Opiskelemaan -> ERO edessä?

Vierailija

Eli, tilanne on ainakin minulle hyvin hankala. Olen vakituisessa työpaikkassa, mutta poikaystäväni lähtee opiskelemaan satojen kilometrien päähän.
Nyt kaipaisin kokemuksia kaukosuhteista, toimivatko?? Tai muuten vinkkejä miten tilanteen voisi hoitaa kivuttomasti? En haluaisi ajatella että ero on ainut ratkaisu. Opinnot kestäisivät kuitenkin vähintään kolme vuotta, mikä vaikuttaa ikuisuudelta olla erossa. Voisin kuvitella, että suurin ongelma tulisi olemaan minun mustasukkaisuuteni, kun en enää tietäisi missä ja kenen kanssa poikkikseni luuhaisi arkipäivät ja ehkä viikonloputkin.

Kommentit (12)

Vierailija

Jos pystytte ja vannotte toisillenne että juttelette väh. 1 tai 2 kertaa päivässä. Minulla on kaukosuhde, tapaamme viikonloppuisin ja juttelemme päivittäin. Kaukosuhde on toimiva jos pari juttelee päivittäin ja tapaa säännöllisesti. Eikä kiusauksia saa tulla... Pettämisiin esim. Estot pitää olla. Mutta kaukosuhde toimii jos muistaa jutella ;)
Jospa poikkiksesi luuhaisi viikonloput kanssasi ja arkipäivät joidenkin (Poika) kavereiden kanssa. Kaukosuhteissa minä en luottaisi jos poikkikseni menisi jonkun muun tytön kanssa iltaa viettämään.
3 vuotta on pitkä aika, mutta jos te todella rakastatte toisianne, suhde kestää :) Muistakaa vain jutella, soitella,chatata, ja tekstata. ja voisitte skypettääkkin. Ja viikonloppu vierailuja :) Ja lomillahan voitte aina tavata! Voitte viettää joululoman, ja kesäloman kokonaan toistelle huomassa. Olen ehkä 14 mutta nämä toimivat :))

Vierailija

Itelle ja miekkoselle ei ole tullut eroa. Ennen kuin lähdin opiskelemaan, olimme olleet puolitoista vuotta yhdessä, joten perusluottamus oli kyllä jo syntynyt. Emme tosin kovin tiiviisti vielä olleet lukioaikoina yhdessä joten tuntui järkevältä lähteä opiskelemaan sitä alaa, mitä itse halusin vaikka jouduinkin muuttamaan kauas. Itse pelkäsin myös mustasukkaisuutta, koska mun eksä petti mua useasti ja en oikein luottanut miehiin. Me puhuttiin paljon mustasukkaisuudesta ensimmäisinä kuukausina ja se auttoi todella. :)

Poikaystävä aloitti opinnot vuotta myöhemmin ja muutti vielä kauemmas minusta(koska ei päässyt järkevästi tänne lähelle). Meillä molemmilla ois vielä melkein kolme vuotta opintoja jäljellä ja nyt on kaksi takana. Uskon vilpittömästi, että kaukosuhteet toimivat, mutta niihin pitää molempien panostaa ja se taas vie energiaa. Kaukosuhde on myös aina helpompi sille joka lähtee.

Vierailija

Mulla on samanlainen tilanne ehkä edessä ens vuonna:(. Lähden opiskelemaan muualle ja arveluttaa vähän tuoreen suhteen (4kk) tila silloin. Kannattaako tätä edes jatkaa, kun tietää, että vuoden päästä ehkä erotaan? Miten muut "järjesteli" asiat pariduhteessa niin, että kaukosuhde tomii?

Kiva kuulla, että kahdella vastanneella kaukosuhde on toiminut. Tulen itsekin optimistisemmalle mielelle:).

_glitter_
Seuraa 
Liittynyt12.5.2009

Hei!

Itse olen seurustellut poikaystäväni kanssa reilusti yli vuodeni ja kaukosuhteessa olemme elelleet alusta asti. Välimatkaa on noin. 250km eli kolmessa tunnissa junalla tai vähän päälle.
En olisi ikinä ajatellut, että tähän tilanteeseen olisin ikinä tullut, jotenkin vaan mietti, että aina se seurustelukumppani läheltä löytyy, mutta nyt sitten kävi toisin ja olen siitä onnellinen. Olen kuitenkin löytänyt ihanan ihmisen joka tuntuu todella oikealta minulle, vaikka välillä vähän ongelmia onkin, mutta niinhän kaikilla.
Ei kaukosuhde ole todellakaan mikään este.
Itsekin mietin tuota sillon ajat sitten, mutta tulin järkiini ja tajusin, että kyllä mä kestän ja tässä sitä nyt ollaan eikä loppua näy. Yleensä käyn enemmän poikaystäväni luona, koska se on niin helpompaa, mutta myös hän tulee käymään täällä päin missä mä asun. Molemmille on aina virkistävää päästä vaihtamaan maisemaa, unohtaa hetkeksi sen arjenkin.

Kaukosuhteessa on ne hyvät ja huonot puolet. Hyvää on se, että aina kun näkee niin se vaan on niin hienoa, se tunne kun toisen näkee muutaman päivän jälkeen ja tietää, että saa taas viettää ihanaa aikaa toisen kanssa.. <3
Musta on aina hienoa saapua sinne asemalle ja aina kun poikaystävä kävelee vastaan niin se on niin rakastuneen näkönen ja ryntää halaamaan, oijoi. Huonoa taas on sitten se kun on lähdön aika.. Tai no nyt se lähteminen ei ole enää jotenkin niin rankkaa kun alkuvaiheessa.

Muistan kun olin aina ihan herkällä tuulella samana päivänä kun olin lähdössä ja juna-asemalla aina ihan itku kurkussa, mutta siitä sitten jotenkin aina selvisi. Nykyään sitten ihan ilosin mielin siinä saatetaan toisemme kun toinen on lähdössä eikä siinä sen kummempia, on kuitenkin vahvalla pohjalla suhde, että jotenkin vaan ei ole enää niin kuin aikasemmin. Mutta tietenkin poikkeus päiviä on.
Mä olen onnellinen, että tätä kaukosuhdetta ei tarvitse tavallaan enää kovin pitkään kestää. Vietetään nyt lokakuusta asti yli pari kuukautta saman katon alla, menen poikaystäväni luokse kun alkaa pitkä työharjottelu. Tuntuu tosi rauhottavalta kun tietää että saa jakaa arjen toisen kanssa. Ja sitten ehkä kokonaisuudessaan noin puoli vuotta. Suunnitelmissa ollut, että muuttaisin sitten poikaystäväni paikkakunnalle ja asuttaisiin siellä sen verran kun hänen opiskelut kestää.

Kaukosuhteessa rankkaa on myös se, että ikävä iskee usein. Ainakin mä olen kova ikävöimään, mutta nyt kuitenkin on tuntunut, että arkipäivät kuluu tosi nopeasti ja hyppii ympäri kaupunkia ja edes takasin tuolla niin ei edes kerkeä toista koko aikaa miettimään. Mutta kuitenkin tosiaan ikävä helpottaa ihan niinkin kun juttelee puhelimessa, mesessä jne. Ja on kyllä hyvä jos omistaa webkamerankin niin toista voi senkin kautta nähdä aina välillä jos siltä tuntuu.
Mutta kaukosuhteet toimii jos vaan niin haluaa. Täytyy vaan oppia elämään niin. Tuo voi olla kyllä vähän vaikeaa jos olet todella mustasukkainen, se voi käydä ajan kanssa todella rasittavaksi..

Täytyy luottaa vaan toiseen sataprosenttisesti niin kyllä se siitä. Kuitenkin jos sitten juttelette usein niin tiedät kyllä missä poikaystäväsi menee.
Mä olen kuitenkin tosi ylpeä että jaksaa olla kaukosuhteessa. Siinä sen oikeasti näkee, että haluaa olla toisen kanssa yhdessä kaikesta huolimatta ja tosiaan aina sitten kun näkee niin se on niin hienoa. Kuitenkin on viikonloput ja lomat. :) Että aina kannattaa yrittää, mutta jos ei sitten toimi, niin ei toimi, mutta sen tietää sitten vasta kun kokeilee.

Kyllä meillä on ollut vaikka mitä ongelmia ja tietenkin kumpikin voi joskus huonoina päivinä seota jostain ihan tyhmistä jutuista, mutta kyllä asiat tulee aina sovittua. Mutta sitten taas on pitkiä jaksoja kun kaikki asiat sujuu itsestään ja on vaan niin onnellinen omasta kullasta.
Täällä on myös tuo toinen kaukosuhde keskustelu niin sinne voi myös kirjotella. Toivottavasti sait tästä mun selityksestä jtn selvää! : )

Vierailija

Molemmat kun ollaan opiskelijoita, niin suurin ongelma olikin yllättäen raha, joka kuluu matkustamineen. Minä matkustan paljon paljon enemmän poikakaverin luokse kuin hän minun luokseni(asun äärimmäisen ohutseinäisessä solussa, jossa on inhottavaa jo jutellakin). Poikakaveri haluais maksaa osan mun matkoista mutta toisaalta en haluaisi ottaa niitä rahoja vastaan, varmaan typerää ylpeyttä tai jotain.

Bileisiin pitää vaan uskaltaa antaa toisen mennä, olen itse kyllä jättänyt opiskelijaelämän riennot vähemmälle, koska haluan valmistuakin ajallaan. Juominen baareissa sitä paitsi maksaa ja ajattelen aina, että tälläkin rahalla vois tehdä muuta.

Ostimme webbikamerat ja hommattiin halpa puhelinliittymä, johan elämä helpottui kummasti! Istumme tosin mesessä ja koneella aika paljon,mutta oon kait oppinu opiskelemaankin samalla...

Nyt kuin luin tän oman tekstin,niin rupesin aattelemaan että surkeelle voi vaikuttaa monen mielestä tää mun elämä:D Me onneksi vietetään kuitenkin kesälomat poikakaverin kanssa yhessä, koska alun perin ollaan samasta kaupungista ja siellä ollaan elelty kesällä:)

Vierailija

Olen seurustellut poikaystäväni kanssa nyt reilut kaksi vuotta kaukosuhteessa ja loistavasti on mennyt! Suhteen alusta asti on ollut välimatkaa n.250 km. Olemme nähneet viikonloppuisin aina kun on pystytty, joskus ollu jopa 2-3 viikkoa näkemättä, mutta pidemmillä lomilla olemme sitten viettäneet aikaa kauemmin yhdessä.

Soittelemme ja tekstaamme päivisin ja juttelemme mesessä usein.
Aluksi olimme molemmat tosi mustasukkasia toisillemme, mut nyt ainakaan mulla ei oo mitään ongelmaa siinä enää, oon oppinu luottamaan, mutta sekin tuli kyllä ajan kanssa. Kerromme toisillemme ihan automaattisesti mitä aiomme puuhata ja kenen kanssa, ei ole mitää tivaamista toiselta eikä tule sitte mitää turhaa riitaa.

Olen kyllä pari kuukautta sitten muuttanut nyt 60 km päähän häntä, mutta näemme silti viikonloppuisin kun molemmilla kumminki arkisin koulut ja työt. Toivottavasti seuraavaks muutto 0 km päähän. (=

Te olette kumminkin aikasemmin olleet yhdessä tiiviisti, mut uskon silti, et kyllä se kaukosuhde sujuu teillä hyvin! Pitäkää yhteyttä toisiinne. (=

Kepa
Seuraa 
Liittynyt7.5.2009

Jos sä asennoidut siihen niin, että ero tässä kuitenkin tulee niin sitten se varmasti myöskin tulee. Mitään takuita suhteen kestämisestä tollasessa tilanteessa ei voi antaa, mutta toisaalta ei niitä voi myöskään antaa vaikka ette kaukosuhteeseen joutuisikaan.

Itse oon seurustellut 4,5 vuotta, joista 3 vuotta ollaan asuttu yhdessä. Nyt olen 5 viikkoa asunut Atlantin toisella puolella USAssa ja vielä 12 viikkoa tuun täällä viettämään. Eli yhteensä oon täällä 4 kuukautta ja onhan se hemmetin rankkaa siirtyä jokapäiväisestä näkemisestä ja yhteisestä pedistä ja kodista siihen, että seuraavan kerran nähdään 4 kuukauden kuluttua. Mutta ei elämää vaan voi elää pelkästään niin, että aina ajattelee ettei voi mitään tehdä kun suhde ei ehkä kestä. Me avon kanssa päätettiin, että me katotaan mitä tapahtuu kun ei neljään kuukauteen nähdä, me puhuttiin asiat selviksi ja ennen kaikkea me luotetaan toisiimme ja päätettiin että mehän selvitään tästä. Nyt viis viikkoa on mennyt ja meidän suhde voi aivan mainiosti, silloin kun puhutaan (skypen välityksellä 3-4 päivänä viikossa)niin kertaillaan omia päivän tapahtumia ja suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta ja juttuja. Jos mitään, niin tää erossa olo on vaan saanut mut enemmän käsittämään kuinka upea puolisko mulla on kotona, kuinka paljon meidän suhde mulle merkitsee ja kuinka paljon mä tahdon yhteisen perheen, yhteisen elämän.

Monet itkut on kyllä tullut itkettyä tän viiden viikon aikana ja varmasti vielä seuraavan 12 viikon aikana itken vielä monet kerrat ikävääni, mutta toisaalta tiedän, että mikään ei varmasti tuu voittamaan sitä tunnetta kun joulukuun 22. päivä nään avopuolison lentokentällä.

Meidän kaukosuhteilu on tietty tosi lyhyt aikaista 3 vuoden kaukosuhteiluun verrattuna, mutta toisaalta kyllähän te todennäköisesti ehditte nähdäkin aika paljon useammin kuin neljän kuukauden välein eikä tarvi painia puheluiden ja muun yhteydenpidon suhteen 10 tunnin aikaeron kanssa. Kaukosuhde toimii, jos suhde ylipäätään on toimiakseen ja jos siihen on valmis panostamaan.

Vierailija

Sama varmaan edessä tässä lähikuukausina. Jätkäkaverillani loppuu duunit kai parin kuukauden sisään, jonka jälkeen hänellä on lähdettävä etsimään alansa hommaa muualta. Itse en perässä voi ainakaan aivan helposti lähteä opiskelujeni takia.. Homma raastaa ja stressaa minua jonkin verran, koska pari aikaisempaa kaukosuhdetta on kaatunut, olo on epävarma.
Lisäksi lusikallinen mustasukkaisuutta, niin homma ei todellakaan ole varmalla pohjalla!

Vierailija

Teidän muiden kaukosuhteet on mun tilanteeseen verrattuna lähisuhteita. Äkkiä 250 kilometrin päähän matkustaa, eikä se maksa opiskelijoilta kovin paljoa. Tosin tiedän, että edestakaisin ramppaamiseen kuluu rahaa ihan kohtuullisesti. Olen ollut samanlaisessa "kaukosuhteessa" joskus, joten tiedän tilanteen. Nyt vaan oon lähdöss myös todennäköisesti Atlantin toiselle puolelle:(. Eikä Keski-Euroopastakaan ihan joka kuukausi Suomeen lennetä miestä katsomaan. Kepalla oli miehensä kanssa jo paljon yhteistä historiaa ja vahva suhde ennen lähtemistä. Me taas ollaan vasta tavattu. Enkä asennoidu tähän "tuskin kestää" tavalla, vaan sovittiin, että katsotaan mitä tulee. Kuitenkin tykkään miehestä tosi paljon. Epäröin vähän miten mannertenvälinen suhde toimii, kun on etäisyyttä ja aikaeroa. Matkustaminen kallista ja tulen kuitenkin viettämään ainakin sen vuoden ulkomailla.

Vierailija

Kaukosuhteissa tulee ylensä ero, varsiinkin jos keskustelut jäävät väliin. mutta eihän pahinta tarvikkaan ajatella vielä, katso sitten vähän ajan päästä miten tilanne on!

Vierailija

Jep, mun edellisessä kaukosuhteessa tuli kuin tulikin ero, vaikka etäisyyttä oli vain se 250km. Suhteen loppuvaiheissa huomasin, ettei koskaan oikeastaan jutella sen syvällisemmin ja aina kun juteltiin, niin se menee riitelyks:(. Olen ottanut tosta ekasta kaukosuhteesta opiksi. Ja uskon, että kaukosuhde voi toimia, varsinkin kun se on saman maan rajojen sisällä ja kahden kypsän osapuolen välillä.

Enkä vielä todellakaan halua jutella miehelleni mistään järjestelyistä, kun ei ole varmaa ollaanko silloin edes enää yhdessä. Älkää ymmärtäkö väärin, suhteessa ei ole mitään vikaa, elämä vaan on niin arvaamatonta.

Vierailija

Kiitos näistä kaikista mielipiteistä, jotenki tuli heti levollisempi oli tulevaisuuden suhteen, kun sai vähän purkautua. En odota tämän sujuvan ilman surua ja kyyneleitä, mutta toivottavasti kaukana toisesta asuminen vain lujittaa suhdettamme entisestään. Tsemppiä myös kaikille muille saman ongelman kanssa painiville ! :)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat