi odottaa, mutta miksei välillä taittaa matkaansa jonkun hyvän tyypin kanssa, jonka kanssa vaan on hyvä olla vaikka se ei loppuelämää kestäiskään. Ja suhteet ei ole koko elämä, parhaan ystäväsi tiimoilta voisin sanoa että kannattaa ehkä puhua hänen kanssaan suoraan asiasta, sillä tavalla se selviää. Ja omasta mielestäni ystävät menevät aina miesten edelle, tai ovat vähintään tasa-arvoisessa asemassa. Välillä toisaalta ihmiset kasvavat erille toisistaan, mutta jos semmoinen tunne tulee kannattaa koittaa tutustua uusiinkin ihmisiin. Ajan kanssa voi taas kasvaa sitten yhteenkin, jopa tiiviimmiksi kuin ennen.

Elämä on elämistä varten, ja se kannattaa elää kunnolla :)

Vierailija

voi että tätä, kirjotin hirveeen selostuksen ja se ei julkaistunu arrrgggggggg
mutta siiis mä en tajuu miks varatut jätkät näyttää /ilmaisee kiinnostuksen muuihin tyttöihin, siitä tulee jokatapauksessa jollekin sydänsuruja:S
noo oot vasta 19 on sulla bviel aikaa, ja moni on sanonu et jos sitä ettii se ei tuu, se bvaan tupsahtaa sit jossain vaiheessa, itse olen 17 ja haluaisi myön poikaystävän, mutta kai se tulee jos o tullaksee...:D

Vierailija

Valpurinho, kiitos paljon tekstistäsi ja vinkeistäsi! Siitä oli paljon apua : ) Olen itsekkin ajatellut että ehkä tää tästä selkenee ajan kanssa. Tuntuu vaan jotenkin niin hölmöltä kun en edes oikeasti haluaisi unohtaa tätä poikaa. Ja olen miettinyt että pitäisi olla TODELLA erityinen poika, että tämän entisen unohtaisi. Ja nyt tuntuu siltä että en oo sellaista henkilöä löytämässä.
"mutta miksei välillä taittaa matkaansa jonkun hyvän tyypin kanssa, jonka kanssa vaan on hyvä olla vaikka se ei loppuelämää kestäiskään" olen miettinyt tätäkin. Olen miettinyt myös sitä että jos olisin päätynyt tämän ihastukseni kanssa yhteen, niin kestäisikö se edes. Sillä se olisi mun ensimmäinen seurustelusuhde ja en halua ajatella että se loppuisi. Koska välitän tästä pojasta niin paljon. En osaa selittää : D En siis haluaisi ajatella että suhde tuon pojan kanssa olisi VAIN "väliaikainen". Tuntuu etten osaa ilmaista itseäni.

mansikkamarja, voi eeei! : D harmi juttu! ärsyttävää kun noin käy..
Ja niin, minäkään EN VOI YMMÄRTÄÄ et miksi varatut sitten ilmaisee kiinnostuksensa sitten muihin tyttöihin. Hän antoi mun kokoajan ymmärtää että hänellä menee suhteessaan huonosti ja vakuutteli että lopettaa sen. Olin jo ihan onnessani että voiko näin todella tapahtua. Tutustuessamme toisiimme hän flirttaili paljon ja en voinut vaan uskoa sitä, ajattelin aina että hän pitää minua VAIN kaverina. Ja kun totuus tuli esille olin kuin ällikällä lyöty. Poika on niin uskomattoman hyvännäköinen ja ihana ja kaikkea enkä ikinä olisi uskonut että hän kiinnostuu MUSTA. En pitänyt sitä edes todellisena : D Mutta oishan se pitänyt tietää että ei varattuihin ihastumisesta seuraa kuin sydänsurua. Vaikka alussa se olikin ihanaa.
Itsekkin olen ajatellut että ei etsimällä löydä ja poikaystävä tulee silloin kun on tullakseen. Mutta masennun kun ajattelen että millon ja mistä se sitten tupsahtaa. Kamalaa ajatella että vaikka vasta viiden vuoden tai kauemman ajan päästä!

Lisää vaan kokemuksia! :-)

Vierailija

ehkä ne hakee sillä jtn roolia:D emt, mut tosi rasittavaa pitäis nyt hitto sit huolen vaan siitä omasta tyttöystävästä eikä vikittelisi muita!

ja hei kyllä muakin masentaa, varsinkin kun jollain kavereilla tuntuu et on koko ajan jou ja heti löytyy uusi jne, mut uskon siihen a) hyvää kannattaa odottaa JA b) odotus palkitaan;)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat