Mitä tehdä?

Vierailija

Ongelmat alkoivat oikeastaan jo pari vuotta sitten kun kauan haluamamme vauva päätyikin keskenmenoon rv 11. Olin aivan hajalla tuolloin ja mieheni ei oikein osannut lohduttaa minua, onneksi minulla oli paljon hyviä ystäviä jotka auttoivat mutta olisin kaivannut myös miestäni tuohon. Tutustuin tuohon samoihin aikoihin mieheni hyvään ystävään ja jos se olisi ollut pelkästään minusta kiinni niin olisimme päätyneet sänkyyn. Olin aivan hajalla ja join itseni humalaan ja hän osasi lohduttaa ja sellaista lohtua olisin tarvinnutkin. Mieheni sai tuon selville ja antoi anteeksi. Ei mennyt kauaa kun tapasin baarissa miehen ja päädyin hänen luokseen yöksi, ei tapahtunut mitään ja kerroin tuon miehelleni, hän uskoi ja antoi anteeksi taas.

Tuon jälkeen meidän alamäkemme alkoi, ei seksiä kuukausiin ja sitten kun sitä oli niin se oli ihanaa. Mutta sitten taas monen kuukauden tauko. Emme enää olleet lähekkäin, emme sano toisellemme mitään ihanuuksia, ennen mieheni kehui minua kauniiksi, seksikkääksi jne..mutta ei enää. Aloin lihoa ja painankin nyt 15kg enemmän, tuo masentaa aivan älyttömästi!

Nyt vihdoin ja viimein olemme taas paksuna ja laskettu aika on helmikuussa. Olen aivan haltioissani tästä raskaudesta, mutta nyt jos koskaan kaipaisin sitä hellyyttä ja ihanuutta jota häneltä riitti seurustelun alku vaiheessa. Itken melkein joka päivä sitä kun ainut mitä puhumme toisillemme ovat tiuskaisut. Mieheni on lopettanut tupakanpolton ja hän vetoaa pahaa päiväänsä siihen, en sitten tiedä että kuinka kauan jaksan katsella tuota. Oikeastaan suhteemme ei ole muuttunut muuta kuin että meistä on tulossa vanhemmat. Tiedän miten paljon mieheni lasta haluaa mutta minusta on ruvennut tuntumaan siltä että kun puhumme siitä niin hän puhuu vain velvollisuuden tunnosta.

Vähän aikaa sitten tuttavapariskunta oli käymässä ja tämä nainen kysyi minulta että no onko tunteet herkässä, tuleeko itkettyä paljon jne..Mieheni kommentti oli tuohon että en minä itke koskaan. Tietäisipä vain että kuinka paljon itken nykyään! Tiedän että vika on minussakin, minun pitäisi kertoa hänelle näistä tunteistani mutta ei huvita kun mies tulee töistä niin hän on niin pahalla tuulella. Ajattelin että tässä täytyy varmaan kohta rupee olemaan pelkästään hiljaa niin sitten ei tule sanasotaa.

Olemme seurustelleet 8 vuotta ja nyt meidän pitäisi elää suhteemme onnellisinta aikaa kun kauan haluamamme vauva tulee. Mutta en voi kyllä kuvailla että olen hirveän onnellinen tässä vaiheessa. Ensiksi ajattelin että tämä on vain ohi menevä vaihe ja kuuluu raskauteen että itken jatkuvasti. Mutta sitten kun rupesin miettimään että mistä tämä johtuu niin muistin tuon kaiken.
Olen ajatellut että ehkä pieni tauko tekisi meille hyvää, mutta sitten taas en tiedä. Ehkä se tauko olisi pitänyt tehdä ennen kuin tulin raskaaksi. En kuitenkaan halua että sitten lopulta riidoissa eroamme kokonaan.

Kertokaa oma näkemyksenne asiasta:)

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat