Pariisin Disneylandista

Vierailija

Oletteko käyneet? Kannattiko? Oliko jonottaminen ihan kauheaa? Mitä jäi mieleen?
Plussia, miinuksia, mitä vaan?
Miehen kanssa ollaan alkusyksyllä menossa Pariisiin ja Disneyland kiinnostaisi.
Nyt olisi kiva kuulla muiden kertomuksia paikasta, että kannattaako parin päivä
Pariisin matkasta käyttää yksi Disneylään.

Kommentit (3)

Vierailija

Itse olen joskus nuorempana vuosia sitten Disneylandissa ollut. Silloin ainakin juoksentelin innoissani laitteesta toiseen =) Mieleeni jäi erityisesti kummitustalo, mikä oli mielestäni hienosti tehty.. ja sitten siellä oli hieno paraatikulkue. Jonoja siellä tietysti oli ihan perhanasti.

Vierailija

Minäkin siellä nuorempana kävin perheen kanssa, mutta kyllä nuoremmat sisarukset siitä huomattavasti enemmän taisivat nauttia. Hieno paikkahan se oli, mutta niin iso (ja vielä kun oikein kuumana päivänä oltiin) ettei siitä saanut kyllä läheskään kaikkea koluttua päivän aikana läpi, kun jo pelkästään niihin putiikkeihin tuhlautui niin tuhottomasti aikaa. Erityisen monessa laitteessa en ehtinyt käydä ja suurin osa niistä joissa kävin eivät tuntuneet kovin kummoisilta. Mutta ilmeisesti emme oikein ehtineet niihin ns. parhaimpiin paikkoihin.
Jonoa ja porukkaa oli paljon ja loppupäivästä alkoi jo väsyttää koko touhu :D Mutta kokemushan se kyllä oli!

Vierailija

Olin nuorempana (joskus yläasteikäisenä) perheen kanssa Pariisin Disneylandissa. Emme oikeastaan käyneet lainkaan Pariisissa, vaan vietimme 3 päivää ainostaan Disneylandin alueella. Asuimme hotellissa joka on puiston sisäänkäynnin yhteydessä, joten vietimme tosiaankin kolme täyttä päivää huvipuistossa. Se oli aivan uskomaton kokemus ja lähtisin sinne mielelläni uudestaan nyt kun siitä on jo useampi vuosi. Kiersimme puiston neljä osa-aluetta läpikotaisin ja kävimme myös disney studios -puolella. Minusta paikka on ehdottomasti vierailun arvoinen, mutta päivässä ei kerkeä kaikkea näkemään, joten kannattaa tutustua huolella esitteisiin etukäteen jotta saa mahdollisimman paljon irti siellä olosta. Omat suosikkini olivat studio-puolella oleva aerosmith-vuoristorata, sekä adventureland ja siellä oleva kanjonivuoristorata ja kummitustalo. Jonottamisesta on pakko sanoa että en muista erityiseti että se olisi ollut mikään ongelma, mutta muistaakseni kävimme siellä syyskuussa joten se taitaa jäädä varsinaisen lomakauden ulkopuolelle..

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat